Aika surrealistinen päivä, joka alkoi miinus 25 asteen pakkasessa Helsingissä ja päättyi lumisateiseen Brysseliin. Siihen väliin mahtui lento, kolumni, työryhmäkokouksia, radiohaastattelu (Ranskan radio) ja kaksi luentoa. 

Onneksi ehdin kotiin ajoissa puuhastelemaan lasten kanssa. Säilyi todellisuuden taju.

Tuli kyllä vähän sellainen tunne, että tänään menin liian lujaa. Tukka putkella paikasta toiseen. Onneksi sain luettua kaikki asiakirjat lennolla.

Olin tänään puhujana kahdessa mielenkiintoisessa tilaisuudessa. Ensimmäisen järjesti arvostettu Konrad Adenauer Stiftung. Aiheena oli Itämeri-strategia. Paikalla noin 50 Brysseliläistä vaikuttajaa.

Saksalaiset ovat innostuneita viime marraskuussa parlamentissa hyväksytystä Itämeri-strategiasta. Alustin aiheesta yhdessä brittiläisen Christopher Beazleyn ja saksalaisen Michael Gahlerin kanssa. Molemmat kollegoja.

Yritämme ajaa hanketta eteenpäin. Hitaasti etenee, mutta etenee kuitenkin.

Omalta kohdaltani päivän pääjuttu järjestetiin Schumannin aukion liepeillä, Residence Palace nimisessä paikassa. Aiheena oli Ranskan EU-politiikka presidentinvaalien kynnyksellä.

Aihe näytti kiinnostavan, koska sali oli tupaten täynnä. Kuulijoita oli yli 400. Tilaisuuden järjesti European Policy Centre, Confrontations Europe ja Fondation pour l’innovation politique.

Pääsin arvovaltaiseen porukkaan, jossa oli professoreita Saksasta, Ranskasta, Puolasta, Italiasta ja Kreikasta. Meppejä oli neljä, kolme ranskalaista ja allekirjoittanut.

Moderoinnista vastasi tunnettu ranskalaisen Liberation-lehden EU-kirjeenvaihtaja Jean Quatremer, jonka blogi on kuumaa tavaraa ainakin Brysselissä.

Meitä oli pyydetty provosoimaan keskustelua. Aloitinkin toteamalla ranskaksi, että paras provokaatio on pitää alustus englanniksi…Yleisö tuntui pitävän herjasta. Keskustelua käytiin kuitenkin molemmilla kielillä.

Kiteytin viestini Descartesin hengessä kolmeen pointtiin:

1. Olen huolestunut Ranskan EU-keskustelusta. Esimerkkeinä mainitsin debatin perustuslaista ja laajentumisesta. Totesin myös, että Ranskan poliittinen eliitti ei puolusta EU:ssa tekemiään päätöksiä, vaan syyttelee unionia kaikista vaikeista päätöksistä. Tämän seurauksena Ranska on menettänyt itseluottamuksensa ja koko EU-keskustelusta on tullut perin sekavaa.

2. Ranskan EU-politiikka ulkopuolisin silmin. Miltä se näyttää? No ei ainakaan johdonmukaiselta. Kaikki suuret hankkeet ovat jossain vaiheessa pysähtyneet Ranskan muuriin (vuoden 1954 puolustusyhteisö, ensimmäinen laajentuminen ja perustuslaki). Samalla totesin, että kaikki suuret projektit ovat myös Ranskan käsialaa, ei vähintään euro. Toin myös esille teesini sisämarkkinoista, jossa galleja pidetään protektionisteinä. Puolalaisella putkimiehellä pelotellaan samalla kun vallataan puolalaisten markkinoita.

3. Ranskaa tarvitaan takaisin EU:n keskiöön. Mikään ei etene ilman Ranskaa. Se tiedetään. Itsevarma ja progressiivinen Ranska on koko EU:n etu. Siksi me kaikki seuraamme Ranskan presidentinvaaleja hieman pelonsekaisin tuntein. Mikä on Segolene Royalin EU-politiikka? Kukaan ei tiedä. Mikä on Nicolas Sarkozyn EU-politiikka? Aika gaullistiselta näyttää…

Esitin pointtini maltillisesti ja huumorilla höystettynä. Hyvä niin. Keskustelu oli ranskalaisen vilkasta. Yhdessä vaiheessa takarivillä innostuttiin oikein kunnolla. Siinä vaiheessa puolalainen vierustoverini totesi, että ”nyt ymmärrän miksi Ranskassa asiat muuttuvat vain vallankumouksen kautta”.

Yhtä kaikki, tilaisuus oli onnistunut. Jäi hyvä fiilis hektisestä päivästä.

PS. Sokerina pohjalla noteeraaan, että kaksi edellisten presidentivaalien ehdokasta (Timo Soini ja Arto Lahti) kävivät kommentoimassa eilistä blogimerkintää. Kiitos heille ja kaikille muille, jotka osallistuvat keskusteluun.

Olen muuten viime vuosien aikana oppinut tuntemaan Timo Soinin eri EU-tilasiuuksista. Meillä on aina hauskaa yhdessä. Hän on loistotyyppi. Ei olla samaa mieltä asioista, mutta juttu luistaa. Timo on niin sanotusti ehtaa tavaraa: ”what you see is what you get”.