Päivä Tallinnassa tekee aina terää. Lensin tänne eilen helikopterilla. Se oli elämäni ensimmäinen kopterilento. Jännä kokemus, joka kesti vain 17 minuuttia. Sitä unohtaa miten lähellä ollaan.

Olin Virossa Euroopan parlamentin perustuslakivaliokunnan 5-henkisessä delegaatiossa. Eilen illalla tapasimme oikeusministeri Rein Langin ja Riigikogun (Viron parlamentti) puhemiehen Ene Ergman.

Tänään meillä oli palaveri Riigikogun perustuslakivaliokunnan kanssa. Tapasimme myös Kristiina Ojulandin. Hän on Viron entinen ulkoministeri. Nykyään hän on parlamentin EU-valiokunnan puheenjohtaja.

Viralliset vierailut ovat usein aika muodollisia. Kiitellään järjestäjiä ja vannotaan hyvien suhteiden nimeen. Onneksi virolaisten kanssa välttyy pahimmalta protokollalta. Voi puhua asioista suoraan.

Suomalaisena sitä tuntee tietenkin vetoa ”veljeskansaan”. Ollaan samalla aaltopituudella ja puhutaan ”samaa kieltä”.

Viro on yksi Euroopan dynaamisimmista maista. Sen näkee ja tuntee ympärillään. Muistan miten laajentumisen pelättiin pysäyttävän EU-päätöksenteon. On käynyt päinvastoin. Uudet maat ovat itse asiassa EU:n nykyisiä moottoreita. Viro yksi parhaimmista.

Usein unohdetaan, että entiset kommunistimaat ovat muuttaneet yhteiskuntarakenteitaan 15 vuoden aikana enemmän kuin vanhat EU-maat viimeisen 50 vuoden aikana.

Tallinna on yksi Itämeren helmistä. Kansainvälisiä mainoksia ja tavaramerkkejä näkee joka puolella. Tallinan katukuva on täynnä Suomalaisia kauppoja R-kioskista Stockmanniin. Niin ne ajat muuttuvat. Ja aina vaan parempaan suuntaan.

Comment

required