No niin. Nyt saatiin sitten lopullinen sinetti uudelle reformisopimukselle, jota tässäkin blogissa on vatvottu.
Loppumetreillä oli tyypillistä vääntöä. Italia sai yhden paikan lisää Euroopan parlamentissa. Eli parlamentin katto nousi yhdellä. Paikkoja vuodesta 2009 on 751. En voi väittää olevani tyytyväinen entisen esimieheni iltalypsyyn. Itse asiassa olen yllättynyt ja pettynyt. Vastaavaa toimintaa olisi voinut odottaa joltain muulta, mutta ei Italialta.
Puola sai kirjauksen Ionnina-kompromissista, eli mahdollisuuden estää päätös tiukassa paikassa. En ole nähnyt kirjausta, mutta jos se on julistus niin sillä ei ole mitään juridista merkitystä. Taas piti vaan näyttää vaalien alla, että kyllä me näytettiin muille. Pateettista.
Julkisasiamiehiä tuli kolme lisää, joista kaksi on kiertävää ja kolmas on korvamerkitty Puolalle. Vau, olipa hurja saavutus…
Lopuksi sovittiin vielä siitä, että uusi ulkoministeri nimitetään heti kun sopimus astuu voimaan. Samalla kirjattiin myös Euroopan parlamentin rooli nimitysprosessi. Presidentin nimitys-ajankohdasta en ole vielä tietoinen.
Kaiken kaikkiaan oli hyvä, että sopu syntyi. Nyt ratifiointi, eli hyväksyntäkierros lähtee liikkeelle. Jos kaikki menee hyvin niin sopimus astuu voimaan 1.1.2009. Mutkia voi kuitenkin tulla matkaan.
Paljon riippuu esimerkiksi siitä, järjestetäänkö kansanäänestyksiä. Käytäväkeskusteluissa veikataan, että vain Irlanti järjestää kansanäänestyksen.
Jussi L. kysyi onko Britannia ulkona vai sisällä. Vastaan, että se on sekä ulkona että sisällä. On paradoksaalista, että Britannia sinnitteli kauan vahvistettua yhteistyötä, eli joustavaa yhdentymistä vastaan, koska se pelkäsi jäävänsä rannalle. Nyt se on sitten vapaaehtoisesti pistänyt itsensä paitsioon sisä- ja oikeusasioissa, Schengenin sopimuksessa ja myös osittain perusoikeuskirjasta.
Palaan laajemmalla analyysilla myöhemmin.
