Tässä tänään suurlähettiläspäivillä eduskunnan Pikkuparlamentissa pitämäni puhe.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb
Suurlähettiläspäivät 2012, 20.8.2012

(muutosvarauksin)

SUOMI JA EURO

Arvoisat suurlähettiläät,

On jälleen suuri ilo olla edessänne. Haluan ensinnäkin kiittää teitä siitä suurenmoisesta työstä, jota olette tehneet Suomen ja suomalaisten eteen. Monet teistä olenkin tavannut toiminnassa kentällä, niin Euroopan asioissa, kuin suomalaisten elinkeinojen edistämistyössä. Suuri kiitos kuuluu teille.

Meillä on toisessa yhteydessä hyvä mahdollisuus syventyä vienninedistämiseen ja sen uudistuneisiin käytäntöihin. Tänään haluan puhua kanssanne Euroopasta, erityisesti eurosta ja Suomen politiikasta.

Tarkoitukseni on ensinnäkin käsitellä Suomen europolitiikkaa, toiseksi eurokriisin ratkaisemista ja kolmanneksi Euroopan talouden laajempia näkymiä.

Tiedän, että moni teistä on välillä ollut helteessä selittäessään Suomen eurokantoja ja vaatimuksia. Siksi haluan tänään käydä seikkaperäisemmin ja myös henkilökohtaisemmin läpi niitä näkökohtia, joita pidän olennaisina ja toivon, että tämä antaa teille myös hyvät eväät Suomen tahtotilan ja näkemysten esilletuonnille, kun palaatte asemapaikkoihinne.

Hyvät ystävät,

Suomen europolitiikan osalta haluan todeta kolme asiaa: ensinnäkin Suomen sitoutuneisuuden euroon, toiseksi tarpeen kehittää talous- ja rahaliittoa ennakkoluulottomalla mielellä ja kolmanneksi sen, kuinka tärkeää on keskittyä itse asiaan, ei sivuseikkoihin.

Mitä tulee Suomen europolitiikan perustaan, niin olennaisin viesti, jonka haluan teidän vievän kentälle, on se perustavanlaatuinen tosiasia, että Suomi on mitä vahvimmin sitoutunut euroon. Haluan tehdä selväksi, että tässä ei ole horjuntaa eikä taka-ajatuksia. Euro on Suomelle peruuttamaton valinta. Suomen kaltaiselle vahvasti viennistä riippuvaiselle pienelle kansantaloudelle on suuri etu, että olemme samassa valuutassa päämarkkinamme kanssa. Vaikka eurokriisi hallitsee otsikoita, on tosiasia, että euro on tuonut Suomen talouteen vakautta. Se on myös aivan kouriintuntuvasti tuottanut hyötyjä kaikille suomalaisille. Suomalaisten kotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot ovat kasvaneet kaikissa tuloluokissa euroaikana.

En malta olla kiinnittämättä huomiota siihen, että sitoutuminen euroon ei rajoitu Suomessa hallituksen piiriin. Esimerkiksi Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta korosti juuri viime viikolla euron tärkeyttä Suomen elinkeinoelämälle. Hänen mielestään Suomen olisi ilman muuta pysyttävä eurossa. Alahuhta ei suostunut edes pohtimaan eurosta eroamisen mahdollisuutta.

Tästä perusasiasta on välillä ollut sekavia viestejä ja uutisointia, mutta tätä perustaa ei pidä kyseenalaistaa.

Suomi on vahvasti euron ytimessä – niiden valitettavan pienilukuisten euromaiden joukossa, jotka ovat hoitaneet taloutensa kurinalaisesti ja pitäneet kiinni yhteisistä pelisäännöistä. Tässä ytimessä meillä on suuri vaikutusvalta ja vastuu, läheisessä yhteistyössä mm. Saksan ja Alankomaiden kanssa.

Toinen Suomen europolitiikkaan liittyvä tärkeä näkökohta liittyy euron kehittämiseen, talous- ja rahaliitto Emun syventämiseen, joka on käsittelyssä tulevana syksynä. Mielestäni on ilmeistä, että talous- ja rahaliittoa tulee syventää. Rahaliitto tarvitsee rinnalleen yhtenäisemmän talouspoliittisen kehyksen.

Euroa perustettaessa lähdettiin siitä, että euroalueen maiden taloudet yhdentyisivät yhteisen valuutan siivittäminä nopeammin ja sääntöjä noudatettaisiin. Niin ei vain tapahtunut ? virhe ei ollut suunnitelmassa, vaan toteutuksessa.

