Helsingissä maanantai-iltana. Bondleffa on jo alkanut. Silti muutama pikainen havainto sinivihreästä seminaarista.
Tänään järjestettiin siis Keskustan ja Kokoomuksen yhteinen seminaari Suomen tulevaisuuden haasteista. Seminaarissa puhuivat Pekka Perttula (kesk), Jarmo Virmavirta (kok), Juha Kuisma (kesk), Seppo Särikiniemi (kesk), Ilkka Oksala (kok), Mikko Alkio (kesk), Anne Holmlund (kok), Kimmo Tiilikainen (kesk), Paula Risikko (kok), Tatja Karvonen (kesk) ja allekirjoittanut.
Yleisöstä bongasin myös mm. Jyri Häkämiehen, Kimmo Sasin ja Ben Z:n. Ben heitti pöytään päivän uutisen toteamalla, että hän ei pidä Kokoomuksen ja Keskustan yhdistymistä pitkällä aikavälillä lainkaan mahdottomana.
Tilaisuus oli kaikinpuolin onnistunut. Hyvä henki. Opin paljon uutta Keskustan ja Kokoomuksen historiasta.
Oma puheenvuoroni käsitteli kansainvälistyvän Suomen haasteita nimenomaan sinivihreästä näkökulmasta. Aloitin heti toteamalla, että katson asioita lähinnä Eurooppalaisesta näkökulmasta ja että minulla ei ole mitään arpia Keskustan ja Kokoomuksen yhteistyöstä. Lähtökohtani on siis ennakkoluuloton.
Tarkastelin teemaa kahdesta näkölulmasta. Ensin Euroopan pelikentiltä ja sen jälkeen Suomen vinkkelistä.
Euroopan suhteen totesin, että:
1. Euroopan parlamentissa on selkä kahtiajako: keskusta-oikeisto vastaan keskusta-vasemmisto. Oikealla uskotaan yksilön vapauteen ja vastuulliseen markkinatalouteen. Vasemmalla liputetaan säätelyn ja holhoamisen puolesta. Esimerkkeinä nostin esille palveludirektiivin, työaikadirektiivin ja kemikaaliasetuksen.
2. Eurooppalaisessa poliittisessa kentässä on kolme trendiä. Ensiksi selkeä keskusta-oikeistolainen yhteistyö ja joissain tapauksissa jopa kaksipuoluejärjestelmä. Toiseksi on Suomen malli, jossa on kolme suurta puoluetta. Tätä mallia ei muualla ole. Lopuksi on keski- ja itä-Eurooppalaiset maat, jotka ovat päässeet sosisalismin kahleista ja joissa pieniä puolueita kasvaa kuin sieniä.
3. Keskustan meppien pitäisi liittyä EPP-ryhmään. Tämä pointti kirvoitti vilkkaan keskustelun.
Suomen pelikentästä totesin, että:
1. Konteksti on muuttunut kolmesta syystä: Ruotsin vaalit, suurten kaupunkien kok-sdp yhteistyö on murtunut (esimerkiksi Tampere ja Oulu) ja keskusta-oikeistossa on tapahtunut sukupolven vaihdos, jota vasemmalla ei tulla näkemään vielä pitkään aikaan.
2. Vasemmiston ja oikeiston välillä on selkeitä eroja. Keskusta-vasemmisto edustaa valtarakenteiden suojelua. Keskusta-oikeisto taas edustaa muutosta. Vastakkain ovat järjestö ja yksilö.
3. Sinivihreää yhteistyötä voi syventää kolmessa vaiheessa. Ensin yhteistyö ja yhteinen hallitusohjelma (vrt. presidentin vaalit ja Ruotsin vaalit). Sen jälkeen yhteinen poliittinen liike. Ja lopuksin pitkässä juoksussa yhdistyminen.
Onko tämä kaikki utopiaa? En tiedä. Toisaalta eihän kukaan aikoinaan uskonut SYP:n ja KOP:n yhdistymiseen. Nykyään ei kylläkään ole edes Meritaa jäljellä. Mutta onpahan ainakin Nordea…
