Elimme poikkeuksellisen taloudellisen kasvun kauden 1990-luvun alun lamasta 2008 finanssikriisiin saakka. Finanssikriisi paljasti jo pidempään rapistuneet Suomen talouden heikkoudet koko karuudessaan. Elinkeinorakenne oli jäänyt yksipuoliseksi. Samaan aikaan Suomen väestörakenne muuttui ja muuttuu vähenevän työväestön suuntaan.

Emme Suomessa ymmärtäneet tilanteen vakavuutta riittävän nopeasti. Suhtauduimme asiaan kuin ohimenevään ongelmaan, vaikka olisi pitänyt ruveta sopeutumaan uuteen normaaliin. Elämme aivan erilaisessa globaalissa kilpailussa kuin koskaan aiemmin. Se tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, mutta myös pakottaa uudistumaan.

Aikaisemmin vahvuuksina näyttäytyneet toimintatavat osoittautuivat uudessa tilanteessa jäykkyyksiksi. Ne ovat estäneet osaamisen, työvoiman ja resurssien sopeutumista joustavasti globaaleihin arvoketjujen muutoksiin. Suomen keskitetty tulopolitiikka ja sopimisen malli ei enää toimikaan kunnolla tilanteessa, jossa talous ei kasva.

Kun vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit ovat vaarassa hävitä uusien, parempien ja tuottavampien tieltä, aika moni on jäänyt pohtimaan, miten vääjäämätöntä voisi jarruttaa. Harvempi on oivaltanut, että fiksumpaa olisi pyrkiä vaikuttamaan muutoksen suuntaan. Sopeutua kiihtyvään tahtiin muuttuvaan maailmaan uudenlaisella otteella. Tämä toteutuu parhaiten, kun poliittiset päättäjät luovat ympäristöä, jossa yrittäjät ja työntekijät uskaltavat ottaa myös riskejä sen sijaan, että tukeuduttaisiin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen.

Merkittävä taustatekijä käynnissä olevalle työn muutokselle on, että suuret keskituloiset väestöryhmät ovat kehittyneissä maissa olleet globaalin kehityksen kärsijöitä. He ovat kantaneet raskaan verotaakan julkisen talouden tasapainottamisessa, ja nähneet monien maksukorotusten syövän käteen jäävää tuloa. He ovat eläneet läpi monia työelämän myllerryksiä, ja tulevat kohtaamaan automatisaation ja robotisaation aallot, jotka voivat muuttaa juuri heidän työtehtäviään perusteellisesti.

Vaikka Donald Trump on poliittisena ilmiönä meille eurooppalaisille jopa käsittämätön, hänen kannatuksensa löytyy nimenomaan kyvystä puhutella tuota petetystä lupauksesta ja tulevaisuuden peloista kärsivää tavallista amerikkalaista äänestäjää.

Pohjaa samalle ilmiölle löytyy myös Euroopasta, meiltä Suomestakin. Siksi meidän on osattava pitää kaikki mukana maatamme rakentamassa. Viisaat päättäjät kantavat huolta siitä, että häviäjiä on mahdollisimman vähän, että kaikki pärjäävät.

Poliitikot ovat vältelleet vaikeita asioita, kuten työmarkkinoiden murrosta, eivätkä ole osanneet katsoa tulevaisuuteen. Tämä lyhytnäköisyys on kostautunut populismin nousuna. Populistisia puheenvuoroja yhdistää usein yksi ajatus: kun maailma muuttuu epävarmemmaksi, haetaan yksinkertaisia ratkaisuja. Kun kansainvälisesti tilanne on monimutkainen, yksinkertainen vastaus on: rajat kiinni. Kun työelämä muuttuu, yksinkertainen vastaus on yrittää kynsin ja hampain tarttua aiemmin saavutettuihin etuihin. Nämä ovat pikavastauksia pelkoon, ei pitkän aikavälin ratkaisu toivon ja turvallisuuden puolesta. Tosiasiat tunnustavaa keskustelua pitkän aikavälin ratkaisuista tarvitaan nyt, jotta ihmiset voivat katsoa tulevaisuuteen turvallisemmin mielin.

Työmarkkinoiden murrosta on helppo vastustaa poliittisesti, mikä asioiden korjaamisen sijaan pitkittääkin muutoksen haittoja ja voi jopa hävittää sen hyödyt. Hyötyäksemme globalisaatiosta meidän tulee olla edelläkävijöitä, ei jarrumiehiä.