Olen itse vakuuttunut siitä, että euroon sitoutuminen edellyttää sen syventämistä. Mielestäni ei voi samaan aikaan sanoa, että tukee euroa, mutta ei ole valmis parantamaan sen toimintaedellytyksiä. Paikoilleen jääminen ei ole tässä tilanteessa todellinen vaihtoehto.

Keskustelu talous- ja rahaliiton syventämisestä on käynnistymässä ja meidän pitää valmistautua tähän keskusteluun rakentavassa hengessä ? miettimällä käytännönläheisesti mitä haluamme edistää ja miten haemme yhteisiä toimivia ratkaisuja. Negatiivisella ei-hengellä emme tähän keskusteluun vaikuta, eikä se palvelisi etujamme euron jäsenenä. Tämä ei ole ideologinen, vaan käytännöllinen asia. On hyvä, että rahaliiton syventämisestä käydään perusteellinen keskustelu niin hallituksessa kuin eduskunnankin kanssa syksyn aikana.

On hyvä muistaa, että Suomella ei EU-pöydissä ole hallituksen ja eduskunnan erillisiä kantoja, vaan kannanmuodostus rakentuu siten, että käsillä on Suomen kanta. Toimintalinja, jonka hallitus keskustelee yhdessä eduskunnan kanssa, mutta se ei poista hallituksen vastuuta ja johtoa. Emme ole neuvottelupöydissä eduskunnan selän takana.

En itse jaksa uskoa, että Suomella on säntillisenä maana hävittävää euroalueen talouspolitiikan ryhdistämisessä ja sääntöjen tiukentamisessa. Lähtökohtana on luontevasti se, että kun pysytään yhteisesti sovitussa kehyksessä, niin maat ovat vapaita tekemään valintojaan, mutta jos pelisääntöjä rikotaan, niin sillä on seurauksia.

Rahaliitto on yhteinen sitoumus ? ei voi olla niin, että budjettisuvereniteetin nimissä rahaliiton jäsen voi harjoittaa politiikkaa, joka vahingoittaa muita. En siksi usko, että meidän pitäisi periaatteellisista tai ideologisista lähtökohdista olla jarruna euroalueen syventämisessä, vaan tarttua tähän mahdollisuuteen.

Euron tulevaisuutta koskeva keskustelu antaa mahdollisuuden pohtia ennakkoluulottomasti kaikkia vaihtoehtoja. Hyödyllisintä olisi kuitenkin keskittyä sellaisiin vaihtoehtoihin, jotka ovat todennäköisiä. Niille yhteinen nimittäjä on suunnilleen nykyinen määrä eurovaltioita.

Kolmantena asiana Suomen europolitiikasta haluan vielä sanoa sen, että meidän on kyettävä näkemään metsä puilta. On hienoa, että olemme onnistuneet vakuuspolitiikassamme ja saaneet uusille tukitoimille hallitusohjelman mukaiset Suomen sitoumuksia turvaavat vakuudet. Mutta ei pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että sellaisia vakuuksia ei ole, jotka suojaisivat meitä Euroopan talouden suhdanteilta. Suomen talous hengittää Euroopan tahdissa, kuten olemme aivan tuoreista taloustilastoista nähneet. Jos Euroopan talous sukeltaa, niin Suomen talous uppoaa.

Siksi emme saa tuudittautua sellaiseen itsetyytyväisyyteen, että kun vakuudet ovat kunnossa, niin meillä ei ole mitään hätää. Tästä asenteesta voi jopa välittyä väärä ja ylimielinen vaikutelma ? ikään kuin emme olisi kiinnostuneita euroalueen laajemmasta kokonaisuudesta ja talouden kehitysnäkymästä. Ollaan tyytyväisiä, kun tuuletusikkuna on tilkitty, vaikka avoimesta ulko-ovesta tuulee kylmä puhuri.

Kyllä se oikea kokonaiskuva on kasvu ? miten saadaan Euroopan talous kasvamaan. Nyt on näkyvissä miten euroalueen talous supistuu ja orastavaa kasvua jännitetään teelehtien lailla prosentin kymmenyksistä. Oikeampi tavoitetaso pitäisi olla terveet kokonaiset kasvuprosentit. Kasvussa on hyvinvointi, vauraus ja työllisyys. Eurooppa tarvitsee vahvaa kasvua ja dynaamisuutta, jotta se pärjää väestönsä ikääntyessä.

