Puhuin tänään ”Yrittämisen tulevaisuus” -seminaarissa Helsingin Musiikkitalolla seuraavan tekstin pohjalta.

JOHDANTO

Venäjä on Suomelle tärkeä talouspartneri nyt ja tulevaisuudessa. Venäjän taloudesta tulee nykyisellä kasvuvauhdilla lähivuosina Saksan jälkeen Euroopan toiseksi suurin. Globaalisti se säilyy kymmenen suurimman talouden joukossa. Koska Venäjä kasvaa nopeammin kuin kehittyneet maat ja toisaalta hitaammin kuin kehittyvät maat sen osuus maailmantaloudesta säilyy nykyisellään vajaassa 3 %:ssa.

Kauppamme Venäjän kanssa on historian aikana vaihdellut huomattavasti. Suurimmillaan osuus on ollut silloin, kun vientimme muualle on esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan vuoksi katkennut. Alhaisimmillaan kauppa on ollut Venäjän suurien murrosten jälkeen tilanteissa. Esimerkkeinä kommunistien valtaantulon jälkeiset vuodet tai 1990-luvun alku, jolloin Neuvostoliiton ulkomaankaupan rakenteet sortuivat ja uuden Venäjän yksityiseen toimeliaisuuteen perustuvaa talousjärjestelmä alkoi muotoutua.

Kauppa itäisen naapurimme kanssa on vaihdellut myös rakenteeltaan. Yleissääntönä on ollut se, että itään on viety vähemmän puunjalostusteollisuuden tuotteita ja enemmän metalliteollisuuden tuotteita kuin perinteisiin vientimaihimme läntiseen Eurooppaan. Erityisen suuri merkitys Neuvostoliitolla oli suomalaiselle laivanrakennusteollisuudelle ja sen kehitykselle.

HISTORIA

Suomella oli Pietarin luonnollisena hankinta-alueena suuri merkitys kaupungin elintarvikehuollossa ennen itsenäistymistämme. Venäjän viennin varaan rakentui valtaosa tekstiili-, paperi- ja metalliteollisuudestamme. Kommunistisen järjestelmän voitto katkaisi nämä kauppasuhteet vuosikymmeniksi. Vasta toisen maailmansodan jälkeen vienti käynnistyi uudestaan.

Vaikka kauppa Suomen kanssa kehittyi suhteellisen myönteisesti, ulkomaankaupalla oli hyvin rajallinen rooli Neuvostoliiton suunnitelmataloudessa. Tavoite oli autarkia, ei kansainvälisen vaihdannan kasvattaminen. SEV-mailla oli oma roolinsa varsinkin teollisuustuotteiden toimittajana ja niiden energia- ja raaka-ainehuolto perustui Neuvostoliiton mittavien luonnonverojen käyttöön.

Lännestä pyrittiin hankkimaan vain teknologiaa ja sellaisia tuotteita, joita ei kotimaasta tai SEV-maista voitu hankkia. Suomi säilyi pitkään yhtenä Neuvostoliiton suurimmista läntisistä kauppakumppaneista. Vielä 1989 Suomen osuus Neuvostoliiton tuonnista länsimaista oli reilut 10 %. Kyse ei ollut vain halusta ostaa korkealaatuisia teollisuustuotteita ja elintarvikkeita. Taustalla oli Suomen osalta myös halu kaupan avulla sitoa maamme mahdollisimman likeiseen kanssakäymiseen Neuvostoliiton ja sen liittolaisten kanssa.

Vaikka kauppa Neuvostoliiton kanssa kiinnostikin, oli selvää, että taloutemme päämarkkinat löytyisivät lännestä. Integraatiota maailmantalouteen edisti 1950 tapahtunut liittyminen Yleisen tulli- ja kauppasopimuksen (GATT) jäseneksi. Euroopan taloudellisen integraation edetessä Suomen oli pakko vientimme kilpailukyvyn varmistamiseksi löytää paikkamme myös eurooppalaisissa järjestelyissä. Ratkaisuksemme muodostui liitännäisjäsenyys Ison-Britannian (joka oli tuolloin metsäteollisuutemme tärkein vientimaa) ympärille muodostuneessa Euroopan vapaakauppaliitossa (EFTA). Järjestely takasi teollisuudellemme samat kilpailuasemat kuin toiselle tärkeälle metsätuotteiden viejälle Ruotsille.

