En viitsinyt kirjoittaa tunnelmista heti finaalin jälkeen. Olisi voinut tuohduksissa tulla muutama ärräpää.

Suomen joukkue odottaa hopeaa. Tunnelma ei ole katossa…

Oltiin aika hiljaista poikaa ja tyttöä paluumatkalla Torinosta. Jännitin taas matsin aikana niin, että en meinannut penkissä pysyä. Pettymyksen tuska oli hirveä, mutta nyt ollaan toipumaan päin. Onneksi ei ole tullut luettua suomalaisia tai varsinkaan ruotsalaisia lehtiä.

Tunnelma hallissa oli vähän samanlainen kuin Suomi-Kanada MM-finaalissa Milanossa 1994. Eli ei sellainen perinteinen, jossa kaikki huutavat täyttä päätä.

Hyvissä fiiliksissä olympia-tulen äärellä ennen matsia.

Hallissa oli yli 8000 katsojaa, joista noin 2000 oli suomalaisia tai ruotsalaisia faneja. Muut eivät meteliä pitäneet.

Ottelu ei sinänsä ollut mikään klassikko. Tasapaksua vääntämistä. Loppu meni todella jännäksi. Istuimme neljännellä rivillä Ruotsin aition takana.

Kohtalokas kolmannen erän aloitus. 10 sekuntia myöhemmin Ruotsi pääsee 3-2 johtoon.

Näimme Olli Jokisen viimeisen yrityksen hyvästä kulmasta. En vieläkään ymmärrä, miten se kiekko ei mennyt maaliin.

Meillä on kaksi hiihtopäivää takana. Mukavasti on mennyt. Meillä on mahtava neljän perheen porukka. Asumme myös tänä vuonna samassa mökissä. Tiivis tunnelma.

Takana Mont Blanc. Edessä Ossi, allekirjoittanut, Roope ja Pasi.

Emilie hiihti tänään ensimmäistä kertaa ilman apua. Vanhempien ylpeydellä ei ollut rajoja.

Increase the peace.