Vaaliuurnilla käyneet serbialaiset näyttävät äänestäneen maansa eurooppalaisen tulevaisuuden puolesta. Presidentti Tadicin Demokraattinen puolue on saamassa selkeän vaalivoiton. Radikaalinationalistit pärjäsivät odotettua huonommin. Serbit eivät halua palata menneisyyteen.
Toinen hyvä uutinen näin Etyjin puheenjohtajan kannalta on se, että vaalijärjestelyt näyttävät sujuneen hyvin ja standardien mukaan ilman suurempia ongelmia. Etyjin vaalitarkkailijoiden lausunto annetaan maanantaina iltapäivällä.
Serbian tulevan hallituksen kokoonpano on tietenkin avoin kysymys. Sen kokoaminen voi viedä aikaa. On vain toivottava, että Serbiaan saadaan nopeasti toimintakykyinen hallitus, joka jatkaa uudistuksia. Serbit ansaitsevat sellaisen. Reformi- ja eurooppahenkinen hallitus voisi viedä maata nopeastikin kohti EU:a.
Serbian Kosovo-kanta tuskin muuttuu tai lievenee vaalituloksen tai uuden hallituksen myötä. Silti vaalit kertovat jotain serbiäänestäjien prioriteeteista. Serbian oma tulevaisuus ja eurooppalainen tie ovat keskeisempiä kysymyksiä.
Demokraattien voitto on myönteinen asia sekä Serbialle että EU:lle. Vaaleja on pidetty kansanäänestyksenä EU:sta ja serbit näyttävät vastanneen myönteisesti. EU tukee Serbiaa jatkossakin, mutta samalla Serbian on tehtävä kotiläksynsä kuten kaikkien muidenkin kandidaattien.