Aamu ei olisi voinut paremmin alkaa. Olimme sopineet tärskyt Hanna-Mari ja Mirjami Seppälän kanssa Mäkelänrinteen altaalle. He olivat treenaamassa Riia-Rosa Koskelaisen kanssa joulun alla pidettäviä EM-kisoja varten.
Omalta osalta vuorossa oli tekniikkatreenit. Sain erinomaisia vinkkejä Mirjamilta ja Hanna-Marilta. Vapaauinti tuntui paljon rennommalta kuin aiemmin. Ei sitä oikein aina tajua miten paljon uinnista on tekniikkaa.
Enhän minä mikään Phelps ole ja 100m vaparissa saan olla tyytyväinen jos saan kauhottua 50 metriä ennenkuin Hanna-Mari on jo maalissa, mutta kyllä pienet kehitysaskeleet aina lämmittävät harrastelijan mieltä. Eteenpäin on menty viime tammikuusta, jolloin sain elämäni ensimmäisen uintioppitunnin Ruson Villeltä. Pinnalla pysyy.
Aamukahdeksalta meillä oli hallituksen EU-ministerivaliokunta, jossa käisteltiin laajentumista. Aiheesta lisää viime lauantaina julkaistusta HS-vieraskynästä. Kaikki kommentit tervetulleita. Ja kiitos muuten eilisistä puhekommenteista. Lisää vaan. Väännän puhetta viikonloppuna.
Kiitos myös ulkoministeriön porukalle, jonka kanssa pohdimme puheen sisältöä tänään Merikasarmilla. Erinomainen ”brainstorming”-sessio, vaikka meitä taisikin olla salissa yli 50.
Tänään meillä oli myös hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta, eli UTVA. Yhdessä presidentin kanssa työstimme turvallisuuspoliittista selontekoa, eli SELKOa ja teimme päätöksiä kriisinhallinnasta. Hyvin ja hyvässä hengessä meni.
Ilalla ajattelin katsellan Ylen Nenäpäivän ohjelmaa, joka näkyy TV2 puolella. Seuraan erityisellä mielenkiinnolla omaa debyyttiäni runoilijana. Satiiri on ymmärtääkseni vaikea taiteenlaji…