Nämä täysistuntoviikkojen tiistait ovat kyllä aina yhtä vauhdikkaita. Eihän tässä enää pahemmin stressaannu. Toisaalta ei näihin kyllä koskaan totu. Näin mentiin tänään:

Tulen toimistolle kello 7.35. Käyn läpi sähköpostit, päivän kalenterin ja blogikommentit. Olen lukenut keskeisimmät paperit eilen illalla. Valmiusaste on hyvä. Avustajat ovat treenanneet hevosensa laukkakuntoon.

Menen perinteiselle kokoomusmeppien pressiaamiaiselle. Sali on täynnä suomalaisia ja virolaisia toimittajia. Hyvä yleisfiilis. Tunne Kelam puhuu Viron patsaskiistasta ja Ville Itälä käy läpi parlamentin budjettia. Myöhemmin puhumme EU:n perustuslaista ja verkkovierailuista.

%video%

Tapaan britannian Eurooppa-ministeri Geoff Hoonin. Olen myöhässä. Geoff on mukava, mutta tiukka mies. Tivaan häneltä missä perustuslakiin liittyvissä kysymyksissä britit näyttävät punaista valoa. Liian monessa, totean.

Ryntään täysistuntosaliin puhumaan EU:n kauppapolitiikasta ja globaalisaatiosta. Puhun molempien puolesta.

Menen moikkamaan Esko Antolaa, joka puhuu meidän Itämeriryhmälle. En valitettavasti voi jäädä kuuntelemaan, mutta saan myöhemmin kuulla kehuja – Esko on pitänyt hyvän puheenvuoron. 

Vuorossa on ryhmämme sisämarkkinaporukan kokous. Väännämme kättä muun muassa terveyspalveluista, sisämarkkinastrategiasta ja kuluttajasuojasta.

Kello soi ja on aika siirtyä täysistuntoon äänestämään. Äänestämme muun muassa seuraavista aiheista: kauppapolitiikasta, ympäristöstä, ja biodiversiteetistä.

Äänestysten jälkeen haen baarista juustosämpylän, laitticokiksen ja omenan. Sopiva satsi Vasabladetin haastattelua varten. Juttelemme Strasbourgin rekkarallista. Tehokas lounas.

Hammastikulla murut pois hampaiden välistä ja takaisin pohtimaan sisämarkkinoita. Avustajista Tuomas ja Henrik valmistelevat hommia täyttä häkää täällä Strasborgissa. Titta lähettää minut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan Brysselistä. Homma toimii. Hymyilen.

En ehdi istua koko kokousta. Pitää mennä budjetinvalvontakokoukseen kertomaan raportistani, jossa käsitellään käännöskustannuksia. Pöydällä on kuusi muutosehdotusta. Hyväksyn viisi. Hylkään yhden.

Matkalla täysistuntoon tapaan vanhan pomoni Romano Prodin. Tervehdimme iloisesti ja vaihdamme muutaman sanan. Hän lähettää terveisiä Reijo Kemppiselle.

Kuuntelen Prodin puheen EU:n tulevaisuudesta. Prodi ei ole muuttunut: hän on vannoutunut EU-kannattaja.

 

Kelam, Barroso, Beazley, Hassi, Lax ja Saryusz-Wolski naurutuulella

Entisestä komission puheenjohtajasta nykyiseen. Tapaamme Itämeriporukan kanssa Jose Manuel Barroson. Puhumme Itämeristrategiasta. Kokous meneen odotettua paremmin. Tällä saralla tapahtuu vielä paljon. Hyvä.

Pikakäynti toimistolla. Linna pysyy pystyssä. Tuomas on valmistellut 38 muutosehdotusta Toubonin raporttiin sisämarkkinoiden tulevaisuudesta. Taitaa tulla vilkas keskustelu huomenna.

Menen kahville ystäväni Sylvie Goulardin kanssa. Teimme yhdessä töitä Prodille. Hän on nykyään Ranskan Eurooppa-liikkeen puheenjohtaja. Haaviin tarttuu myös legendaarinen Daniel Cohn-Bendit, eli ”punainen Danny”. Värikäs kaveri.

Piipahdan komission kyselytunnilla, mutta ei ole mitään fiksua kysyttävää, joten jatkan matkaa eteenpäin.

Menen ryhmäkokoukseen. Olen valmistautunut puhumaan terveyspalveluista. Haluan antaa tukeni ruotsalaiskollega Charlotte Cederschiöldille. Ei tarvitse tukea, koska homma menee putkeen. Grattis Charlotte!

Katson Olli Rehnia monitorista. Hän vastailee kysymyksiin laajentumisesta.

Nyt väsyttää. Lähden hotelliin. Taidan syödä illallisen telkkarin ääressä.

Kyllä tähän tottuu.

Comment

required