Neuvostoliitto näki Suomen pyrkimyksissä integroitua eurooppalaisiin rakenteisiin yrityksen heikentää sen vaikutusvaltaa ja suhteita Suomeen. Näiden huolien hälventämiseksi Suomi oli valmis myöntämään Neuvostoliiton tuotteille samanlaisen tullittomuuden kuin Eftan jäsenmaat saivat. Tulliton kauppa jatkui aina Neuvostoliiton romahdukseen asti. Keväällä 1992 tullittomuutta päätettiin jatkaa Neuvostoliiton seuraajavaltioksi tulleen Venäjän federaation kanssa. Järjestely jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä syksyllä 1992 Venäjä irtisanoi sopimuksen näiltä osin ja tullit maidemme välille otettiin käyttöön alkuvuodesta 1993.

Euroopan talousyhteisön laajeneminen 1970-luvun alussa asetti Suomen jälleen uuden tilanteen eteen. Neuvostoliitossa suhtauduttiin EEC:hen kielteisesti, sillä sitä pidettiin Naton kauppa- ja talouspoliittisena vastinparina. Neuvostoliiton epäluulo järjestöä kohtaan teki Suomelle huomattavasti haasteellisemmaksi sopia vastaavanlaisesta vapaakauppajärjestelystä kuin aikoinaan EFTA:n kanssa kymmenen vuotta aiemmin.

Helpottaakseen EEC:n kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen hyväksymistä Suomi neuvotteli vapaakauppasopimukset Neuvostoliiton ympärille syntyneen Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston (SEV) eurooppalaisten jäsenmaiden kanssa. Suunnitelmataloudessa tulleilla ei ollut merkitystä, joten sekä tullittomuus kaupassa Neuvostoliiton kanssa kuin nämä Kevsos-sopimuksetkin olivat ennen kaikkea poliittinen manifestaatio. Suomi pyrki näyttämään, että se oli valmis huolehtimaan hyvistä suhteista sekä itään että länteen. Sopimuksista oli loppujen lopuksi hyötyäkin, sillä Kevsos-maiden vapautumisen myötä Suomella oli 1980?90-lukujen vaihteessa muutaman vuoden ajan maanosamme kattavin vapaakauppasopimusverkko, joka kattoi koko Euroopan.

Kauppa Neuvostoliiton kanssa perustui pitkiin sopimuksiin, joiden puitteissa sovittiin vuosittaisista tavaranvaihtopöytäkirjoista. Periaatteellisella tasolla kaupan tuli vuosittain tasapainottua. Maksut hoidettiin clearing-tilien kautta. Venäjän puolella ostajina ja myyjinä toimivat ulkomaankauppayhtiöt ja ainakin kulutustavaroiden osalta lopullinen asiakas jäi suomalaiselle toimittajalle usein tuntemattomaksi. Investointitavaroiden kohdalla tilanne oli toinen. Noiden vuosien perua Venäjällä on vieläkin käytössä useita Suomessa rakennettuja laivoja, joista ehkä kansainvälistakin kuuluisuutta eniten ovat saaneet ne pienoissukellusveneet, joita on käytetty Titanicin tutkimiseen tai Venäjän lipun viemiseen pohjoisnavalle. Eikä Venäjällä ole varmaan yhtään merkittävää paperi- tai sellutehdasta, josta ei löytyisi Valmetin tai Wärtsilän paperikoneita.

