Mahtava reissu takana. Lähdin viikko sitten ensin Sveitsin Davosiin Maailman talousfoorumiin ja sieltä promoamaan suomalaista musiikkibisnestä Ranskan Cannes’iin. Davosin anti tulee näkymään varmasti seuraavissa puheissa, mutta tässä vähän Cannes’ista. Kaupungissa järjestetään aina tammikuun lopussa alan suurin tapahtuma, Midem-messut.

Tämä oli toinen kerta, kun olin mukana musiikkivientimatkalla. Ensimmäisen tein viime syksynä Lontooseen. Musiikkivienti on muutakin kuin vain bisneksen tekemistä, sillä se on samalla tehokasta Suomi-kuvan levittämistä maailmalle. Meillä on niin klassisen, popin, rockin kuin jazzinkin saralla hienoja muusikkoja, joista voi kertoa ylpeänä maailmalla. Uudempia vientitulokkaita ovat alan start up -yritykset, jotka myös kokoontuivat Cannes’iin. Jaoin palkinnon start up -yritysten kisassa, jonka voitti viime vuonna kitaran soittoa iPadin avulla opettava Ovelin. Lisää tällaisia loistavia ideoita ja rohkeasti maailmalle vaan!

Osallistuin myös paneelikeskusteluun musiikin synkronointikäytöstä, joka on kiinnostava uusi bisnes ja kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti. Synkronoinnilla tarkoitetaan musiikin käyttöä muun muassa televisiosarjoissa ja peleissä. Jo nyt meillä on esimerkkejä yhtyeistä, jotka ovat saanet musiikkiaan amerikalaisiin tv-sarjoihin, esimerkiksi Rubikin kappaleita on kuultu Jersey Shore ja The buried life -sarjoissa. Disco Ensemblen musiikki taas on soinut jääkiekon NHL-liigan peleissä. Näitä keikkoja pitää saada lisää.

Brändäsimme Suomea kahden ministerin voimin, sillä olimme reissussa yhdessä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen kanssa. Toivottavasti matka poikii bisnestä, ja saimme Paavon kanssa avattua joitakin ovia. Monelta maalta tuli palautetta, että on hienoa, kun Suomi panostaa musiikkivientiin ministerivoimin.

Yksi matkan kohokohdista – ja hyvä Suomi-kuvan luoja – oli viittomakielisen räppärin Signmarkin keikka Pohjoismaiden yhteisessä paviljongissa. Osastomme oli täpötäynnä kansainvälistä porukkaa, ja tunnelma nousi kattoon. Jollette ole koskaan kuulleet miestä, kannattaa tsekata. Mielettömän lahjakas ja karismaattinen artisti.

Seuraava Team Finland -matka maaliskuussa onkin sitten perinteisempää teollisuutta. Lähden matkalle yhdessä pääministerin kanssa, ja suuntana on Qatar, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat.

Comment

required