Kokoomuslaiset valitsivat minut viikonloppuna Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Olo on yhä sanoinkuvaamattoman onnellinen ja nöyrä.

Kuten Jyrki Katainen jäähyväispuheessaan totesi, kapula vaihtuu lennossa ja juoksu jatkuu katkeamatta. Työt hallituksen muodostamiseksi on jo aloitettu tänään.

Tein puheenjohtajakampanjan aikana yhden lupauksen. Lupasin, että tulen tekemään kaikkeni kokoomuksen ja Suomen eteen. Joka päivä. Sen lupauksen pidän. Kiitos kaikille minua tukeneille.

13 Comments
  1. Jouni Pulli
    16.06.2014 15.56

    Hyvä Alex, huikeaa, että maamme on saamassa uudenlaisen politiikan vetäjän hallitukseemme. Koska lupasit tehdä kaikkesi myös Suomen eteen, lienee meillä kaikilla suomalaisilla syy ja oikeus kysyä sinulta, joka päivä: ”Mitä jäbä duunaa?”

    Tsemppiä Alex!

    Reply
  2. Tuula Kiilamo
    16.06.2014 19.14

    Hyvä pääministeri Alex, hienoa puhutella näin.

    Kuuntelin ja katselin tarkkakorvaisesti ja -silmäisesti linjapuheesi. Se oli perinpohjainen, oivaltava, puhutteleva ja, mikä hämmästyttävintä, rehellinen ja inhimillinen samalla. Erityisesti minuun vetosi halusi tehdä yhteistyötä.

    Sitähän me suomalaiset tarvitsemme.

    Se oli loistava puhe.

    Jos joku saa asioita etenemään hallitusneuvotteluissa – sana mini on tarpeeton- , se olet Sinä.

    Reply
  3. Risto Nieminen
    16.06.2014 21.51

    Oikeassa olet – aikaa ei ole paljoa ja juoksu jatkuu. Ensimmäinen kansainvälinen kokous jo edessä – huippari Brysselissä kesäkuun lopussa. Vielä viisi paikkaa avoinna – ehkäpä yksi jollekin pätevälle suomalaiselle.

    Reply
  4. Mika Kaakinen
    17.06.2014 14.34

    Muista tehdä hartiavoimin töitä työpaikkojen puolesta. Suommi tarvitsee töitä ja työpaikkoja.

    Reply
  5. Samu Suominen
    19.06.2014 08.48

    Mikä nyt Alex on kun ennen sinusta julkaistiin vain pepsodent-hymy kuvia ja nyt kaikissa lehdissä julkaistuissa kuvissa irvistät ja leukaperät on alaspäin. Onko kyseessä vain median temppu vai mitä.
    Sitä vanhaa leveää hymyä kehiin. Kukaan ei halua nähdä vakavaa pääministeriä, niitä on tässä maassa nähty liikaa.

    Reply
    • Tuula Kiilamo
      19.06.2014 15.08

      Samu hyvä, älä suotta moiti! Alati hymyilevä pääministeri ei ole uskottava!

      Reply
  6. Iiro Jantunen
    19.06.2014 09.28

    Onnea työhön!

    Kasvupaketista julkisuudessa puhutaan vain rakennusinvestointeihin panostamisesta. Toki rakennusalan elvytyskin on hyödyksi, mutta samaan aikaan yliopistot ja valtion tutkimuslaitokset heittävät tutkijoitaan pihalle yt-neuvotteluin tai jättämällä määräaikaisuudet uusimatta. Olisikohan elvytyksen paikkaa tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, sieltä uusi kasvu tulee jos on tullakseen.

    Reply
  7. Christian van Niftrik
    19.06.2014 13.45

    Onnitteluni uudelle puheenjohtajalle ja tulevalle pääministerille.

    Nyt jos koskaan, on Sinun johdollasi vedettävä/työnnettävä/puskettava ja potkittava tämä paljon puhuttu SOTE maaliinsa, ja vielä ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Muut, sinänsä mielenkiintoisetkin poliittiset väännöt ja pelit saisi johdollasi jäädä sivuraiteelle.
    SOTE maalissa takaisi kokoomuksen vaalituloksen uusille lukematasoille. TSEMPPIÄ ja FOKUSTA Alex.
    Tuumii vähälumisen Juhannuksen odotuksin;
    Christian van Niftrik
    Nestor bloggaaja h:c.

    Reply
  8. Tuula Kiilamo
    19.06.2014 15.16

    Pääministeri Alex,

    itse asiassa tämä Juhannus nykymuodossaan on hiukan vaikea juhla. Perinteet ovat haaltumassa. Ei oikein voi toivottaakaan hyvää juhannusta.

    Mutta tuore vasta/vihta toivottavasti pysyy. Ja sauna!
    Hyviä löylyjä!

    Reply
  9. Kalevi Katko
    19.06.2014 20.24

    PM AS

    Tulipa iso paketti kasaan ja kaikki ovat tyytyväisiä? Tyytyväisiä siitä, että keksittiin 1,2 mrd € lisää menoja – kehyksen ulkopuolella!!? Miksei keksitty 10 mrd € saman tien.

    Missä on rakenneuudistus, missä on uusien innovaatioiden ja uusien yritysten tukeminen eli missä ovat ne oikeat työpaikat, tulevaisuuden pärjäämisen edellytykset.. Nyt törsätään uusiin ratoihin tolkuton summa rahaa – lämmittävä vaikutus on kuin housuihinsa lasku pakkasessa. Sekin raha törsätään pääkaupunkiseudulla pääosin. Siellähän se hätä ja kurjuus on.

    Tulos on niin perinteinen tulos kuin 70- luvun punamultatuotokset vain perinteistä pääkaupunkipainotteisempi.

    Tämä ei twiitaten aurinkoiseksi muutu, valitettavasti.

    Reply
  10. Mauri Tikkanen
    19.06.2014 21.31

    Jo riittää apatia, kun näin uuden pääministerimme ensiaskeleet tehtävässään tiesin että ainakin neljä vuotta kestänyt pessimismi on ohi.
    Syyttelemättä aiempia totean että jo oli aikakin tarttua toimeen, valitus ja kitinä alkoi väsyttää koko kansaa.
    Se tie vei jo ojaan, kansalaiset säästävät ja yritykset kaatuu, se on kestämätön tilanne. Kiitos Alex !

    Reply
  11. Make Salo
    20.06.2014 15.24

    Ajatuksesi veroasteen korjaamisesta on hyvä. Oletko kuitenkin unohtanut eläkeläisten verotuksen kun puhut vain tuloverotuksesta? Nyt olisi aika ottaa esille eläkeläisten suhteettoman korkea verotus ja vihdoinkin poistaa taitettu indeksi ja saattaa muutenkin eläkeläisten verotus samalle tasolle palkkaverotuksen kanssa. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että eläkeläisten ostovoima vähenee jokaisena elettynä vuonna. Onko meillä varaa tähän. Ota Alex asia esille hallitusneuvotteluissa. Meitä on faijasi mukaanluettuna 1,5 miljoonaa.

    Reply
  12. Vilho Partanen
    06.07.2014 13.21

    Kaukaa katsottuna nykyhommasi näyttää vähän tylsältä. Lieneekö totta ? Yritä profiloitua jotenkin persoonallisemmin, sillä muuten hautaudut eteesi kannettujen paperipinojen taakse.

    Reply

Comment

required