Gorbatshovin johdolla toteutetut talousuudistukset ja öljyn hinnan romahdus 1986 syvensivät Neuvostoliiton talousvaikeuksia. Maan talous oli jo vuosia jäänyt teknologisesti yhä pahemmin jälkeen läntisistä kilpailijoistaan. Erityisen selvää tämä oli kulutustavaroiden osalta. Tilannetta pahensi kollektivisoidun maatalouden surkea tila. Neuvostoliiton maatalouspolitiikka oli muuttanut Euroopan vilja-aitan merkittäväksi viljan tuojaksi. Kasautuvat talousvaikeudet alkoivat näkyä Suomenkin suunnalla maksuviiveinä ja velkaantumisena. Talouden kriisiytyminen ja ulkomaisen velkaantumisen nopea kasvu johti Suomen ja Neuvostoliiton välisen clearing-järjestelyn päättymiseen vuoden 1990 lopussa.

Clearingin loppu supisti rajusti Suomen vientiä 1991. Kun vielä vuoden lopussa Neuvostoliiton taru päättyi ja sen seuraajaksi noussut Venäjä aloitti rajun talousuudistuksen, ei ole ihme, että Venäjän osuus Suomen viennistä putosi vuonna 1992 noin kahteen prosenttiin. Tuonnin puolella muutokset olivat loivempia, sillä öljyn ja kaasun tuonti jatkui pitkälti samalla tasolla.

Jeltsinin ja Gaidarin johdolla läpiajetut talousuudistukset alkoivat kantaa hedelmää. Yksityisiä yrityksiä syntyi, kauppa alkoi käydä. Aluksi toimijat olivat pieniä. Rajanylitys ja rahaliikenne takkusivat. Toiminta alkoi nopeasti vakiintua ja Suomen vienti lähti uudestaan nousuun. Noiden vuosien dynamiikasta ja muutoksen tahdista kertoo se, että sen enempää tullittomuuden päättyminen kuin Suomen EU-jäsenyys eivät näkyneet kaupassa juuri mitenkään.

Vientimme muuttui perusteellisesti rakenteeltaan. Neuvostoliittoon vietiin tuotteita, joita Gosplanin mielestä maassa tarvittiin, muun muassa noita edellä mainittuja laivoja ja paperikoneita. Venäjällä puolestaan kuluttaja oli kuningas. Investointitavarat vaihtuivat ketsuppiin, juustoon ja autoihin. Investoinnit romahtivat, sillä niiden edellyttämää omistuksen pysyvyyttä ei ollut ja muutoinkin tulevaisuus näytti talouden toimijoiden näkökulmasta muutamaa kuukautta pidemmällä tähtäyksellä sumuiselta.

Lisää epävarmuutta toi vuoden 1998 kriisi. Venäjän velat jouduttiin järjestelemään ja rupla menetti arvostaan muutamassa kuukaudessa yli 3/4. Suomen vienti romahti uudelleen. Tuonti pärjäsi paremmin. Niin kuin ennenkin öljyä tarvittiin liikenteen polttoaineena ja kaasua sähkön ja lämmön tuotantoon. Kesti pitkälle 2000-luvulle, ennen kuin kriisiä edeltänyt viennin taso saavutettiin uudelleen.

LÄHIMENNEISYYS JA NYKYPÄIVÄ

Venäjän elpyminen alkoi jo kesällä 1999 Putinin valtaantulon aikoihin. Tästä alkoi ennenäkemätön, kymmenen vuotta kestänyt nopean kasvun kausi. Noina vuosina Venäjän talous kasvoi yli 7 % ja kansalaisten ostovoima yli 10 % vuodessa.

Venäjän talouden ilmiöiden selitykseksi on tapana tarjota vain öljyn hintaa. Tämän kasvunjakson taustalla oli muutakin. Ensinnäkin devalvaatio teki kotimaisesta tuotannosta kilpailukykyistä. Teollisuudella oli Neuvostoliiton perintönä paljon käyttämätöntä kapasiteettia. Yksityistetyt yritykset olivat valmiita panostamaan tuotantoon, ja esimerkiksi 1999?2005 öljyn tuotanto kasvoi yli 50 %. Uusi hallitus vei läpi vero- ja muita uudistuksia. Makrotalouspolitiikka oli vastuullista, ulkomaiset velat pyrittiin maksamaan pois. Kun rahaa jäi yli, sitä alettiin kerätä vararahastoiksi. Niitä voitiin hyödyntää 2008?09 kriisin vaikutusten lieventämiseksi.

