Euroopan parlamentin toimintatavoista saa – ja on syytäkin -keskustella. Se, että meppi kritisoi Euroopan parlamenttia on mielestäni tervettä itsekritiikkiä.
Nyt ei kuitenkaan ole kyse tästä, vaan Suomen EU-puheenjohtajuuskauden onnistumisesta. Puheenjohtajakautemme menestys riippuu onnistuneesta yhteistyöstä parlamentin kanssa.
Tuomiojan toiminta oli suoraan ristiriidassa Suomen virkamiesten huolella valmistelemien toimintaohjeiden kanssa. Valtioneuvoston EU-sihteeristön laatimassa muistiossa valmistautumisesta EU-puheenjohtajuuteen todetaan mm. että ”valiokuntien puheenjohtajien ja poliittisten ryhmien kanssa yhteydet on syytä luoda mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mieluiten jo vuoden 2005 aikana.”
Muistion mukaan ministeritasolla keskeisiä tahoja ovat mm. oman alan valiokuntien puheenjohtajat. Pääministerin ja ulkoministerin osalta korostuvat myös yhteydet parlamentin poliittisten ryhmien johtoon. Tuomioja on siis onnistunut suututtamaan keskeisimmät yhteistyökumppaninsa parlamentissa.
Tuomiojan syytteet parlamentin vastuuttomuudesta saattaisivat vielä mennä yleisen maailman tuskan piikkiin, jos kyse ei olisi ulkoministeristä. Vielä vaikeampi on sen sijaan ymmärtää Tuomiojan kaipuu takaisin 1970-luvun parlamentin valintatapaan.
Onko hän todellakin sitä mieltä, että kansanedustajien nimittämät parlamentaarikot olisivat vastuullisempia kuin kansalaisten valitsemat? Jos vaalit lopettamalla parlamentista tehtäisiin vain toinen jäsenmaiden pelikenttä, niin laitoksen joutaisi lopettaa samalla kokonaan.
Kansallisella tasolla käytävää keskustelua seurataan Euroopan parlamentissa tarkasti. Saamme joka aamu erilaisia kansainvälisiä lehdistökatsauksia. Lausunnon kantautuminen parlamentin korviin ei voinut tulla Tuomiojalle yllätyksenä.
