Olen tänään ottanut vastaan valtiovarainministerin tehtävät. Kuten ehkä jo olette hallitusohjelmasta lukeneet, tämä kausi tulee olemaan vaikeiden päätösten toteuttamista. Suuri osa näistä asioista liittyy talouteen ja siten tavalla tai toisella valtiovarainministeriöön.
Suomi on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Tehtävämme on julkisen talouden vakauttaminen, kestävän talouskasvun turvaaminen sekä julkisten palvelujen ja hallinnon vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden varmistaminen. Myös Ecofin, euroryhmä ja kv. rahoituslaitokset ovat tärkeä osa työtämme Suomen parhaaksi.
Valtiovarainministeriö on kansan kirstunvartija ja asiantuntijaorganisaatio, johon suomalaisilla on vahva luottamus. Haluan yhdessä kaikkien VM:n virkamiesten kanssa pitää huolta siitä, että olemme tämän luottamuksen arvoisia.
Taloustyötä tehdään koko hallituksen kanssa yhdessä. Strateginen hallitusohjelma pohjautuu valtiovarainministeriön tilannekuvaan. Koko hallitus työskentelee tiiviissä yhteistyössä VM:n kanssa kanssa talouden tasapainottamiseksi. Lähtökohta on, että kaikki ministerit ja ministeriöt sitoutuvat toimeenpanemaan yhdessä tehdyt linjaukset. Nyt ei tehdä sulle-mulle -politiikkaa, vaan kaikki tekevät työtä yhdessä, luottamuksen hengessä, ratkaisuja hakien.
Jo tulevana viikonloppuna alkaa omalta osaltani tiukka opiskelu VM:n asioista ja koko kesä jatketaan. Toivon, että ministeriön väki antaa tukensa ja osaamisensa käyttööni heti alusta lähtien. Minun tehtäväni on puolestani auttaa kaikkia valtiovarainministeriöläisiä onnistumaan omassa työssään.
Innostuneena ja myös kiitollisena aloitan työt VM-joukkueen kanssa. Toivon, että meillä tehdään työtä yhdessä avoimessa ja välittömässä hengessä. Suomen puolesta.
Siru Sahramaa
29.05.2015 17.46Hei,, nyt tsemppiä ja varovaisia sanoja tästä eteenpäin. Varmasti opittavaa on, mutta olet vielä nuori ja tieto tarttuu helpommin.
Lisäksi toivoisin, että ottaisit erittäin hyvät neuvonantajat tueksesi. Aina löytyy niitä, jota lyövät niinsanotusti navan alle. Älä välitä vaan yritä parhaasi, siten homma onnistuu. Oikein paljon onnea kovaan ja epäkiitolliseen työhön.
Nina Sipinen
29.05.2015 17.55http://s16.postimg.org/tkkcaym5x/11227877_700280033450944_5864725219597879365_n.jpg
Niin, eihän lupailla turhia.
Taru Klén
29.05.2015 18.03Toivotan innostusta ja rohkeutta ja avointa mieltä!
Mika Kaakinen
29.05.2015 18.26Hyvä puhe eikä iian pitkä. Jumalan siunausta vastuulliseen työhösi.
Timo Kivi-Koskinen
29.05.2015 18.34Tervehdys Alex, Pakollisten leikkausten ohella on panostettava uuden luomiseen, kaikkeen, mikä johtaa Suomen menestykseen maailman markkinoilla. Siihen voi valtiovarainministeriö monin tavoin vaikuttaa. Innovaatiprosessien osalta se tarkoittaa ´panostusta ja rahoituksen organisoimista koko prosessin ajaksi mielellään yhden luukun periaatteella. Pitää saada hyvät ideat ja raha kohtaamaan avainsanoina yhteistyö ja luottamus.. Aineksia menestykseen Suomessa on yllin kylin.
Toivotan mitä parasta menestystä vaativassa valtiovarainministerin tehtävässäsi.
Anssi Opas
29.05.2015 18.34Tilaa ja mahdollisuuksia asiantunteville virkamiehille. Kuitenkin sanoistasi luottevissa vahva uskomus ja luottamus omiin kykyihin, ottaa kantaa, olla mielipiteiden takana ja tehdä lopulta ratkaisuja omiin uskomuksiin, näkemyksiin nojautuen. Huolimatta siitä, että lunta saattaa tulla tupaan rajustikin. Selkärankaa siis löytyy. Tätä kaikkea äänestäjäsi, kannattajasi varmaan odottavatkin ja Sinussa arvostavat.
