Eilen toteutin yhden unelmistani. Pelasin legendaarisella St. Andrewsin kentällä, golfin kodissa.
Jokaiselle golffarille tulee pala kurkkuun, kun näkee kentän ensimmäistä kertaa ”livenä”. Kuvista ja telkkarista tuttu näky on kaunis.
Kentän ensimmäinen ja viimeinen reikä ovat historiallisen tien ja hiekkarannan välissä. Kentällä saa kävellä vapaasti. Se on eräänlainen julkinen tila. Porukkaa vilisee vähän joka puolella. Varoitushuuto ”fore” kuuluu lähes yhtä usein kuin kaupungin laidalla harjoittelevien Tornado-hävittäjien jylinä.
Olimme varanneet hotellin 1. ja 18. reiän viereltä. Ikkunasta avautui henkeäsalpaava näkymä koko kentälle. Suzanne ja lapset herättelivät minua vähänväliä tuijotuskoomasta. En saanut silmiäni irti kentästä.
Lensimme aamupäivällä Brysselistä Prestwickiin, Skotlannin itärannikolle. Ajoimme sieltä länsirannikolle parissa tunnissa.
Kun saavuimme St. Andrewsiin kello 15.30, päätin kokeilla onneani. Kävelin ykköstiille ja kysyin startterilta, jahka suomipoika pääsisi toteuttamaan unelmaansa. Minulla kävi yksinpelaajan onni. Sain lähtöajan kello 16.30. Tunne oli kuin pikkupojalla karkkikaupassa.
Pelikavereiksi sattuivat paikallinen Fraser, amerikkalainen Kevin ja tanskalainen Steen. Todella mukava porukka. Fraser kertoi meille ensikertalaisille, minne pitää lyödä. Me yritimme noudattaa hänen neuvojaan.
Peli sujui yllättävän hyvin, vaikka alussa vähän jännitti. Asiaa ei auta, että pelaan vain kolme kierrosta vuodesta.
Puhuri oli ”links”-kentälle tyypillinen, eli kova. Ensimmäiset yhdeksän pelattiin vastatuuleen. Sain tulokseksi 41, eli viisi yli paarin. Sisään pelasin kaksi yli, eli 38. Yhteistulos 79 otettiin nöyränä vastaan.
Lukijalle, joka ei pelaa golfia, tämä päiväkirjamerkintä vaikuttaa vähintäänkin hassulta. Pahoittelen. Suzanne ymmärsi ystävällisyydessään intoni, vaikka ei pelaa golfia ja vaikka vietin yli neljä tuntia hääpäivästämme golfkentällä… Loppuviikko menee hemmottelun merkeissä.
PS. Golf-kuvat tulevat nettiin ensi viikolla, kun palaan täältä Skotlannista.
