Työskentelemme hallituksessa tällä hetkellä monien tärkeiden hankkeiden, mm. puolustusvoima-, kunta- sekä talouden tervehdyttämiseksi tarvittavien rakenneuudistusten parissa. Tänään eduskunnassa oli kuitenkin esillä äärimmäisen tärkeä asia, joka helposti jää päivän otsikoiden varjoon. Käytin ensimmäisen puheenvuoron lähetekeskustelussa tasa-arvoisesta avioliittolaista. Ohessa lakialoitteen esittelypuheenvuoroni täysistunnon pöytäkirjasta otettuna. Huomenna on hallituksen kehysriihi ja blogissani asiaa siitä.
* * *
Arvoisa herra puhemies! Täytyy heti aluksi myöntää, että jännittää hiukkasen, koska itselleni hetki on siinä mielessä historiallinen, että puhun ensimmäistä kertaa tässä salissa kansanedustajan ominaisuudessa. Toki tässä salissa sai valmistella tätä hetkeä neljä vuotta, että siinä mielessä ainakin valmiudet pitäisi olla.
Aivan aluksi, herra puhemies, haluaisin kiittää erityisesti Lasse Männistöä, Susanna Huovista, Silvia Modigia, Oras Tynkkystä ja Astrid Thorsia siitä työstä, jonka he ovat tehneet tämän lakialoitteen valmistelussa ja nimien keräämisessä edustajakollegoilta.
Usein avioliiton avaamista homo- ja lesbopareille kuulee vastustettavan siksi, että se romuttaisi avioliittoinstituution. Ehkä näin voisi ajatella, jos homo- ja lesboparit vaatisivat jotakin aivan uudenlaista järjestelyä. Tässä on kuitenkin minun mielestäni kyse päinvastaisesta tilanteesta. Avioliitto koetaan tärkeäksi instituutioksi, joka halutaan säilyttää ja jota halutaan vaalia, se vain avattaisiin myös vähemmistölle, jolta se on aiemmin evätty. Yhteiskunnassa pitäisi tukea nimenomaan niitä ihmisiä, jotka haluavat sitoutua ja kantaa vastuuta puolisostaan ja perheestään.
Yhdenvertaisuus on lain edessä keskeinen oikeusvaltion periaate. Nyt ihmiset ovat lain edessä eriarvoisia seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Mitään pitäviä perusteluita homoseksuaalisen ja heteroseksuaalisen parisuhteen eriarvoisuudelle ei kerta kaikkiaan ole. Seksuaalinen suuntautuminen ei tee toisesta ihmisestä parempaa tai huonompaa puolisoa, saati enemmän tai vähemmän rakastavaa vanhempaa lapselle, mutta seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvalla syrjinnällä voi olla monia, toistan monia, kielteisiä vaikutuksia yksittäisen ihmisen elämään. Minulle jokainen meistä on yhtä tärkeä, olipa sitten syntynyt heteroksi, homoksi, lesboksi tai transsukupuoliseksi. Niinpä tasa-arvoinen avioliittolaki on minun mielestäni luonnollinen askel siinä kehityskulussa, jossa ensin homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista, sitten tautiluokituksesta, ja viime vuosina lainsäätäjä on mahdollistanut rekisteröidyt parisuhteet ja perheen sisäisen adoption.
Tällä lakialoitteella, joka nyt on pöydällä, on tarkoitus purkaa nimenomaan eriarvoistavaa järjestelmää, jossa parisuhteet on jaettu A- ja B-luokkaan. Lakialoitteen tarkoituksena on luoda tasa-arvoinen avioliittolaki, jossa niin hetero- kuin homopareilla on oikeus solmia avioliitto, oikeus ottaa yhteinen sukunimi ja oikeus adoptoida yhdessä lapsi. Tämän lain myötä tavallinen adoptio olisi mahdollista myös samaa sukupuolta oleville pareille. Adoption osalta otetaan usein esiin lasten etu. Minusta on tärkeintä, ja sanon tämän isänä, että lapsilla on rakastavat vanhemmat, joihin he voivat luottaa, ja koti, jossa heistä välitetään. Tutkimusten mukaan lapsen kasvaminen perheessä, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, ei vaikuta haitallisesti lapsen seksuaaliseen tai sosiaaliseen kehitykseen tai tunne-elämään ja käyttäytymiseen ylipäätään.
