Tänään julkistettu asiantuntijaselvitys Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se piirtää varsin tarkan kuvan Suomen turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksesta.

Valitettavasti Itämeren alue Suomen ympärillä on jännittyneempi ja arvaamattomampi kuin pitkään aikaan. Raportin mukaan Ukrainan sota ja etenkin Krimin valloitus rikkoivat yhteisiä sääntöjä tavalla, jollaista ei ole Euroopassa nähty sitten toisen maailmansodan.

Suomen hallitus on tästä samaa mieltä. Totesimme jo hallitusohjelmassa, että Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt etenkin Ukrainan kriisin seurauksena. Olemme alusta alkaen olleet tiukasti mukana EU:n pakotteissa Venäjää vastaan.

Selvitys on arvokas myös siksi että se kertoo, mitä Suomen jäsenyys Natossa käytännössä tarkoittaisi – ja mitä se ei tarkoittaisi. Keskustelu Suomen turvallisuuspolitiikasta kaipaa nimenomaan kylmiä tosiasioita, ei poliittisesti motivoituja mielipiteitä.

Turvallisuuspolitiikka on ala, jossa päätösten ja toimenpiteiden pitää viime kädessä perustua vain ja ainoastaan Suomen omaan kansalliseen etuun. Kaikki muut sisäpoliittiset ja talouspoliittiset perusteet ovat lopulta toissijaisia.

Mitä tuore Nato-selvitys meille sitten kertoo?

Ensinnäkin sen, että jäsenyys vahvistaisi Suomen välitöntä turvallisuutta. Nato-jäsenyys antaisi Suomelle maailman vahvimman puolustusliiton takeet yhteisestä puolustuksesta. Se jo itsessään vahvistaisi pelotetta hyökätä Suomeen.

Toiseksi selvitys kertoo, että Suomen yhteistyö Naton kanssa on lähes saavuttanut rajansa ilman täysjäsenyyttä. Teemme jo nyt niin tiivistä yhteistyötä, että enempää ei juuri voi tehdä liittymättä jäseneksi. Selvitys myös korostaa selvää eroa kumppanin ja jäsenen välillä. Naton ydin on yhteinen puolustus, joka kattaa vain ja ainoastaan jäsenet.

Kolmanneksi selvitys kuvaa hyvin, miten erilaisia rooleja Naton jäsenmailla on. Esimerkiksi Norja on päättänyt, että sen alueella ei ole ydinaseita, ei ulkomaisten joukkojen tukikohtia, eikä liittouman joukkoja ole Finnmarkin alueella lähellä Venäjän rajaa.

Joustavuutta on myös suhteessa Naton muihin kuin yhteisen puolustuksen tehtäviin. Kreikka ei osallistunut Kosovon ilmaiskuihin ja peräti puolet Nato-maista jätti Libyan operaation väliin. Osallistuminen on siis vapaaehtoista niin kauan kuin kyse ei ole artikla 5:n mukaisesta yhteisestä puolustuksesta.

Neljäs arvokas tieto selvityksessä on se, että Suomi täyttäisi paikkansa Natossa ilman suurempia muutoksia tai panostuksia. Puolustusvoimiemme osaaminen, vahvuus ja teknologia ovat täysin Naton vaatimusten mukaisia. Nato-jäsenyys ei siis edellyttäisi Suomen puolustuksen merkittävää vahvistamista.

Naton tavoitteena on, että jäsenmaat käyttäisivät puolustukseen kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan. Myös Suomen odotettaisiin nostavan puolustusmenojaan mutta se tapahtuisi ajan myötä. Itse katson, että Suomen täytyy tässä turvallisuustilanteessa panostaa enemmän puolustukseen joka tapauksessa.

Viides tärkeä havainto on, että Baltian maiden puolustus hyötyisi suuresti siitä jos Suomi ja Ruotsi olisivat Naton jäseniä. Nykyisellään Baltia on maantieteellisesti hankalassa paikassa. Venäjä kykenee Kaliningradista käsin rajoittamaan Naton joukkojen ja materiaalin liikkumista Baltiaan.

Selvityksen kirjoittajat kuitenkin korostavat, että Nato ei edes odottaisi Suomelta joukkojen lähettämistä Baltiaan. Suomen tärkeä panos Baltian puolustukseen tulisi siitä, että estäisimme venäläisten toiminnan omalla alueellamme. Meille on päivänselvää, että tekisimme niin joka tapauksessa. Naton tuella se olisi helpompaa.

