Huomenta Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Lähdimme ajoneuvos Tomppa Ahlholmin kanssa Tampereelta vähän kuuden jälkeen. Lennän tänään Brysseliin. Huomenna on ulkoministerikokous Brysselissä.

Puoluekokous meni kaikinpuolin hyvin. Siellä oli, kuten Jyrki Katainen totesi, hyvä fiilis. Oli kiva nähdä paljon tuttuja. Tarjosin lasillisen meidän ”Brysselporukalle”, eli lähinnä niille, jotka ovat olleet jotenkin Euroopan parlamentin kanssa tekemisissä. Tuli nostalginen olo.

Päätöksiä riitti. Olin erityisen iloinen siitä, että Kokoomus kannattaa parlamentaarista demokratiaa. Presidentin (siis tulevan, ei nykyisen) valtaa kavennetaan.

Eurooppa-kannanotossamme, jonka oli valmistellut Teija Tiilikainen, oli kunnolla etunojaa. Ylipäätään oli hienoa, että EU:sta puhuttiin paljon. Esimerkiksi valtioneuvos Harri Holkeri nosti EU-asiat esille omassa, erinomaisessa puheenvuorossaan.

Olin myös iloinen siitä, että Kokoomus otti myönteisen kannan lesbo- ja homoparien adoptio-oikeuteen. Kokoomus on liberaalipuolue. Ja en nyt sano tätä vain siksi, että Jyrki osti minulle vaaleanpunaiset Reino-tohvelit…Vastalahjana ostin hänelle kultasankaiset aurinkolasit…

Iltapäivällä valitaan puolueen varapuheenjohtajat ja päätetään muista luottamustoimista.

Keskustelin eilen puheenjohtajamaa Slovenian ulkoministerin, Dimitri Rupelin ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildtin kanssa Irlannin tilanteesta. Rauhallisesti edetään. Maanantaina puhutaan lisää.

Kiitos kaikista Irlanti-kommenteista. Toivottavasti niitä tulee lisää.

Comment

required