Päivi Romo
29.05.2015 19.34Viisautta ja voimia vaativaan työhön.
Yhteisvoimin suunta tulevaan, työtä työkykyisille kyvyttömät eläkkeelle ( huom ei koske ikääntyneitä 🙂 )
Raili Halme
29.05.2015 19.55Hei Alex, hieno alku, paras paikka sinulla katsoa suomalaisten elämään, syvälle. Työeläkejärjestelmä Suomessa kaiketi maailmanlaajuisestikin arvioituna hyvin järjestetty.Rahat kerätään palkoista, joka sekin on järjestetty ja valvottu. Työeläkkeiden taso on tarkoituksella jätetty jälkeen jo vuosikymmeniä. Eläkeyhtiöt hoitavat lakisääteistä postiaan meidän maksamillamme
rahoilla. Olkaamme suunnannäyttäjä tässä merkityksellisessä asiassa. Tyel ja Yel päivitettävä eläkeläisille tähän päivään takautuvasti. On myös pidettävä vuosittain huoli korotuksesta. Eläkeyhtiöt ovat meitä varten, ei toisinpäin kuten nyt näyttää olevan. Laitoin viestin sinulle, sillä mainitset kaikkien ministeriöiden työskentelevän valtiovarainministeriön kanssa. Nythän työeläkkeiden! korotukset hoidetaan sosiaalietujen ja muiden tulonsiirtojen kanssa samassa potissa. Tyel ja Yel kun on itse tienattua, ei veronmaksajien rahaa. Ehdotan, että eri ministeriöön. Kiitos kun luet ja toivon suuren viiteryhmäni ja omasta puolestani, että paneudut asiaan. Tsemppiä työhösi ja hyvää kesää:-)
Sinikka Einola-Aivio
29.05.2015 20.10VILPITTÖMÄSTI TOIVOTAN MENESTYSTÄ
UUTTA NÄKYVISSÄ JA TOIVOTTAVASTI TOTEUTUU MYÖS.
Timo Jalo
29.05.2015 21.08Jaksamista Suomen lähitulevaisuuden tärkeimmän, haastavimman ja suurinta kritiikkiä tuovan pestin hoitamiseen.
Pentti Pajulampi
30.05.2015 04.40Alex, ratkaisevaa selviytymistaistelussamme on nyt se, mitä kansalaisten korvien välisää liikkuu. Pitää saada aikaan taistelu- ja voitontahto. Se riittää.
Pirjo Ranki
30.05.2015 08.22Onnea uuteen tehtävään, menestystä ja jaksamista! Edessäsi on vaikea tehtäväkenttä, mutta uudella hallituksella on selkeät visiot ja tahtotila; te onnistutte!
Tiita Lehtonen
30.05.2015 10.38Suomalaiset pitää saada myös pois valituksen tieltä ja katsomaan rohkeasti eteenpäin. Jaksamista ja rohkeutta sinulle
Jouni Pulli
30.05.2015 13.22Alex Hyvä, ei sinulle suoda koko kesää aikaa oppimiseen vaan edessä ovat saman tien uhat grexit:in ja brexit:in osalta eikä se maailmantaloudenkaan suunta näytä kovin positiiviselta. Parasta menestystä valitsemallasi tiellä!
Pia-Carita Ropo
30.05.2015 17.24Onneksi olkoon Alex postistasi. Mietin, pidätkö siitä ? Olisiko ulkoministeri ollut mieluisampi ??
Oli miten oli- kyllä sinä pärjäät. ONNEA MATKAAN.
Simon Nortamo
31.05.2015 08.54Vahinko ettet päässyt ulkoministeriksi. Saa nähdä pystyykö Soini kielitaidollaan
riittävään kommunikointiin eri valtioiden ministereiden kanssa. Soini joutuu lähtemään
aivan pohjalta hakemaan yhteyksiä . Tässä vaiheessa opettelu uuteen tilanteeseen
vie aikaa, etenkin yhteyksien muodostaminen. Miksi laittaa paras materiaali pöytähommiin.
