Dag Hammarskjöld sanoi aikanaan, etteivät Yhdistyneitä Kansakuntia tarvitse suojakseen suurvallat ? vaan ne kaikki muut. Suomi kuuluu näihin muihin. Tiedämme omasta kokemuksestamme, miten arvokas asia rauha on. Suomi menestyy parhaiten maailmassa, jossa oikeusvaltion periaatteet ovat kunniassa ja aggressio on pannassa. Globalisaation oloissa kaukaisetkin konfliktit vaikuttavat omaan turvallisuuteemme. On Suomen oma etu tukea ja vahvistaa YK:n toimintakykyä kaikin tavoin.
Vaikuttaminen aika ajoin YK:n tärkeimmässä toimielimessä, turvallisuusneuvostossa, on paitsi oikeutemme YK:n täysivaltaisena jäsenenä, myös velvollisuutemme rauhanvälittäjänä ja -rakentajana. Nyt on taas oikea aika pyrkiä turvallisuusneuvostoon. Olimme viimeksi neuvostossa yli 20 vuotta sitten, vuodet 1989-1990. Nyt pyrimme sinne kaudeksi 2013-2014. Muut Pohjoismaat tukevat meitä vahvasti. Asiasta pääsevät päättämään kaikki YK:n 192 jäsenmaata vaalissa, joka pidetään lokakuussa 2012. Ehdokkuutemme on kansallinen hanke, mutta turvallisuusneuvoston jäsenenä pääsisimme myös vaikuttamaan EU:n vahvemman YK-roolin puolesta. Jaossa ”länsiryhmällä” on kaksi paikkaa. Kilpakumppanimme ovat Australia ja Luxemburg.
Suomella on vahvuuksia. Lähes 60-vuotisen YK-jäsenyytemme aikana olemme olleet järjestössä kokoamme isompi vaikuttaja. Brändimme on hyvä. Meidät tunnetaan aktiivisena, tasapuolisena ja sovittelevana toimijana. Ensimmäisellä kaudellamme turvallisuusneuvostossa (1969-1970) toimimme vahvasti etenkin Afrikan kysymyksissä. Panimme liikkeelle Namibian itsenäistymisen, jonka Martti Ahtisaari ja suomalaiset rauhanturvaajat saattoivat sitten päätökseen vuonna 1990, toisella turvallisuusneuvostokaudellamme. Toisella kaudellamme olimme myös mukana päättämässä, kun YK puolusti asein pientä jäsenvaltiotaan Kuwaitia.
Suomalaisten panos rauhanturvaamiseen maailmalla on vaikuttava. Vuodesta 1956 lähtien noin 50 000 suomalaista on palvellut rauhanturvatehtävissä 36ssa eri operaatiossa. Osallistumisen muodot ovat vaihdelleet. Naiset ovat tulleet vahvasti mukaan. Siviilit ovat tulleet sotilaiden rinnalle rauhaa rakentamaan. YK:n yhteistyö NATOn ja muiden järjestöjen kanssa on arkipäivää niin Balkanilla kuin Afganistanissakin. Miinalaiva Pohjanmaa partioi keväällä Adeninlahdella ja suojeli elintärkeää kauppareittiä merirosvoilta osana EU-maiden yhteistä operaatiota.
Sakari Tuomioja välitti rauhaa Kyproksella 60-luvulla. Häntä ovat seuranneet Martti Ahtisaari Namibiassa, Balkanilla ja Indonesiassa sekä Pekka Haavisto Darfurissa ja Afrikan sarvessa. Myös Harri Holkeri ja Elisabeth Rehn ovat antaneet arvokkaan panoksensa konfliktien selvittelyyn. Suomalainen rauhanvälitys tunnetaan ja tunnustetaan maailmalla. Nobelin rauhanpalkinto Martti Ahtisaarelle on tästä ylivertainen osoitus. Tälle perustalle on hyvä rakentaa. Suomen ja Turkin yhteinen aloite YK:n rauhanvälityskyvyn vahvistamisesta on myötätuulessa. EU:ssa toimimme aktiivisesti sen ja Afrikan unionin välisen yhteistyön tiivistämiseksi Afrikan kriisien hallinnassa ja ratkaisussa. Tuemme rauhanvälitystä Afrikassa myös kahdenvälisesti ja yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa.
Korostamme vahvuuksiamme diplomaattisissa kontakteissamme maailmalla. Emme pidä kynttiläämme vakan alla. Jos meidät valitaan turvallisuusneuvostoon, emme tuo sinne turvallisuuspoliittisia ongelmia tai ikiomaa agendaamme. Tuomme sinne rakentavan asenteen. Tällä autamme kansainvälisen yhteisön yhteisellä agendalla olevien ongelmien ratkaisua parhaiten.
Kävin alkuviikosta myös hyvät keskustelut Helsingissä vierailleiden Australian ulkoministerin ja Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs, maan hallituksen jäsenen Susan Ricen kanssa.
Australian ulkoministeri Kevin Rudd. (Kuvat: Eero Kuosmanen)
Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Susan Rice.