Myös talous- ja rahaliiton syventämisessä sekä euron vakauttamisessa valmistelua tärkeämpiä ovat tulokset. Pidän luontevana, että päätöksenteon pohjaksi laaditaan esitys, niin kuin kaikissa muissakin unionin päätöksissä. Kesäkuun Eurooppa-neuvostossa todettiin, että jäsenvaltiot liitetään tiiviisti tähän pohdintaan ja niitä kuullaan säännöllisesti jo valmisteluvaiheessa. Jäsenvaltiothan viime kädessä tekevät Emun ja euron tulevaisuutta koskevat päätökset ? sekä unionin toimielimissä että kansallisesti. Mennään ennakkoluulottomasti mukaan eikä huudella lehtereiltä.

Poliittinen keskustelu euron vakaudesta taas tuntuu häviävän pohdintaan kansainvälisten sopimusten johdantojen juridisesta tulkinnasta. En halua sanoa, että tälläkin keskustelulla ei olisi luontevaa paikkaa, mutta se ei euroalueen kriisissä ole se olennaisin poliittinen kysymys, vaan euroalueen kasvu.

Arvoisat kuulijat,

Kasvu on siis olennaisinta euroalueen kriisin ratkaisemisessa. Tässä emme voi olla tyytyväisiä saavutuksiin. EU:n kilpailukyvystä on puhuttu toista vuosikymmentä, mutta konkreettiset toimenpiteet ovat jääneet puutteellisiksi. Euroopan kilpailukyky on jo pitkään muistuttanut sananparren savolaista projektia ? toteuttamista vaille valmis.

Eurokriisin ratkaisemisen kannalta on tärkeää todeta kolme asiaa: ensinnäkin paluuta entiseen ei ole, toiseksi talousuudistukset ovat välttämättömiä ja kolmanneksi sen, että euro tarvitsee uusia rakenteita.

1. Uskon, että arvokasta aikaa on menetetty eurokriisissä siihen, että moni kriisimaa on halunnut ratkaista kriisin toimilla, jotka kollektiivisesti poistaisivat markkinapaineen. Tähän ei ole edellytyksiä. Edes Saksa ei kykene sellaiseen vastuunottoon, että se ryhtyisi kaikkien muiden takaajaksi. Eikä se olisi tervettä. Paluuta entiseen menoon, jossa raha oli halpaa ja velkaantumisella ei ollut kattoa, ei yksinkertaisesti ole. Sellaista taikasauvaa ei ole kenelläkään, ei edes Euroopan keskuspankilla.

Solidaarisuutta on kuitenkin riittänyt ? tukipaketit ovat olleet mittavia. Myös Suomi on osoittanut solidaarisuutta.

Suomen Kreikalle annettavaa kahdenvälistä lainaa on maksettu noin miljardi euroa. Siitä on saatu korkotuottoja ja palkkioita kesäkuun 2012 loppuun mennessä yhteensä 53 miljoonaa euroa.

Suomen takausosuus ERVV:n helmikuussa 2012 hyväksytystä 241 miljardin euron varainhankintaohjelmasta on noin 8,2 miljardia euroa. Ohjelma kattaa Kreikan, Irlannin ja Portugalin tukiohjelmien rahoituksen. Tästä on käytössä noin 135 miljardia euroa, josta Suomen laskennallinen takausosuus korkoineen ja ylitakauksineen on noin 4,55 miljardia euroa.

Suomella on laskennallisia vastuita IMF:n ja ERVM:n kautta yhteensä noin 1,2 miljardia euroa. Ne muodostuvat Suomen laskennallisesta osuudesta IMF:n ja ERVM:n Irlannille, Portugalille ja Kreikalle myöntämästä rahoitustuesta. Suomen takausosuus Espanjan 100 miljardin euron tukipaketista on tietyin oletuksin noin 3,6 miljardia euroa. Suomen ERVV:n varainhankinnalle antamien takauksien yhteismäärä nousee päätöksen myötä noin 11,8 miljardiin euroon.

Sellaista puhetta ei pidä sietää, että Suomi ei olisi ollut solidaarinen.

Euroalueen kriisi ei kuitenkaan ratkea vain käyttämällä rahaa. Rahoitustuki on ensiapua, ei osa pysyvää ongelmanratkaisua.

2. Uudistukset ovat ainoa oikea tie eteenpäin. EU-tasolla se merkitsee erityisesti sisämarkkinoiden syventämistä. Kaikki tietävät, että tarvitsemme erityisesti digitaalista sisämarkkinaa, mutta ei siinä ole edistytty aikeista konkretiaan, vaikka kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä. Tässä menetetään koko ajan kasvua, työpaikkoja ja kilpailukykyä.