Venäjän kasvuvuosikymmenestä suomalaiset muistavat ennen kaikkea jatkuvat rekkajonot itärajalla ja kasvavan matkustajaliikenteen. Kun vielä 1990-luvulla venäläisiin matkailijoihin oli suhtauduttu epäillen, heistä tuli seuraavana vuosikymmenenä Suomen matkailun suurin asiakasryhmä. Erityisen merkittäväksi osoittautui päätös yhdistää Venäjän eri juhlapyhät uudenvuoden tienoilla yhtenäiseksi reilun viikon lomaksi. Ja missäpä olikaan mukavampaa viettää keskitalven juhlaa kuin suomalaisessa kylpylässä, joulupukin kotiseuduilla tai kaupunkiemme ostosparatiiseissa. Parasta asiassa oli sekä tulijoiden että heitä palvelevan matkailuväen kannalta se, että kapasiteettia riitti, kun majoitusliikkeet olivat perinteisesti vuodenvaihteessa liki tyhjiä.

Öljyn hinnan nousu kasvatti Suomen ja Venäjän välisen kaupan vajetta. Myönteinen talouskehitys laajensi vientitavaroiden kirjoa. Venäjän teollisuus alkoi investoida ja modernisoida tuotantoaan. Nyt ei rakennettu suuria kombinaatteja niin kuin neuvostoaikana. Pääpaino oli tuotannon tehokkuuden nostamisessa.

Suomalaiset rakentajat olivat vahvasti mukana jo Neuvostoliiton-kaupassa. Tuolloin rakennettiin sekä tuotantolaitoksia että muita rakennuksia, suurimpana yksittäisenä hankkeena Kostamuksen kaupunki. Venäjällä ensimmäiset kohteet olivat ulkomaisten kulutustavaratuottajien tehtaita. Mutta pienasiakkaiksi tulivat myös tavalliset venäläiset. Reilussa kymmenessä vuodessa on tultu tilanteeseen, missä suomalaisilla rakentajilla on Venäjällä tuhansia asuntoja rakenteilla ja kymmeniä tuhansia venäläisiä asuu heidän rakentamissaan asunnoissa.

Myös muu palveluvienti sai vauhtia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kaikki keskeiset kauppaketjumme ovat mukana Venäjän vähittäiskaupassa. Venäjän markkinat ovat avanneet tekniselle tukkukaupallemme uusia markkinoita ja venäläisille yrityksille mahdollisuuden hyötyä suomalaisyritysten tarjoamasta tehokkaasta logistiikasta. Suomalaisen suunnitteluosaamisen ja konsulttien avulla venäläiset yritykset parantavat kilpailukykyään ja tehostavat toimintaansa. Unohtaa ei myöskään sovi Suomen kautta hoidettavia kuljetuksia ja logistiikkapalveluita. Transitoliikenne tuskin palaa kriisiä edeltäviin lukuihin. Jatkossa valtaosa esimerkiksi tuotavista henkilöautoista saapuu venäläisten satamien kautta.

Kasvun vuosikymmen päättyi 2008?09 kriisiin, joka leikkasi sekä Suomen että Venäjän talouskasvua seitsemisen prosenttia. Venäläisten ostovoiman supistuminen ja ruplan heikkeneminen iski taas vientiimme tuontia kovemmin. Vaikka kasvu on alkanut uudelleen, kriisiä edeltänyttä tasoa ei ole vielä saavutettu. Syynä tähän on esimerkiksi kännykkäviennin ohjautuminen Suomen sijasta muiden maiden kautta tapahtuvaksi. Myös autojen transitokaupasta osa kirjautui Suomen vienniksi ja nyt transiton vähennyttyä, näihin lukuihin ei tulla palaamaan.

Vaikka Venäjän talous onkin kasvanut kriisin jälkeen selvästi läntistä Eurooppaa nopeammin, investointien osuus ei ole noussut. Ja kun Suomen vientipaletissa kulutustavaroiden osuus on rajallinen, markkinaosuutemme kriisin jälkeen on supistunut vaikka vientimme onkin kasvanut.

