Allekirjoitin viime viikolla aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Hieno juttu, että aloite saatiin liikkeelle. Edustajakollegani Lasse Männistö on tehnyt erinomaista työtä yhdessä Susanna Huovisen, Silvia Modigin, Oras Tynkkysen ja Astrid Thorsin kanssa lakialoitteen valmistelussa. Nyt täytyy vain toivoa, että mahdollisimman moni kollega allekirjoittaa aloitteen ja tukee sen läpimenoa eduskunnassa. Läpihuutojuttua tästä ei tule, vaan vastustajiakin löytyy paljon.
Itselleni tärkeimmät syyt tukea tasa-arvoista avioliittolakia ovat ihmisoikeudet ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Jos kaksi samaa sukupuolta olevaa ihmistä rakastaa toisiaan, heillä täytyy olla samanlaiset oikeudet adoptioon ja yhteiseen sukunimeen kuin heteropareillakin. Yhdenvertaisuus lain edessä on minulle tärkeää ? sillä osoitetaan, ettei ainakaan yhteiskunnan toimesta syrjitä. Muissa Pohjoismaissa tämä asia onkin jo hoidettu.
Joillakin lain vastustajilla menee välillä puurot ja vellit sekaisin puhuttaessa tästä laista ja kirkon opetuksesta. Kannattaisi nimittäin muistaa, että tässä lakiesityksessä on kyse siviilivihkimisestä ja kirkot voivat jatkossakin itse päättää, mitkä ovat niiden itsensä asettamat edellytykset kirkolliseen avioliittoon vihkimiselle.
Minulle jokainen meistä on yhtä tärkeä, olipa sitten syntynyt heteroksi, homoksi, lesboksi tai transsukupuoliseksi. Niinpä tasa-arvoinen avioliittolaki on luonnollinen askel siinä kehityskulussa, jossa ensin homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista, sitten tautiluokituksesta ja viime vuosina lainsäätäjä on mahdollistanut rekisteröidyt parisuhteet ja perheen sisäisen adoption.
Tämän lain myötä tavallinen adoptio olisi mahdollista myös samaa sukupuolta oleville pareille. Adoption osalta otetaan usein esiin lasten etu. Minusta on tärkeintä, että lapsilla on rakastavat vanhemmat, joihin he voivat luottaa ja koti, jossa heistä välitetään. Tutkimusten mukaan lapsen kasvaminen perheessä, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, ei vaikuta haitallisesti lapsen seksuaaliseen tai sosiaaliseen kehitykseen tai tunne-elämään ja käyttäytymiseen.
Aikaa asenteiden muuttumiseen toki kuluu. Muistettakoon, että sitä on kulunut myös naisten aseman parantamiseen ja rasismin kitkemiseen. Vaikka molemmissa on vielä hurjasti parantamista, on saavutettu edistys ollut merkittävää koko yhteiskunnallisen kehityksen kannalta, kun kaikkien meidän täysi potentiaali saadaan käyttöön. Ilman angeloiden tai tarjojen panosta maailma voisi näyttää aika erilaiselta. Eräät tutkijat, esimerkiksi amerikkalainen Richard Florida, ovat todenneet, että erilaisuuden hyväksyminen kannustaa luovuuteen, mikä puolestaan on avain Suomen menestykseen. On siis korkea aika lopettaa syrjintä sukupuolisen suuntautumisen perusteella.
Aloite jakaa myös omassa puolueessani Kokoomuksessa. Olen saanut jonkin verran palautetta kannattajilta ja jäseniltä, jotka ovat toivoneet minulta perinteisempää kantaa. Positiivista palautetta on kuitenkin tullut moninverroin enemmän. Kokoomuksen puoluekokous otti kesällä 2010 kantaa sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta ja puheenjohtajamme Jyrki Katainen on sanonut äänestävänsä lain puolesta. Vastustajiakin edustajakollegoistani varmasti löytyy, ja kunnioitan heidän näkemystään. Eduskuntaryhmässä tämä on ns. omantunnon kysymys, eli me kansanedustajat voimme äänestää asiassa vakaumuksemme mukaan.
Eduskunta-avustajani Jussi Salonranta julkaisi vastauksen eräälle kriitikolle, siteeraten edesmennyttä Kokoomuksen puheenjohtajaa Juha Rihtniemeä:
?Kerrotte viestissänne äänestäneenne yli 40 vuotta kokoomusta ja arvostavanne entistä puheenjohtajaa Juha Rihtniemeä vilpittömästi. En ole itse elänyt hänen aikanansa ja tietämyksenikin hänestä rajoittuu aikalaisten kirjoituksiin, sillä vaikka Rihtniemi puhui tuhansissa tilaisuuksissa eri puolilla Suomea, niin hänen puheensa perustuivat lähes poikkeuksetta asiakokonaisuuksittain jäsenneltyihin muistilappuihin. Tämän johdosta meille on valitettavasti säilynyt hyvin vähän hänen tekstejään kokonaisuudessaan. Joitakin tekstikatkelmia on säilynyt, ja minulle on jäänyt niistä oheinen sitaatti hyvin mieleen ja laitan sen tähän alle, koska olen pitänyt sitä itse aatteellisen kehityksen ja ajattelun kulmakivenä.
?Isänmaa ei ole tänään sama kuin puoli vuosisataa sitten. Kokoomus ei ole tänään sama kuin perustamisensa aikoina. Vielä vähemmän voidaan toivoa, että kokoomus on olisi tänään sama kuin huomenna.? Juha Rihtniemi, Kokoomuksen 50v. vuosijuhlassa 8.12.1968
Kiitos teille siitä, että olette luottaneet kokoomukseen yhteiskunnan uudistajana yli 40 vuoden ajan ja toivon vilpittömästi, että voisitte luottaa myös sen nykyjohtoon yhteiskunnan uudistajana.?
Haluaisin sanoa ääneen myös sen, mitä moni ei ehkä halua myöntää: uusi ja erilainen, muutoskin pelottaa. Homoja ja lesboja on aina ollut yhteiskunnassamme, mutta aikaisemmin heistä ei uskallettu puhua eikä heidän puolisoitaan esitelty työkavereille, puhumattakaan naistenlehtien palstoista. Nyt aika on onneksi toinen, ja moni hyvä ystäväni tuo puolisonsa avoimesti mukaan yhteisiin juhliin ja puhuu perhe-elämästään. Mikä sen luonnollisempaa!
Kaikille kaapista ulostulo ja elämä omana itsenään ei kuitenkaan ole helppoa. Moni kärsii syrjinnästä tai pelkää lähipiirinsä reaktioita. Siksi olen halunnut toimia aktiivisesti syrjinnän ehkäisemiseksi, niin meppinä ollessani Euroopan parlamentin LGBT ?ryhmän varapuheenjohtajana kuin sitten myöhemmin Suomessa Helsinki Priden suojelijana ja osallistumalla It gets better ?kampanjan videoon, joka tehtiin homo- ja lesbonuorten kannustamiseksi.
Jokainen meistä on tärkeä, omana itsenämme. Siitä tässä on kysymys.
