Vietettyäni antoisan päivän Tukholmassa ja sen lähiseudulla haluan jakaa muutaman ajatuksen kevään pelitilanteesta Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa käytetään Ruotsia säännöllisin väliajoin vertailukohtana, jonka avulla halutaan todistaa mitä moninaisimpia väitteitä. Aion tehdä juuri niin mutta hieman uudesta näkökulmasta.
Suomella ja Ruotsilla menee hyvin. Olemme molemmat kilpailukykyvertailujen kärkijoukossa, vaikka järjestyksemme vaihtelee hiukan vuodesta toiseen. Suomi on käytännössä ottanut Ruotsia kiinni hitaasti mutta varmasti ainakin viimeisen 30 vuoden ajan. Olemme nousseet Top 30:stä Top 3:een, jossa Ruotsi on ollut paljon meitä pidempään. Olemme jo jonkin aikaa kuuluneet maailman parhaisiin maihin. Suomessa on onnellisia ihmisiä, vähän aitoa korruptiota ja loistavat koulut.
Suomen nousun sinetöi lopullisesti jäsenyytemme Euroopan unionissa. Kylmän sodan loppuminen oli meille onnenpotku, joka mahdollisti kaikenlaisen vapautumisen. Se itse asiassa antoi meille paradoksaalisesti mahdollisuuden tulla aidoksi pohjoismaaksi. Pohjoismaiseen yhteiskuntaan kuuluu avoin yhteiskuntamalli, joka yhdistää markkinatalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan. Kutsun tätä rakennelmaa kylmästi pohjoismaiseksi kapitalismiksi. Tämän prosessin myötä Suomi ja Ruotsi lähentyivät. Olemme nyt läheisempiä kuin koskaan ennen.
Vertailin Tukholmassa Suomen ja Ruotsin hallitusten kevään asialistaa. Ne muistuttavat toisiaan. Molemmat hallitukset haluavat vahvistaa julkista taloutta, parantaa työllisyyttä ja tehdä välttämättömiä uudistuksia. Suomen asialista on hyvin konkreettinen, ja sen voi halutessaan jopa tiivistää muutamaan lukuun: paljonko leikkauksia, miten korkeat verot, miten paljon lisää työtä, milloin eläkkeelle, kuinka paljon palkkaa, paljonko ja minne julkisia tukia, montako kuntaa ja sairaanhoitopiiriä. Ruotsissa tällaiset ?yksityiskohdat? osataan taitavasti peittää laajempaan puheeseen yhteisistä haasteista: miten luomme kestävän yhteiskunnan, miten vastaamme ilmastohaasteisiin, minkälaista Eurooppaa haluamme.
Ruotsalaisten taipumus lähestyä vaikeita päätöksiä loputtoman diskuteeramisen kautta ajaa jotkut suomalaiset epätoivon partaalle. Meistä näyttää siltä, että ruotsalaiset haluavat välttää konflikteja ja jatkaa vuoropuhelua kunnes kaikki asianosaiset on sitoutettu yhteisiin tavoitteisiin. Tästä asetelmasta kuulee hauskoja anekdootteja esimerkiksi suomalais-ruotsalaisista yrityksistä. Suomalaiset ilmestyvät paikalle valmiit paperit mukanaan, ja pyytävät nimeä alle. Ruotsalaiset haluavat laittaa paperit sivuun ja jatkaa keskustelua.
Tästä näkökulmasta on jopa hiukan yllättävää, että Ruotsissa ei juuri harrasteta Suomen kaltaisia laajapohjaisia koalitiohallituksia. Ruotsissa vasemmiston ja oikeiston välinen jakolinja on edelleen olemassa, ja äänestäjien enemmistö päättää kumpi valitaan. Sitten valtaan päässyt linja tekee mandaattinsa turvin usein rohkeitakin uudistuksia, joiden tulokset punnitaan seuraavissa vaaleissa. Pelin henki on selvä, ja se ruokkii jopa epäruotsalaista riskinottoa. Ruotsalaiset puhuvat niin kuin sosialistit mutta toimivat niin kuin kapitalistit. Suomessa asia on valitettavasti usein päinvastoin.
Mitkä ovat yllä kuvatun asetelman tulokset? Yksi tulos tulee päivä päivältä selvemmäksi: Ruotsin talous on lähdössä Suomelta karkuun. Ruotsi on saanut kokonaistuotantonsa takaisin nousu-uralle vuoden 2008 romahduksen jälkeen, Suomi ei. Emme ole vielä saavuttaneet edes vuoden 2008 tasoa. Ruotsin elpyminen on myös tapahtunut täysin terveesti. Se ei ole perustunut julkisen talouden temppuihin vaan kansainvälisten markkinaosuuksien ylläpitämiseen ja kasvuun. Ruotsin elinkeinoelämän monipuolisuus ja dynamismi ovat jälleen osoittaneet elinvoimansa. Suomi ei tunnu millään löytävän uuden kasvun lähteitä.
Ei ole mitään todisteita siitä, että Ruotsin kruunun ulkoinen arvo selittäisi Ruotsin vientimenestystä. Myöskään Suomen vienti tai bruttokansantuote eivät korreloi euron ulkoisen arvon ajoittain huimien muutosten kanssa. Euron vaikutuksista Suomen hyvinvointiin voi keskustella loputtomiin mutta se ei auta ymmärtämään Ruotsin menestystä, jonka avaimet ovat syvemmällä.
Suomen ja Ruotsin yhteisessä lähihistoriassa ympyrä on sulkeutunut. Ajauduimme EU-jäsenyytemme alkuvaiheessa erillemme monista syistä, joista erilaiset historialliset kokemuksemme lienee tärkein. Nyt alamme muistuttaa toisiamme päivä päivältä enemmän: teemme hyvin samanlaista politiikkaa sekä kansallisesti että Euroopan tasolla. Olemme molemmat avoimia, pohjoisia globalisteja. Toivon, että panoksemme tuottaa pitkällä aikavälillä myös pohjoismaisemman Euroopan unionin.
Päiväni päättyi Tukholmassa Skavlan-keskusteluohjelman nauhoitukseen. Se oli pohjoismaisuutta parhaimmillaan, ajoittain jopa järisyttävän henkilökohtaista paneutumista ihmiskohtaloihin tällä omalaatuisella niemimaalla. Ohjelma on nähtävissä jälkikäteen täältä.