On ymmärrettävä, että työmarkkinat uudistuvat globalisaation ja teknologian kehityksen myötä, olivat poliittiset päättäjät tai työmarkkinajärjestöt muutoksessa mukana tai eivät. Työmarkkinat eivät ole järjestöjä tai päättäjiä, vaan yksittäisten ihmisten ja yritysten jatkuvia valintoja markkinataloudessa. Parasta mitä päättäjät voivat tehdä, on olla mukana muutoksessa ja ymmärtää trendejä. Minimoida negatiiviset vaikutukset ja maksimoida hyödyt.

Tulevaisuuteen katsominen ja siihen varautuminen edellyttää paljon samaan suuntaan vieviä toimia. Yksi Suomen kannalta aivan keskeinen kysymys on, mihin uudet työpaikat syntyvät? Ja edelleen: miten työn tekeminen organisoidaan, miten työtä tulevaisuudessa verotetaan, miten työn tekeminen ja elannon ansaitseminen kytkeytyvät toisiinsa?

Yksi kokoomuksen työlinjasta jo löytyvä keskeinen oivallus työn murroksessa on, että työnteon pitää kannattaa aina – oli se pientä tai suurta, pitkäaikaista tai kertaluontoista.

Osa tarjoaa tähän ratkaisuksi perustuloa. Perusturvaetuuksien yhdistämiselle, byrokratian vähentämiselle ja työnteon kannustavuuden lisäämiselle onkin tarvetta. Siksi odotan hallituksen perustulokokeilun etenemistä kiinnostuksella. Esillä olevat perustulomallit eivät kuitenkaan vielä ratkaise sitä pääongelmaa, että töihin menosta ei saa riittävästi käteenjäävää tuloa. Olennaista on, että perustulomallit lisäävät työn tekemisen houkuttelevuutta eivätkä ole julkistalouden näkökulmasta epärealistisia.

Suomalainen sosiaaliturva on aikojen saatossa muodostunut yksittäisten uudistusten sarjana. Siksi se on vaikeasti hahmotettava ja uudistuksia vaikea tehdä. Tarvitsemmekin jonkinlaisen toimikunnan tai vahvan riippumattoman selvitysmiehen pohtimaan kannustinloukkujen purkamista ja sitä kautta vahvempaa työllisyyskehitystä. Rohkeuskerrointa kannustinloukkujen purkamisessa on pystyttävä lisäämään, jos aiomme etunojassa vastata tulevaisuuden haasteisiin. Erityisesti työttömyysturvan on oltava tässä pohdinnassa mukana.

Toinen jo käsillä oleva kysymys on paikallinen joustavuus työehdoissa. Suomessa on kymmeniä tuhansia yrittäjiä, jotka olisivat periaatteessa valmiita palkkaamaan työntekijän – moni jopa nykyisellä kustannustasolla – mutta ei uskalla. Estämme paikalliset joustot niin pitkälle, että valitsemme monen suomalaisen puolesta hänelle pitkäaikaisen työttömyyden joustoja sisältävän työsuhteen sijaan. Harva tekisi tällaisen valinnan vapaaehtoisesti omalta kohdaltaan.

Työehdoista on voitava askel askeleelta sopia vapaammin paikallisesti silloin, kun yhteisymmärrys löytyy. Avoin, keskusteleva ja säännöllinen yhteistoiminta yrityksissä luo kestävän pohjan sille luottamukselle, jota paikallisessa sopimisessa tarvitaan. Samalla henkilöstön asemaa yritysten päätöksenteossa on syytä vahvistaa tuntuvasti. Niin on tehty myös Saksassa ja Ruotsissa, eikä yritysten johtaminen ole jumiutunut. Päinvastoin työntekijöiden luottamusmiehet ovat alkaneet katsoa ratkaisuja enemmän yrityksen jatkuvuuden kannalta vastakkainasettelun sijaan.

Ymmärrys globalisaation mahdollisuuksista ja omista uudistustarpeistamme sekä ratkaisuja etsivä keskustelu työn tulevaisuudesta luovat työtä tekeville suomalaisille näkymää eteenpäin. Näkymää, joka ei ole vain kasvavaa vero- ja maksutaakkaa ja lisääntyvää velkaa, vaan joka antaa rohkeutta tehdä työtä ja yrittää, elää muutoksessa ja tarttua sen mahdollisuuksiin.

Meidän on oltava globalisaation edelläkävijä, aktiivinen ratkaisujen etsijä ja siten tavallisten työtätekevien suomalaisten tulevaisuuden turvaaja. Työn muutokseen liittyvät pelot on voitettava ja luotava näkymää eteenpäin. Siihen tarvitaan paras analyysi todellisuudesta ja vahva tahto katsoa pidemmälle. Kokoomuksella niitä on.

Twitter

Facebook