Osaltani ensimmäinen kesätauon jälkeinen EU-kokous järjestetään Kyproksen Nikosiassa. Epävirallisesta eurooppaministerikokouksesta on hyvä lähteä liikkeelle taatusti vilkkaaseen EU-syksyyn.
Kokouksessa jatkamme vääntöä EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä, eli käytännössä vuosien 2014-2020 EU:n budjetista. Kyproksen kokousta voisi kutsua ajankohtaan sopivasti EU:n budjettiriiheksi, vaikka vielä ei olla harjoituksessa ihan niin pitkällä. Rahoituskehysneuvotteluja on käyty nyt vuoden verran ja vanhojen merkkien mukaan puolimatka olisi ohitettu. Kesäkuussa Eurooppa-neuvosto asetti tavoitteeksi sovun vuoden loppuun mennessä, mutta minua ei yllätä, jos asiasta väännetään vielä keväällä, Irlannin puheenjohtajakaudella.
EU:n budjetti on vuositasolla 125 miljardin euron luokkaa, kun kansallinen budjettimme on siihen suhteutettuna vajaat puolet, n. 55 miljardia euroa. Kokoluokka on eri, mutta niin ovat käyttäjäryhmän koko kuin käyttötarkoituskin. EU:n budjetista valtaosa menee yhteiseen maatalouspolitiikkaan sekä rakennepolitiikkaan. Nämä kaksi erää ovat samaa kokoluokkaa, muodostaen lähes 80% budjetin menoista. Nimenomaan tästä 80%:sta käydään jäsenmaiden kesken kovin vääntö. Kaikilla on omat kansalliset intressinsä, joita yritetään reilun pelin hengessä sovittaa eurooppalaisen lisäarvon tavoitteluun.
Tässä riihessä Suomi yrittää pitää yllä budjettikuria, tukipolitiikan tiukkaa ehdollisuutta ja tukea kasvun edellytyksiä. Samalla vaadimme toimia, joilla maatalouttamme ja itäisen sekä pohjoisen Suomen erityisolosuhteita tuetaan. On siis selvää, etteivät asiat etene helpoimman kautta, mutta turnauskestävyys ja pelisilmä yhdessä faktojen kanssa johtavat parhaaseen mahdolliseen kompromissiin. Budjettineuvottelujen tuloshan on aina kompromissi ja vielä enemmän näinä aikoina, kun niukkuutta jaetaan.
