Ensimmäisen kierroksen vaaliviikko on käynnissä. Jännittää. Tuntuu jopa siltä, että jännittää enemmän kuin EU-vaalien kynnyksellä.

Teimme toimistolla tänään vaaliveikkauksen. Veikkaajia oli yhteensä neljä. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että toinen kierros tulee.

Oma veikkaukseni, joka perustuu puhtaasti ”mutuun”, on seuraavanlainen:

1. Halonen 45%

2. Niinistö 25%

3. Vanhanen 20%

4. Hautala 4%

5. Kallis 2%

6. Soini 2%

7. Lax 1,5%

8. Lahti 0,5%

Veikkaukseni olivat ”konservatiivisia” avustajiini verrattuna. Avustajat povasivat Haloselle ja Vanhaselle vähemmän ja Niinistölle vielä enemmän. Tärkeintä on, että päästään toiselle kierrokselle. Sen jälkeen voi tapahtua ihan mitä vaan.

Keskustelu Unto Hämäläisen vaaliblogissa käy vilkkaana. Seuraan sitä päivittäin. Kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa blogit.hs.fi/unski.

Huomenna on Nelosen ja Helsingin-Sanomien vaalitentti. Sitä edeltää varmaankin jonkinlainen gallup. Gallupeissa kannattaa aina muistaa, että ne kuvaavat usein 100% äänestysvilkkautta.

Nyt eletään ratkaisun hetkiä. Olisi mielenkiintoista kuulla lukijoiden veikkauksia. Olenko liian optimistinen? Vai olenko pessimisti?

PS. Englanninkielisessä blogissa pohdin tänään lyhyesti EU:n Venäjäpolitiikkaa.

Comment

required