Tänään vietin aamun ja alkuiltapäivän kotona EU-tulevaisuusraporttia kirjoitellen. Eteni, mutta vielä riittää hommaa. Bloggaaja-kolumnistille tuli tuli ihan vanhan kunnon tutkija-virkamies ajat mieleen…

Saavuimme vasta äsken Strasbourgiin. Matkantekoa hiljensi hurja sumu. Välillä tuntui kuin olisi ajanut säkki päässä. Onneksi oli hyvää seuraa. Rupattelimme Heli Lehtosen ja Laura Rissasen kanssa lähinnä eduskuntavaaleista.

Viime viikon perjantaina kollegani Satu Hassi teki avauksen lobbauksesta. Hän ilmoitti julkaisevansa kaikki saamansa työlounaat netissä. 

Kaikki avoimuus on hyvästä, mutta en ole ihan vakuuttunut Sadun ehdotuksesta. Se luo jotenkin kuvan, että työlounaassa olisi jotain hämärää. Samalla yritetään viestittää, että lounaita tarjoaa vain joku teollisuuden edustaja. Molemmat viestit ovat eivät pidä paikkaansa.

Itse vältän työlounaita. Mielestäni ne ovat usein pelkkää ajanhukkaa, tuulahdus menneestä maailmasta. En myöskään pidä siitä, että lobbarit mustamaalataan. He ovat asiantuntijoita siinä missä muutkin – olipa sitten kyseessä Greenpeacen tai Shellin lobbari.

EU:n käytävillä vilisee lobbareita, eli edunvalvojia, ja lisää tulee koko ajan. 1970-luvulla Brysselissä oli 400 eri lobbausjärjestöä. Nykyään niitä on jo yli 2 500.

Eri lobbaritoimistojen palveluksessa on yhteensä noin 15 000 edunvalvojaa. Se on paljon. Esimerkiksi EU:n instituutioiden ja virastojen palveluksessa on noin 35 000 virkamiestä, tulkkeineen ja kääntäjineen.

Sanalla lobbari on Suomessa usein vähän huono kaiku. Ei pitäisi olla. Lobbarit ovat oman alansa asiantuntijoita, jotka ajavat edustamansa tahon etuja samalla tavalla kuin SAK ajaa työntekijöiden etua tai EK työnantajien asiaa.

Yksityissektorilla – kuten esimerkiksi Nokialla, IKEAlla ja Microsoftilla – on omat ammattilobbarinsa. Julkisella puolella esimerkiksi Maailman luonnonsäätiöllä (WWF) ja kuluttajajärjestö BEUC:lla on myös omansa.

Niiden lisäksi Brysselissä on 170 EU-asioita seuraavaa suurlähetystöä ja yli 200 aluetoimistoa. Esimerkiksi Yhdysvalloilla on oma EU-suurlähetystönsä ja Varsinais-Suomella oma aluetoimistonsa. Niistä tietenkin jälkimmäinen on tärkeämpi…

Ensimmäiset kokemukset lobbaamisesta sain kaksi vuotta sitten kun valmistelin lausuntoa terveysväittämistä. Yhtäkkiä minusta tuli elintarviketeollisuuden ja kuluttajajärjestöjen suosikki.

Muutaman kuukauden ajan toimistossani kävi päivittäin lobbareita, jotka kertoivat huolensa oman tuotteensa tulevaisuudesta tai kuluttajien terveydestä. Kaikkia kuunneltiin hartaasti, mutta aina ripauksella suolaa.

Kun minulle kerrottiin, että ksylitoli on hyvää hampaille ja Benecol laskee kolesterolia, niin uskoin. Kun McDonald’s kertoi minulle hampurilaisten ja ranskalaisten positiivisista terveysvaikutuksista, niin kurtistin otsaani kohteliaasti.

Europarlamentaarikon työssä lobbarit ovat osa arkipäivää. Väärinkäytöksiin en ole ainakaan vielä törmännyt. Kukaan ei ole tarjoillut ”ruskeita kirjekuoria”. Yhden kurkkupastillipussin taisin saada, kun valmistelin lausuntoa vitamiineista ja mineraaleista. Pastillit eivät olleet hyviä.

Eräs vanhempi kollega totesi taannoin, että 25 vuotta sitten europarlamentaarikot olivat iloisia, jos joku lobbari eksyi käymään. Ilo on ehkä ajan myötä vähän laantunut.

Silti lobbari on edelleen hyödyllinen tiedon lähde myös europarlamentaarikolle. On vain muistettava, että annettu tieto on usein yksipuolista. Jos haluaa julkistaa saamansa lounaan niin siitä vaan. Taidanpa seuraavaksi tarjota Sadulle lounaan…

PS. Huomenna tiedossa EU-webTV, jossa mahdollisesti yllätysvieras. Ai niin, ja kyllä me valitaan parlamentille uusi puhemieskin.