Suurimmat puutteet ovat kuitenkin kansallisissa rakenteissa. Liikaa sääntelyä, liikaa rajoituksia, liikaa jäykkyyttä. Eikä Suomi ole tässä mikään putipuhdas mallioppilas ? kyllä komissio näkee puutteita Suomessakin – kilpailuolosuhteet, työmarkkinat. Kriisistä ei päästä kasvuun ennen kuin euromaat uusivat reippaalla otteella rakenteitaan. Enemmän elinkeinojen vapautta, vähemmän byrokratiaa.

Tässä yhteydessä haluan kuitenkin todeta myös sen, että en hyväksy sellaista ajattelutapaa, että eteläiset maat olisivat jotenkin lähtökohtaisesti kykenemättömiä uudistuksiin ja tuomittuja inertiaan. Portugali on hyvä esimerkki vastuullisesta uudistamistahdosta. Helppoa se ei ole kenellekään, mutta välttämätöntä.

Muistakaa pidempi perspektiivi ? pohjoinen Eurooppa oli ihan yhtä kuralla muutama vuosikymmen sitten. Britannia koki ehkä oman pitkälle viedyn sääntelytaloutensa rajat ensimmäisenä ja päätyi uudistuksiin. Suomessa uudistukset tulivat laman pakottamina, Ruotsissa pankkikriisin, Tanskassa ja Alankomaissa kilpailukyvyn romahdettua. Saksassakin reformeihin tartuttiin vasta kymmenen vuotta sitten ja tulokset nähdään nyt. Se mitä haluan tässä sanoa, että pohjoisessakin uudistukset ovat syntyneet taloudellisesta pakosta, ei jostain erityisestä valistuneisuudesta. Nyt näitä uudistuksia pitää toteuttaa viipymättä koko euroalueen laajuudessa. Reformipolitiikalle ei ole vaihtoehtoa.

3. Myös euroalueen hallinnan pitää tässä kriisissä uudistua. Pitää toki muistaa kaikki se mitä on jo saavutettu ? tiukempi talouspolitiikan koordinaatio, jossa on uskottavat rajat alijäämille ja sanktiot. Nyt ollaan ottamassa askeleita kohti pankkiunionia ? erityisesti uskottavaa eurotason valvontaa. Uskon sellaiseen välttämättömyyteen, että pankkivalvonta on aidosti yhteistä ja myös talletussuojaan ja huonoihin pankkeihin haetaan eurooppalainen ratkaisu. Mutta ei veronmaksajan kukkarolta, vaan alan omaa vastuuta lisäämällä.

En usko, että euroalueen kehittäminen voi tapahtua täysin myös harkitsematta uusia ratkaisuja ja niitä pitää harkita osana syksyn syventämiskeskustelua, mutta se mikä tässä on olennaista, että euroalueen kehittäminen ei ole vain sitä, että osa antaa ja osa vain ottaa. Kaikki toimet edellyttävät tiukkaa vastavuoroisuutta. Ei ole apua ilman sitä, että avunsaajat sitoutuvat vastavuoroisesti omiin tervehdyttämistoimiin ja uudistuksiin. Keskustelu on välillä kääntynyt päälaelleen ? ikään kuin kriisimaat olisivat itse syyttömiä korkeaan korkotasoon.

Siksi Suomi on pitänyt esillä mm. vakuudellisia velkakirjoja. Helppo tapa kohtuullistaa omaa lainanhankintaa on antaa velkakirjojen vakuudeksi omaisuutta tai tuloja. Näin Suomikin teki 90-luvun laman syövereissä, kun ulkomainen rahoitus oli kuihtumassa. Näitä vakuudellisia malleja tulisi tutkia ennakkoluulottomasti ? eivät avuntarvitsijat voi vain sanoa, että ei huvita.

Olen itse puhunut myös mallista, jossa vahvat euromaat ? ne jotka täyttävät Maastrichtin kriteerit, ne jotka eivät ole alijäämämenettelyn piirissä ? voisivat siirtyä yhteisiin velkakirjoihin. Näin luotaisiin vahvempi ja likviidimpi eurovelkakirjamarkkina ja samalla vahva kannustin sääntöjen noudattamiselle. Mutta tämä siis voisi tapahtua vain sillä tavalla, että sen piirissä ovat yhteisiä pelisääntöjä noudattavat vankat euromaat.

Hyvät työtoverit,

Siirryn nyt alustukseni kolmanteen osaan ja haluan tässä vaiheessa valaa optimistisen perusvireen ? Euroopalla on hyvä tulevaisuus, europessimismille ei tule antaa sijaa. Velkakriisi ei ole Euroopan nykyhetken talouden koko kuva.

