Pitkä päivä. Lähdin kotoa ennen seitsemää. Saavuin Strasbourgiin vasta kolmen kieppeillä.

Jäätteenmäki, Lax, Myller, Takkula, Seppänen, Virrankoski, ja Väyrynen olivat samassa koneessa. Matkustimme myös samalla ruuhkabussilla Frankfurtista Strassiin. Oli hauska kuunnella veteraanien neuvoja. Tunnelma oli leppoisa.

Ennen täysistuntoa meillä oli ryhmäkokous. Valehtislisin jos väittäisin, että se oli mielenkiintoien tai hyödyllinen. Jonkun tulisi saada tolkua ryhmäkokouksiin. Liikaa jaariettelua, liian vähän asiaa.

Täysistunnon yleisen keskustelun jälkeen komissaari Wallströn kävi läpi ympäristöasioita. Täysistuntoa seurasi vielä perustuslakivaliokunnan kokous, joka loppui vasta iltayhdeksältä. Sieltä riensi ryhmämme sisämarkkinavaliokunnan illallisille.

On mielenkiintoista havaita, että myös parlamentista löytyy paljon kansallisesti sisäänpäin lämpiävää porukkaa. Samassa ravintolassa meidän kanssa oli espanjalainen ja portugalilainen meppiryhmä. Paikalla oli myös portugalilainen komissaari Antonio Vitorino. Hän on loistotyyppi, johon tutustuin ensimmäistä kertaa Suomen puheenjohtajuuskauden aikana. Myöhemmin työskentelimme yhdessä konventin tiimoilta komissiossa.

Nyt pitää päästä pehkuihin. Täysistuntoäänestysten lisäksi minulla on huomenna yhteensä viisitoista tapaamista.

Comment

required