Samalla on todettava, että Suomi ei voisi nytkään jäädä sivustakatsojaksi, jos Baltiaan kohdistuisi hyökkäys. Suomi on sitoutunut EU:n turvatakuisiin. Hallitus on viimeksi Pariisin terrori-iskujen jälkeen todennut niiden tarkoittavan, että ”Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan”. On myös hyvin mahdollista, että Venäjä pyrkisi kriisitilanteessa käyttämään hyväkseen sekä Suomen että Ruotsin aluetta, ainakin ilmassa ja merellä.

Kokonaisuudessaan Nato-selvitys ei esitä selkeitä johtopäätöksiä eikä anna hallitukselle suosituksia. Selvityksessä kuitenkin pohditaan tarkkaan Suomen ja Ruotsin päätösten yhteyttä sekä arvioidaan Venäjän reaktioita Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

On ilmiselvää, että Suomen ja Ruotsin päätökset vaikuttavat toinen toisiinsa. Yhtä selvää on se, että olisi parasta jos maat voisivat tehdä ratkaisunsa yhdessä. Käytännössä on kuitenkin erittäin vaikeaa sovittaa kahden valtion turvallisuuspoliittista päätöksentekoa pitävästi yhteen. Siksi Suomen hallitus on linjannut hallitusohjelmassaan, että Suomi ylläpitää kansallisen liikkumavaransa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissaan. Emme voi ulkoistaa omaa päätöksentekoamme edes tärkeimmän kumppanimme Ruotsin parlamentille.

Yhtä selvää on se, että Suomen hakeutuminen Natoon heikentäisi maamme suhteita Venäjän kanssa ainakin lyhyellä tähtäimellä. Venäjä pyrkii jo nyt vaikuttamaan Suomeen, jotta emme liittyisi Natoon. Jos etenemme jäsenyystiellä, Venäjän kielenkäyttö ja painostus tulevat varmasti kovenemaan.

On kuitenkin vaikea kuvitella, että Venäjä ryhtyisi liian pitkälle meneviin painostustoimiin. Venäjä joutuu ottamaan huomioon, että Nato-maat asettuisivat hakijamaan tueksi. Lisäksi Suomi voisi omalla, rakentavalla toiminnallaan nopeuttaa Venäjä-suhteiden palautumista ennalleen myös Naton jäsenenä. Natossa on useita maita, joilla on varsin toimivat suhteet Venäjään.

Kuten selvityksessä todetaan, on Suomi valinnut puolensa jo kauan sitten. Olemme monin poliittisten ja oikeudellisten kytkösten kautta peruuttamattomasti sitoutuneet osaksi länttä.

Suomi ei siis enää pitkään aikaan ole ollut idän ja lännen välissä. Vastauksemme Krimin valtaukseen oli tästä selkeä käytännön osoitus. Tuomitsimme laittomat toimet ja vastasimme niihin talouspakotteilla muun EU:n mukana.

Täytyy muistaa, että talouspakotteet toista valtiota vastaan ovat kansainvälisen politiikan keinovalikoiman kovimmasta päästä. YK:n peruskirjassa ne ovat viimeinen askel ennen sotilaallisia vastatoimia.

Suomi on siis puolensa valinnut ja valmis myös toimimaan sen mukaisesti. Venäjä totta kai tietää tämän. Ei sille ole epäselvää, mikä Suomen asema on. Siksi Suomi on Venäjänkin silmissä aivan eri asia kuin vaikkapa Ukraina tai Georgia.

Venäjän huoli strategisten alueidensa turvaamisesta on silti oikeutettu. Suomi ei uhkaa Venäjää nyt eikä se uhkaisi Venäjää Naton jäsenenäkään. Suomi päättäisi jatkossakin itse, missä ja minkälaisia joukkoja maamme alueella on. Itse pitäisin viisaana, että tukikohdat olisivat jatkossakin vain suomalaisia.

Suomi päättäisi jatkossakin itse, miten se suhtautuu Venäjään. Pitäisin viisaana, että jatkaisimme käytännöllistä vuoropuhelua myös Naton jäsenenä.

Nato-selvitys päätyy korostamaan muutoksen suuruutta, jos Suomi, Ruotsi tai molemmat liittyisivät Natoon. Muutos olisi suuri meille itsellemme. Sitoutuisimme ensimmäistä kertaa yhteiseen puolustukseen mutta saisimme vastineeksi maailman vahvimman sotilasliiton turvatakuut.

Mutta olisiko se iso murros Euroopan turvallisuusrakenteessa? Muutos kyllä, mutta ei murros. Iso murros tapahtui jo kun Neuvostoliitto hajosi, Saksat yhdistyivät ja sekä EU että Nato laajentuvat maihin, jotka olivat olleet osa Neuvostoliittoa. Tämän rinnalla kahden EU-maan liittyminen Natoon olisi pienemmän mittaluokan asia.