Terveisin Simon
Unto Tuomisaari
31.05.2015 19.22Moro
Sulla on nyt tärkeä posti ja se vaatii malttia ja huolellista ulostuloa. Teet vaikeita ja kipeitä päätöksiä, jotka osuvat pahiten vähäosaisiin ja syjääntyneisiin. Suomi on jakaantunut hyvä- ja huono-osaisiin sitä ei voi kiistää. Sinua pidetään hyväosaisena ja siksi sinun tulee pysyä tiukasti asialinjalla eikä laskee enää yhtään leikkiä mistään asiasta.
Vilho Partanen
01.06.2015 09.09Itseasiassa ulkoministerinä olisit ollut parhaimmillasi sekä omalla mukavuus- ja osaamisalueellasi, mitä varmaan jokainen odotti ministerivalinnaksesi. Mutta nyt ainakin kaksi uutta ministeriä, Soini ja Stubb ja mahdollisesti muutama muutkin, saavat käsiinsä kokonaan uudet nuotit laulettaviksi. Tekemällä oppii ja elämän yliopisto on paras opinahjo, että menestystä ja onnea eteenkinpäin.
Sitten jatkossa valtiovarainministerinä joudut vierihoitamaan monta suurta leikkausoperaatiota, joista seuraa varmasti paha parku etenkin työssäkäyvän aktiivin enemmistön osalta, joihin leikkaustoimet pääasiassa tulevat kohdistumaan ja jotka sankoin joukoin kuuluvat poliittiseen vasemmistoon.
Siksi vasemmiston edustus hallituksessa olisi ollut viisasta, mutta nyt nimitetyllä hallituksella on toisaalta vapaammat kädet leikellä…
Seuraavissa vaaleissa on varmaankin turha odottaa suosiota, jotta sikäli kova hoito ja kuuri on edessä.
Unto Tuomisaari
08.07.2015 16.27Moro
Pahimmin leikkaukset koskettavat niitä, joilla ei ole työtä.
Mika Kaakinen
02.06.2015 06.23Onnea, menestystä ja Jumalan siunausta vastuulliseen työhösi. Kuuntele hyviä virkamiehiä, mutta tee itse päätökset.
Lykkyä tykö!
Juhana Herttuala
10.06.2015 12.57Hei, kuinka monta kertaa VM meinaa ottaa vielä turpaansa autoveroasiassa yhteisön tuomioistuimessa?
Mika Kaakinen
11.06.2015 17.36Lykkyä tykö!
Nissinen Mikko
02.03.2016 23.15Mikä on Suomi? Tutustukaa perustuslakiin, ja puolustakaa sitä! Se on Suomen valtion perusta siinä, missä rajatkin. Lisäksi se on lain mukaan ainoa auktoriteetti kansanedustajille. Tänä päivänä monet ihmiset ovat politikoinnin pelinappuloita. Mitä hyötyä on taloudellisesta kasvusta, jos ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet viedään?
Mika Kivioja
26.04.2016 14.00Hmmm… Katselin tässä ohjelmaa joka tuli kanava 2:lta(Ylen A2 ilta). Oppositio ja varsinkin noi kommunistit valittavat kaikesta, mutta eivät ole valmiita ottamaan vastuuta virheistään joita he tekivät jo 70-, 80- ja 90-luvulla. Kyllä oltiin lyömässä ”peppua” penkkiin, kun työnantaja sai heidän mielestä ”liikaa” tuloja. No, lopputulos… Yrittäjät veivät yritykset ulkomaille (esim. paperitehtaat). En tietenkään pidä siitä, että samaan aikaan kun alennetaan opiskelijoiden-, työttömien-, eläkeläisten- ja työntekijöiden tuloja, niin maksetaan käsittämättömiä optioita ja osinkoja, varsinkaan valtion yrityksistä… Miten hallituksessa istuvat ihmiset voivat nostaa palkkojaan ja palkkioitaan samaan aikaan kun he ovat riistämässä kansalaisten tuloista? Millä saada yritykset takaisin ja uusia yrittäjiä sijoittamaan Suomeen? Se on se tämänhetkinen ongelma! Päättäjät siellä paasaa, että pitäisi suosia Suomalaista työvoimaa. No miksi he eivät tee asialle mitään? Olisi ihan kiva keskustella tästä aiheesta julkisesti. Ehkä tämän kautta saisi pientä keskustelua aikaan.
Not Found
The requested URL was not found on this server.