En siedä sellaista viisastelua, jossa Eurooppaa maalataan vain auringonlaskun mantereeksi, jonka kiinat, amerikat ja intiat jättävät taakseen. Se, että nousevat taloudet ottavat meitä kiinni, ei tarkoita, että ne olisivat vielä edes samalla kierroksella.

Kiinnitän huomionne siihen, että Euroopassa on tälläkin hetkellä erittäin kilpailukykyisiä kansantalouksia. Maailman talousfoorumin kymmenen kilpailukykyisimmän maan listalla on kuusi EU-maata. Euroopassa on maailman parhaita yrityksiä ja yliopistoja. 2010-luvulla vaadittava talouden perusta on siis kunnossa. Kasvun askelmerkit ovat selkeitä, mutta tämä kaikki edellyttää oikeaa politiikkaa.

1. Jos haluaisi oikein kärjistää, niin voisi sanoa, että Euroopassa on sekä erittäin hyviä kansantalouksia että erittäin hyviä yrityksiä, mutta toimintaympäristö unionin tasolla ? esim. sisämarkkinat – ei ole sitä, mitä yritykset ja kansantaloudet ansaitsivat. Hyvät yritykset, osaavat työntekijät, kehno hallinto.

Kansainvälisessä tarkastelussa euroalue ei myöskään kokonaisuutena pärjää huonosti Yhdysvalloille tai Japanille. Yhdysvaltojen on turha antaa opetuksia velkaongelmasta. Oppia voidaan kyllä ottaa toimivasta sisämarkkinasta.

2. Ei eurooppalaisella osaamisella ole hävettävää maailmalla ? Euroopalta ja eurooppalaisilta yrityksiltä kopioidaan asioita ympäri maailmaa. Vaikka maailma on vähemmän eurosentrinen kuin aikaisemmin, Eurooppa on yhä monessa asiassa malli. Eurooppalainen teknologia ja merkkituotteet revitään käsistä nousevissa talouksissa. Euroopassa on maailmanluokan suuryrityksiä ja monen nousevan talouden kasvussa eurooppalaisten yritysten investoinnit ovat olleet aivan keskeisiä. Etumatkaa on paljon. Mutta Euroopan ongelmat alkavat juuri edellä kuvaamistani puutteista ? puutteellinen sisämarkkina, reformilaiskuus ja tukahduttava sääntely, jotka haittaavat eurooppalaisten yritysten kasvua globaaliin ykkössarjaan.

Jotain kertoo se, että eurooppalaiset kasvuyritykset eivät ole viime vuosikymmeninä nousseet aivan maailman huipulle. Tuoreella Forbes-500 listalla on vain yksi eurooppalainen yritys, joka on perustettu 1975 jälkeen. Kaliforniasta vastaavia on 26.

3. Euroalueen kriisi/talouden heikkoudet on pohjimmiltaan politiikan kriisi: emme ole kyenneet riittävänä määrätietoiseen toimintaan ja luomaan edellytyksiä kasvulle. Euroalueen kriisissä äänessä ovat lähinnä populistit ja ekonomistit. Nyt on politiikan paikka ratkaista kriisi. Siksi euroalueen syventämiseen ja eurooppalaiseen kasvupolitiikkaan pitää tarttua tässä ja nyt. Rakentavassa hengessä. Euroalueen kriisi on politiikan kriisi. Kyvyttömyys tehdä oikeita päätöksiä.

Hyvät ystävät,

On ollut hieno voida puhua teille suoraan ja henkilökohtaisemmin. Tältä euroalueen kriisi omasta perspektiivistäni näyttää.

Kun palaatte asemapaikkoihinne, niin haluan teidän pitävän kirkkaana mielessä kolme perusasiaa:

Suomi on sitoutunut euroon – sen ytimessä – ja haluaa kehittää talous- ja rahaliittoa rakentavassa hengessä.

Kasvu on kaikkein olennaisin eurooppalainen kysymys eikä kasvuun päästä ilman uudistuksia.

Velkakriisi ei ole Euroopan talouden koko kuva ? Euroopan taloudessa on suuria vahvuuksia eikä europessimismille pidä antautua.

Euroalueen kriisi on perimmiltään poliittinen ja se pitää ratkaista oikealla politiikalla, joka vapauttaa eurooppalaisen elinkeinoelämän tuottamaan kasvua ja hyvinvointia. Minä uskon Eurooppaan – vastaukset kriisin löydetään yhdessä, ei linnoittautumalla kansallisiin poteroihin.

Kiitos teille kaikille.

Linkki puheeni videotallenteeseen YouTubessa.