Keskiviikkona kirjoitin Ilta-Sanomien kolumnin otsakkeella ”Vladimir ja 25 kääpiötä”. Totesin, että Lahden huippukokouksen järjestäminen oli rohkea riski.

Totesin seuraavaa: ”Parhaassa tapauksessa Lahden kokous muistetaan käännekohtana Venäjän ja Euroopan suhteissa: strateginen kumppanuus puhkesi kukkaan. Pahimmassa tapauksessa se muistetaan arvottomana näytelmänä, jossa sekä Venäjän että Euroopan heikkoudet paljastuivat karusti.”

Totesin myös, että ”Pääministeri Matti Vanhasen panos on ratkaiseva. Hän voi nousta valtiomiessarjaan tai pudota maakuntasarjaan. Panokset ovat korkeat, ja Suomi on valinnut ne itse”.

Seurasin Lahden kokousta täältä Brysselin etäpäätteeltä. Katsoin lehdistötilaisuuden ”livenä” EuroNews-kanavalta ja vaihtelin viestejä erään ystäväni kanssa, joka oli salissa koko kokouksen ajan. Kävin myös eilen läpi kansainvälisen median reaktioita.

Mielestäni Lahdesta voi vetää kolme johtopäätöstä:

1. Suomen riskinotto kannatti. Kokous onnistui yli odotusten.

2. Matti Vanhanen onnistui myös erinomaisesti. Maakuntasarjasta ei ollut tietoakaan.

3. EU onnistui puhumaan energiasta yhdellä äänellä ensimmäistä kertaa miesmuistiin. Pitää toivoa, että linja pitää jatkossakin.

Kokous oli osoitus siitä, mitä EU saa aikaan kun puhutaan yhdellä äänellä. Yksin me olemme kääpiöitä, yhdessä me olemme jättiläinen. Enkä nyt vaan puhu Vanhasesta, joka todellakin näytti jättiläiseltä lehdistötilaisuudessa Putinin ja Barroson rinnalla.

EU:n yhtenäisyys suhteessa Venäjään ei ole mikään ihan pikkujuttu. Lahdessa hankalatkin tapaukset, kuten esimerkiksi Puola ja Liettua, päätyivät siihen, että heidän näkökantansa kuuluu paremmin EU:n kautta.

Venäjälle pitää puhua suoraa puhetta. Se on suurvalta siinä missä Yhdysvallatkin. Kyllä Putin kestää kritiikin. Olisi heikkoutta jos emme pitäisi puoliamme.

Yksi kokous ei tietenkään sementoi unionin Venäjä-politiikkaa lopullisesti, mutta hyvä alku se ainakin oli.

Kokouksen pääaihe, eli innovaatiot, jäi odotetusti taka-alalle, mutta siinäkin edistyttiin. Päätettiin muun muassa perustaa Euroopan teknologia instituutti (EIT).

”Give credit, when credit is due”. Vanhanen hoiti homman hyvin ja ansaitsee siitä kiitoksen.

Comment

required