Eilen esittelin raporttini budjetinvalvontavaliokunnassa. Keskustelu oli maltillista. En usko, että raportteja muutetaan radikaalisti. Valiokunnan jäsenet voivat lähettää muutosehdotuksia seuraavan parin viikon ajan.

Ainoa kysymysmerkki on alueiden komitean vastuuvapaus. Paul van Buitenen ilmoitti lähettävänsä informaatiota, joka voisi lykätä vastuuvapauden antamista. En ole vielä informaatiota saanut.

Suomen kuljetus -ja logistiikkaliiton edustajat, Pasi Moisio ja Iiro Lehtonen, kävivät lobbauskeikalla tomistossani eilen. Ville oli myös mukana. Pasi ja Iiro ovat esimerkillisiä lobbareita. Esittävät asiansa selkeästi ja suoraan. Ei turhia kiemuroita. Paperit käteen ja pääpointit pöydälle. He käyvät Brysselissä keikalla ainakin kaksi kertaa vuodessa ja aina syntyy tulosta. Olisivatpa kaikki lobbarit samanlaisia.

Kävimme vajaassa puolessa tunnissa läpi kolmannen rautatiepaketin, tieliikenneturvallisuuden, eurovinjettidirektiivin ja muita keskeisiä kuljetusalaan liittyviä kysymyksiä.

Lennolla Helsinkiin kävin läpi Laurin valmisteleman mapin. Tuntuu siltä, että olen taas ajan tasalla. Tiedän missä mennään… ainakin omissa asiossa.

Illalla olin Eija-Riitta Korholan ja Jari Vilenin kanssa EU:ta käsittelevässä iltatilaisuudessa. Porukkaa oli tupa täynnä, noin 50. Puhuimme eduskunnan asemasta EU-asioiden valmistelussa, EU:n tulevaisuudesta ja ympäristöpolitiikasta. Vilkas keskustelu.

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen antoi toissapäivänä ymmärtää, että perustuslain myötä Eduskuntaa odottaa EU-tsunami, jota hoitaa Eduskunnan EU-viemäri eli Suuri Valiokunta. Vastuutonta puhetta Eduskunnan pääsihteeriltä. Ajattelin vastata hänelle jossain lähiviikkojen kolumnissa. Bryggen kurssillani olen aina opettanut, että Suomella ja Tanskalla on EU-maiden paras parlamentaarinen valvonta. Aion pitää kiinni tästä teesistä.

Tänään meillä oli aamupalaveri Kokoomuksen kansanedustajien kanssa. Kävimme läpi kevään EU-agendaa. Hyödyllinen tilannekatsaus. Tapasin myös pikaisesti Jyrki Kataisen. Sain briiffauksen Jyrkin huomisesta puheesta puoluevaltuuston kokouksessa.

Ennen Brysselin lentoa kävin vielä ostamassa Emilielle ja Oliverille muutaman Muumikirjan ja moikkaamassa isoisääni, Kai Setälää, Haagan vanhainkodissa. Uffa on hyvässä kunnossa ollakseen 91-vuotias. Oli kiva rupatella.

Käyn iltapäivällä kotona ennenkuin matkustan junalla Englantiin Wilton Parkin seminaariin, jossa käsitellään EU:n perustuslakia. Tämä taitaa olla ensimmäinen lauantaikeikka pitkään aikaan, mutta seminaarin ohjelma oli niin hyvä, että en voinut vastustaa kiusausta. Onneksi tulen kotiin jo lauantai-iltana.

Ensi viikollahan meillä on nk. ”keltainen viikko”, eli eräänlainen vapaaviikko. Ajattelin viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen kanssa ja hoitaa siinä sivussa muutamia rästihommia. Ensi viikon perjantaina käyn meppikiertueella Pirkanmaalla.

Comment

required