(Kolumni Pyöräily+Triahtlon -lehdessä 4/2015)
Keski-ikäisenä lycramiehenä olen asettanut urheilulleni yhden päätavoitteen: hyvä olo! Haluan tuntea oloni energiseksi, sairastaa mahdollisimman vähän ja olla yleisesti hyvällä tuulella.
Enhän minä tietenkään aina tuohon tavoitteeseen pääse, mutta siihen pyrkiminen tuo vuoteen jo rutkasti kivempia päiviä. Kehon kunto ruokkii hyvää mieltä ja elämä hymyilee vaikeuksienkin keskellä.
Olen pienestä pitäen asettanut itselleni tavoitteita. Joskus niitä olen saavuttanut, toisinaan en. Kyllähän minä kovasti golfammattilaiseksi halusin, mutta ei siitä mitään tullut.
Nuo tavoitteet kuitenkin veivät minut opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Innostuin ja asetin itselleni uusia päämääriä. Halusin oppia uutta, opiskella ja valmistua. Halusin tehdä kansainvälistä politiikkaa suomalaisena. Tässä tavoitteessa onnistuin.
Aloitin kestävyyslajien säännöllisen harrastamisen vuonna 2007. Noudatin samaa kaavaa: asetin itselleni tavoitteita. Ensiksi halusin alittaa maratonilla kolme ja puoli tuntia.
En oikein ymmärtänyt millaisia treenejä se vaatii, ja lähdin yhden pitkän lenkin jälkeen lompsimaan viiden minuutin kilometrejä HCM:ssä. Seinä tuli vastaan jo 15 kilometrin jälkeen. Etureidet huutaen rojahdin viivan yli juuri alle neljän tunnin ajassa.
Kokemuksesta viisastuneena perehdyin juoksemisen saloihin, laadin harjoitusohjelman Timo Vuorimaan avulla ja onnistuin tavoitteessani seuraavana vuonna. Tavoitteen eteen pitää tehdä töitä. Bonuksena matkan varrella karisi kiloja.
Seuraava maratonunelmani on alittaa kolme tuntia. Vuosi vuodelta tavoite on lähentynyt. Vauhtia ja kuntoa on kyllä ollut riittämiin, mutta kestävyyttä ja optimaalisia harjoitusjaksoja vähemmän. Unelma kuitenkin elää ja siitä nautitaan.
Alkuvuosien juoksuvammat veivät minut triathlonin pariin. Näistäkin tavoitteista olen nauttinut täysin rinnoin. Ensimmäinen tavoitteeni oli oppia uimaan. Opin. Eihän minusta Hanna-Maria Seppälää koskaan tule, mutta eteenpäin mennään.
Seuraavaksi halusin suoriutua puolikkaasta teräsmieskisasta. Kun kerroin asiasta isälleni, hän totesi lakonisesti: ”parempi puolikas triathlon, kuin puoli kossua”. Vuoden 2008 Joroisten kisan jälkeen Antti Hagqvist valmensi minut Frankfurtin Ironmaniin 2009.
Asetin itselleni uuden unelman. Halusin alittaa 10 tuntia ja ansaita paikan Havaijille. Onnistuin tavoitteessani Kalmarissa vuonna 2013. Konan laavakentille en vielä aikataulusyistä ole päässyt, mutta toivon viettäväni siellä 50-vuotispäiviäni.
Tavoitteenani on myös tehdä joku henkilökohtainen ennätys joka vuosi – vaikka Cooper-testissä, triathlonin puolimatkalla, 10 kilometrin pyöräilytempossa tai 1 000 metrin allasuinnissa. Toistaiseksi olen pysynyt tavoitteessani, mutta kohta pitää varmaan keksiä luovia ratkaisuja tai uusia matkoja…
Tavoitteet motivoivat harjoittelemaan. Ne rikkovat rutiineja. Triathlonissa on se hieno puoli, että tavoitteita voi asettaa eri lajeissa. Sitä kautta harjoituksiinkin tulee vaihtelua.
Tulevaisuuden tavoitteeni tulevat varmaankin olemaan vähemmän aikapainoitteisia ja enemmän seikkailuhaluisia. Haluan osallistua erilaisiin alppipyöräilyihin tai vaikka extreme-triathloneihin. Otan mielelläni vastaan ehdotuksia vaikkapa Twitteriin @alexstubb.
Yhtä kaikki suosittelen kaikkia pitämään kiinni siitä päätavoitteesta. Hyvästä olosta se kaikki lähtee.
