Viiden päivän Suomi-rupeama takanapäin. Emilien kanssa aamukoneessa matkalla Brysseliin. Vien Emilien kouluun ja lähden ajamaan kohti Strasbourgia Laurin, Janin ja Miikan kanssa.

Oli hienoa viettää aikaa Emilien kanssa kahdestaan. Tässä ammatissa aika tahtoo välillä olla kortilla, varsinkin matkustamisen takia. Tämänkaltaiset reissut yhdessä Emilien kanssa ovat kullan arvoisia.

Perjantaina olin Seinäjoella ja Kauhavalla meppikiertueella Eija-Riitta Korholan kanssa. Hauskaa oli, ei vähiten kun tapasimme Ilkka-lehden legendaarisen päätoimittajan Kari Hokkasen. Joviaali mies, jolla on veitsenteräviä yhteiskunnallisia analyysejä ja raudanluja keskustalainen tausta.

Keskustelimme mm. porvariyhteistyöstä, presidentinvaaleista, mepin työstä ja EU:n puolustuksesta. Viimeisestä aiheesta kävimme kipakankin väittelyn. Tuntui jotenkin siltä, että Hokkanenkin piti vilkkaasta keskustelusta.

Seuraavan päivän Ilkka-lehden kärjeksi oli nostettu Lippos-kritiikkimme. Reagoimme Eija-Riitan kanssa perjantain Turun-Sanomissa julkaistuun Lipposen kolumniin, jossa hän peräänkuulutti Kokoomuksen ja varsinkin Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

Kaikella kunnioituksella Lipposta kohtaan: kannattaa ehkä ensin selvitellä demareiden sisäisiä erimielisyyksiä ennenkuin rupeaa kritisoimaan muita. Varsinkin, jos muilla on selkeä linja. Väittääkö joku, että Lipponen on samoilla linjoilla kun Tuomioja? Onko Tuomioja samaa mieltä Jaakonsaaren kanssa? Onko Jaakonsaari samoilla linjoilla kuin Halonen? Entä Halonen samaa mieltä Alhon kanssa? Tai Alho Kiljusen kanssa? Heinäluomalla en ole vielä linjaa edes huomannut. Hänen Parin viikon takainen HS-debattikirjoitus oli täysin vailla visiota. Se oli kuin ulkoasianministeriön korkeakouluharjoittelijan yhteenvetoraportti komission viisivuotisohjelmasta.

Kävimme Eija-Riitan kanssa myös Kauhavan Sotalentokoulussa. Kauhavalla on tavoitteena on perustaa kansainvälinen lentosotakoulu. Projektia on ajanut mm. Kyösti Virrankoski. Asialla ei ole sinänsä mitään EU:n kanssa tekemistä eikä europarlamentaarikko siitä päätä, mutta voimme aina auttaa lobbaamisessa. Olin heti tilaisuuden jälkeen yhteydessä puolustusministeriöön ja Virrankoskeen. Katsotaan miten voimme viedä projektia eteenpäin.

Juho Romakkaniemi ja Jaakko Sairo olivat järjestäneet erinomaisen ohjelman. Paula Risikko oli mukana reissussa. Emme olleet aiemmin tavanneet ajan kanssa. Paula on aivan loistava tyyppi. Todellinen ammattilainen. Monipuolisuudestakaan ei ole puutetta: Entisenä sairaanhoitajana hän lievitti silmätulehdustani silmätipoilla. Olen niin mamis, että en saanut niitä itse laitettua.

Alkuiltapäivästä lensimme Eija-Riitan kanssa takaisin Helsinkiin. Minulla oli ohjlemassa Akateemisen kirjakaupan ”piinapenkki”. Haastattelijana Kirsi Piha. Rupattelimme mukavia uudesta kirjasta. Hullujen päivien takia paikalla oli mukavasti porukkaa. Tilaisuutta kevensi, että Emilie hääräsi ympärillämme koko haastattelun ajan.

Illalla lensimme Emilien kanssa vielä Kuopioon, josta saimme kyydin Tahkolle Kokoomusnuorten Winter Gamesiin. Asuimme samassa mökissä Piitun, Jussin ja Otso-Anteron kanssa. Menimme nukkumaan ennen keskiyötä. Meistä on nyt virallisesti tullut keski-ikäisiä.

Lauantaina kävimme pulkkamäessä ennen luentoa. Tahko on hieno paikka. Palvelut toimivat. Pitää joskus käydä koko perheen voimin. Luennon jälkeen lähdimme Jyrki ja Mervi Kataisen kanssa Kuopioon. Oli kiva käydä syömässä ja rupatella mukavia. Mervi oli huolissaan, että meillä on Jyrkin kanssa liian samanlaisia paitoja.

Sunnuntai meni löhöillessä ja golfmessuilla. Emilie swingaili innoissaan lastenmailoilla. Illala kävin Arto Nybergin showssa ”mainostamassa” uutta kirjaani. Mukava rupattelutuokio.

Comment

required