Tauoton tiistai. Heräsin kuudelta opiskelemaan tilintarkastustuomioistuimen tiiliskiviraporttia. Voisihan aamun paremminkin viettää… Illalla tulin takaisin hotelliin vasta yhdeltä yöllä. Mukava illallinen vierähti pitkäksi.
Väliin mahtui kaksi aamupalakokousta, Kovacsin kuuleminen, kaksi valiokuntakokousta, kolme valmistelukokousta, luento, täysistunto, neljä haastattelua, ryhmäkokous ja illallinen. Strasbourgissa mennään aina täysillä, ja mikäs siinä.
Kovacs pärjäsi kuulemisessaan paremmin kuin viimeksi. Meidän ryhmä päätti näyttää vihreää valoa Kovacsille, joskin kriittisiä sanakäänteitä käyttäen.
Tunnelma Strasbourgin käytävillä on nyt rauhallinen. Yleinen näkemys, että komissio hyväksytään, vahvistuu. Nyt puhutaan jo siitä, kuka tässä kädenväännössä voitti ja kuka hävisi.
Institutionaalisen kädenväännön voitti Euroopan parlamentti. Parlamentin painostus johti ensimmäistä kertaa komissaarimuutokseen. Poliittisessa kamppailussa sosialistit vetivät mielestäni pidemmän korren, vaikka uusi komissio onkin selkeästi keskusta-oikeistolainen.
Kaikenkaikkiaan viimeiset kaksi viikkoa olivat EU-politiikkaa parhaimmillaan. EU:sta tuli keskustelunaihe eurooppalaisissa kahvipöydissä. Tällaista tarvitaan lisää.
Suomessa ulkopoliittinen keskustelu on nyt täydessä vauhdissa. Noteerasin, että ainakin seitsemän pääkirjoitusta käsitteli asiaa tänään. Vain Ilkan pääkirjoitus puolusti Suomen nykyistä jarruttelevaa ja sopeutuvaa linjaa.
En tiedä vedänkö liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta näin hyvää linjakeskustelua ei olla nähty Lipposen Bryggen puheen jälkeen marraskuussa 2000.
Muutamat nykylinjan puolustajat ovat selvästi ajautuneet siilipuolustukseen. Analyyttiset vasta-argumentit puuttuvat. Leimakirveet heilahtavat. Jopa media saa kuulla kunniansa. Vapaa ulkopoliittinen keskustelu yritetään tukahduttaa, mutta siinä ei onneksi onnistuta.