TULEVAISUUS

Miltä Suomen ja Venäjän välisen kaupan ja taloudellisen kanssakäymisen tulevaisuus näyttää?

Lyhyesti: kohtuullisen valoisalta.

Pidemmän vastauksen lähtökohta on arvio Venäjän talouskehityksestä. Ongelmana ei ole suomalaisten yritysten kiinnostuksen puute viedä ja investoida Venäjälle.

Tällä hetkellä Venäjän talouskasvu näyttää hidastuvan. Kuluvalle vuodelle odotetaan 3,5 %:n kasvua. Useimmat ennustajat arvioivat, että ensi vuonna päästään parhaimmillaan samalle tasolle. Paljon kuitenkin riippuu siitä, miten Venäjän talouden kannalta keskeinen öljyn hinta käyttäytyy. Öljystä ja sen hintaan sidotusta kaasusta kun saadaan puolet Venäjän valtion budjetin tuloista ja niiden avulla kerätään 70 % maan vientituloista.

Suomen kannalta valitettavaa on se, että optimistisetkaan ennusteet eivät odota investointien suhteellisen osuuden Venäjän taloudessa kasvavan. Kulutusvetoisesta kasvusta tulevat varmasti hyötymään palvelusektorimme Venäjälle etabloituneet toimijat ja heidän toimittajansa. Rakentamisen kasvua voi auttaa se, että yhä useampi asunnon ostaja rahoittaa hankintaansa pankkilainalla. Tosin Venäjällä nimelliskorot ovat tasolla, joihin Suomessa nähtiin viimeksi 1990-luvun alun laman vuosina. Sähkön ja lämmön tuotantoon investoineiden kannattavuuteen vaikuttaa se, miten näiden tuotteiden hinta kehittyy ja mitä tuotannossa vaadittavista polttoaineista joudutaan maksamaan.

Suomalaisilla tuotteilla on Venäjällä hyvä maine, joten uskoisin, sieltä löytyvän markkinoita vielä nykyistä useammallekin yritykselle. Erityisen hyvin tunnetaan suomalaiset elintarvikkeet. Valio ja Viola ovat varmasti Nokian rinnalla tunnetuimmat suomalaiset brändit Venäjällä.

Uskon myös matkailun kasvuun. Edustustomme Venäjällä myöntävät tänä vuonna liki puolitoista miljoonaa viisumia, joista noin 90 % on monikertaviisumeita. Matkailuliikenteen helpottamiseksi olemme ryhtyneet toimiin rajanylityspaikkojen ja niille johtavan infrastruktuurin parantamiseen.

Venäjä samalla tavalla kuin muutkin Itämeren alueen lähimarkkinat säilyy erityisen tärkeänä markkinana ja ensimmäisenä etabloitumisalueena PK-yrityksillemme ja palvelusektorillemme. Useimmissa tapauksissa kansainvälistyminen alkaa juuri näiltä markkinoilta. Suurille globaaleille jäteillemme Venäjän ja muiden lähimarkkinoiden merkitys on lähempänä niiden osuutta maailmantaloudesta.

Venäjän integroituminen globaaliin ja Euroopan talouteen on maan itsensä kannalta hyvä uutinen. Niin se on myös meille suomalaisille. Venäjän elokuussa toteutunut WTO-jäsenyys laski tulleja, vähensi muita kaupan esteitä ja loi edellytyksiä investoinneille. Lähivuosina keskeinen tehtävämme EU:ssa on huolehtia siitä, että jäsenyysehtoja noudatetaan.

WTO-jäsenyys helpottaa toivon mukaan myös EU:n ja Venäjän välisiä neuvotteluita uudesta perussopimuksesta, joita on käyty kesästä 2008 alkaen. Meille suomalaisille on tärkeä pohtia sitä, mihin suuntaan EU:n ja Venäjän suhteita tälle vuosikymmenellä kehitetään. Oma kokemuksemme puhuu kaupan vapauttamisen ja syvemmän integraation puolesta. Uskon, että se on hyvä resepti myös EU-Venäjä-agendalla.