Julkisessa puheessa esiintyy usein vaatimus yhteisen suunnan löytämisestä Suomelle. Meillä elää edelleen perinne, jossa ”laaja kansallinen yhteisymmärrys” on arvo sinänsä.
Minä puolestani olen käyttänyt tällä viikolla paljon aikaa miettien, miten Suomesta saadaan vielä moniäänisempi ja eläväisempi maa. Puhuin aiheesta tiistaina Aalto-yliopiston kansainväliselle henkilökunnalle ja torstaina sain asiantuntijoilta briiffin liikkuvuuden ja maahanmuuton tilanteesta Suomessa.
Johtopäätökseni on, että enemmän kuin kansallisia toteemeja Suomi tarvitsee nyt moninaisuutta. Se koskee paitsi Suomessa asuvia ihmisiä myös talouttamme ja sivistystämme, jonka rakentamisessa yliopistojen kansainvälistyminen on avainasemassa.
Nämä ajatukset ovat kyteneet päässäni pitkään, sillä halusin jatkaa Jyrki Kataisen elokuussa esittämää ajatusta mosaiikkimaisesta Suomesta. Olennaisin ajatukseni on, että meidän ei pidä pelkästään sietää moninaisuutta vaan suorastaan edistää sitä.
Kuvaan pelitilannetta nyt Suomen väestön, talouden ja yliopistomaailman näkökulmasta.
Suomi tarvitsee ensinnäkin lisää väestöllistä moninaisuutta, vaikka hyvään suuntaan on menty jo jonkin aikaa. Suomessa asuu vakinaisesti runsaat 203 000 ulkomaalaista. Vaikka määrä on pieni, se on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Suomen nettomaahanmuutto on alkanut kasvaa lyhyen ajan sisällä. Ulkomaalaisten osuus Suomen väestöstä on 3,7 %, mikä on noin puolet EU-maiden keskiarvosta. Ylivoimaisesti suurimmat ulkomaalaisryhmät Suomessa ovat virolaiset ja venäläiset.
Suomen maahanmuutto on samalla monimuotoistunut. Tyypillisimpiä Suomessa oleskelun syitä ovat työnteko, opiskelu ja perhesiteet, mikä ei valitettavasti näy julkisessa keskustelussa. Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat huomattavasti kantaväestöä nuorempia ja useimmat heistä ovat työelämässä. OECD:n tilastot osoittavat, että maahanmuuttajat tuovat Suomen julkiselle sektorille enemmän rahaa kuin siltä vievät.
Suomen maahanmuuttopolitiikka siis toimii: rakennamme suvaitsevaa, turvallista ja moniarvoista Suomea ja vahvistamme samalla kilpailukykyämme.
Avainasemassa on pääkaupunkiseutu, joka kansainvälistyy muuta Suomea nopeammin. Pääkaupunkiseudulla joka kymmenes asukas on maahanmuuttajataustainen. Täällä on yli puolet Suomen maahanmuuttajista, ja keskittyminen jatkuu. Maahanmuuttajien väestöosuus on pääkaupunkiseudulla kolme kertaa suurempi kuin koko Suomessa. Pääkaupunkiseudulla on 160 rekisteröityä äidinkieltä ja 150 kansallisuutta. Noin joka viidennessä pääkaupunkiseudulla solmitussa avioliitossa ainakin toisen puolison äidinkieli on muu kuin suomi. Muunkieliset selittävät myös suuren osan pääkaupunkiseudun väestönkasvusta ja muuttoliikkeestä. Työikäisen väestön kasvu pääkaupunkiseudulla on käytännössä maahanmuuttajien varassa.
Myös Suomen talous tarvitsee taloudellista moninaisuutta, jotta emme enää päätyisi nyt vallitsevaan tilanteeseen, jossa vain odotamme mitä suhdanteet meille tekevät. Suomen talouden haavoittuvuus käy selvimmin ilmi, kun vertaillaan tilannettamme Ruotsiin ja Saksaan. Sekä Ruotsin että Saksan kokonaistuotanto ja vienti ovat toipuneet edellisestä lamasta Suomea paremmin. Siihen on kaksi pääsyytä: Ruotsin ja Saksan talouden ja viennin monipuolisempi rakenne ja ikääntyvän väestön parempi osallistuminen työelämään, joka pitää yllä kotimaista kulutuskysyntää. Työllisyysaste on Ruotsissa ja Saksassa ollut jo pitkään noin viisi prosenttiyksikköä Suomea korkeampi.
Suomen viennin rakenne on yksipuolinen, mikä heikentää reaalista kilpailukykyä. Viennin rakenteen yksipuolisuus tekee Suomen viennin erityisen haavoittuvaksi muutaman sektorin suhdannevaihteluille tai yrityksen menestykselle.
Moninaisuuden lisääntyminen olisi omiaan luomaan Suomelle myös lisää korkean osaamistason vientituotteita eli innovaatioita. Suomen tavaroiden viennistä suuri osa on työvoima- ja raaka-ainevaltaisia tuotteita tai matalan osaamistason ja intensiteetin tuotteita. Esimerkiksi öljyn ja raudan viennin arvo Suomesta on kasvanut liki viidenneksen vuodesta 2007 vuoteen 2012.
Lopuksi tärkein: moninaisuus sikiää moninaisissa ja vapaissa yhteisöissä. Oppilaitokset ovat paras paikka moninaisuuden opettelulle ja siitä nauttimiselle. Siksi myös Suomen yliopistot tarvitsevat edelleen lisää moninaisuutta.
Yliopistojenkin osalta mennään jo kovaa vauhtia hyvään suuntaan. Kansainvälisten maisteriohjelmien määrä on Suomessa noin kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vaikka vauhti tuntuu hurjalta, on syytä muistaa, että esimerkiksi Saksassa niiden määrä on samassa ajassa kahdeksankertaistunut. Suomen erityisongelma on se, että valmistuneet kansainväliset opiskelijat jäävät harvoin Suomeen.
Helsingin seutu näyttää tässäkin asiassa hyvää esimerkkiä. Pääkaupunkiseudulla on jo nyt noin 200 kansainvälistä koulutusohjelmaa ja noin 3000 ulkomaalaista henkilökunnan jäsentä. Helsingin seudun korkeakouluissa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä on kasvanut 60 % yliopistoissa ja 90 % ammattikorkeakouluissa vuosina 2005-2011. Nyt täällä on yhteensä yli 7000 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, ja joka vuosi aloittaa noin 2000 uutta. Lisäksi on noin 3000 vaihto-opiskelijaa. Opiskelu on perhesyiden jälkeen toiseksi yleisin syy muuttaa Suomeen: neljännes uusista oleskeluluvista myönnetään opiskelua varten.