Eduskunnassa on tärkeä muistaa, että nyt päätetään avioliitosta juridisena sitoumuksena ja yhteiskunnallisena instituutiona, ei uskonnollisten yhteisöjen avioliittokäsityksestä. (Timo Soinin välihuuto) – Edustaja Soini, voin toistaa: eduskunnassa on tärkeää muistaa, että nyt päätetään avioliitosta juridisena sitoumuksena ja yhteiskunnallisena instituutiona, ei uskonnollisten yhteisöjen avioliittokäsityksestä. – Tässä lakiesityksessä on kyse siviilivihkimisestä, ja kirkot voivat jatkossakin itse päättää, mitkä ovat niiden itsensä asettamat edellytykset kirkolliseen avioliittoon vihkimiselle.
Palasin juuri Yhdysvalloista, ja viime kesänä avioliitto avattiin homo- ja lesbopareille New Yorkin osavaltiossa. Päätös syntyi, kun muutamat lakialoitetta alun perin vastustaneet poliitikot kääntyivät kannattamaan tasa-arvoista avioliittoa. Yksi lakialoitetta alun perin vastustaneista senaattoreista, Mark J. Grisanti, kertoi tuskailleensa kuukausia lakialoitteen kanssa ja lopulta päätyneensä toteamaan, että lain vastustaminen oli väärin. Grisanti sanoi, että hän ei voi kieltää toiselta ihmiseltä, veronmaksajalta, työntekijältä, oman vaalipiirinsä tai osavaltionsa ihmiseltä, niitä samoja oikeuksia, joita hänellä ja hänen vaimollaan on. Minun mielestäni Grisanti osui asian ytimeen.
Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa asenteisiin ja muuttaa yhteiskuntaa avoimemmaksi. Ennen parisuhdelain säätämistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä puhuttiin harvoin julkisuudessa. Nyt, kymmenen vuotta parisuhdelain säätämisen jälkeen, yhteiskunnassa voidaan myös keskustella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuskysymyksistä. Monet homo- ja lesboparit ovat tulleet näkyviksi perheissään, työpaikoissaan ja yhteiskunnassa yleensä, ja tämä on hieno juttu. On tärkeää, että jokainen suomalainen voi tuntea olevansa aidosti hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on.
Avioliitto on avattu samaa sukupuolta oleville pareille jo Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa, Argentiinassa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa sekä joidenkin maiden, kuten Yhdysvaltojen, joissakin osavaltioissa. Lisäksi – ja tämä on minun mielestäni tärkeä pointti – Pohjoismaissa avioliitto on avattu samaa sukupuolta oleville pareille jo Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa, ja Tanskassa avioliittolakia ollaan juuri muuttamassa ja pääministeri Helle Thorning-Schmidt ilmoitti viime viikolla, että samaa sukupuolta olevat parit voivat astella avioon jo tulevana kesänä. Tämä on joukko, johon Suomen pitäisi kuulua. Me emme voi jäädä Pohjoismaiden takapajulaksi tässä kysymyksessä.
Vuonna 1929 Suomen avioliittolainsäädäntöä uudistettiin radikaalisti: aviopuolisoista tuli oikeudellisesti yhdenvertaisia, eikä mies ollut enää vaimonsa edusmies. Meille on tänään itsestään selvää, että avioliitossa nainen on yhdenvertainen miehensä kanssa. Ajatus ei kuitenkaan ollut itsestään selvä vuonna 1929, mutta silti monen vanhentuneeksi ja syrjiväksi kokema laki uskallettiin muuttaa. Nyt yhtä lailla uudistamalla avioliittolakia on mahdollisuus tehdä myönteinen, kansalaisten yhdenvertaisuutta parantava muutos.
Lopuksi: ei ole mitään syytä olla tekemättä lakimuutosta, jolla ei ole mitään kielteisiä vaikutuksia eikä ole keneltäkään toiselta pois. Tasa-arvoisen avioliittolain toteuttaminen ei edes edellytä suuria taloudellisia satsauksia. Lainmuutoksella on vain myönteisiä vaikutuksia kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja yksittäisten ihmisten elämään. Vetoan, vetoan edustajatovereihini aloitteen ottamiseksi käsittelyyn. Tähän asiaan on saatava eduskunnan selkeä kanta, eikä tätä tulisi tämän keskustelun jälkeen vain lakaista maton alle. On kysymys ihmisoikeuksista ja monelle suomalaiselle erittäin, erittäin tärkeästä asiasta.
