Historiallinen päivä. Euroopan parlamentti hyväksyi ensimmäistä kertaa komission puheenjohtajan nimityksen. José Manuel Barroso lähtee nyt kokoamaan uutta komissiota.
Salissa kuhisi. Aamupäivällä kukin ryhmäjohtaja piti kolmen minuutin puheen. Meidän ryhmämme puheenjohtaja, Hans-Gert (eli ”Hannu-Kerttu”) Pöttering tuki luonnollisesti Barrosoa.
Sen jälkeen sosialistien puheenjohtaja Martin Schultz teki ”oharit”. Hiljaisen sopimuksen mukaan sosialistien piti tukea Barrosoa, mutta toisin kävi. Schultzin mielestä Barroso ei ole tarpeeksi vahva johtaja, ei panosta kestävään kehitykseen eikä ole uskottava sosiaalipolitiikassa. Näistä syistä Schultz ilmoitti, että sosialistit eivät, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, tue Barrosoa.
Liberaalien puheenjohtaja Graham Watson pääsi heti piikittämään konservatiivejä. ”EPP saa syyttää itseään – sen siitä saa kun kun menee mukaan epäluonnolliseen koalitioon”, hän totesi. Auts! Liberaalit lupasivat kuitenkin äänestää Barrosoa, koska se on ääni Euroopan puolesta.
Vihreiden Cohn-Bendit, eli legendaarinen ”punainen Danny” oli jälleen kerran teatraalisen loistava. Entisenä Maolaisena hän muistutti Barrosoa ”yhteisestä menneisyydestä”. Paha kuitti… Pitkän vuodatuksen jälkeen hän ilmoitti, että Vihreät äänestävät Barrosoa vastaan, koska hän ei ole myöntänyt aikaisempia virheitään. Vähän ihmeellisen puoleinen argumentti.
Muiden ryhmien värikkäiden puheenvuorojen lopputulema oli, että vasemmisto ja EU-vastustajat äänestivät Barrosoa vastaan. Sitoutumattomat ja kansakuntien Eurooppa puolesta. Lopulta 413 äänesti puolesta, 251 vastaan ja 44 tyhjää. Selkeä voitto.
Kiitospuheessaan Barroso korosti rooliaan sillanrakentajana, kaikkien eurooppalaisten edustajana. Täysistunto päättyi raikuviin suosionosoituksiin.
Myös Pöttering oli liikuttavan onnellinen lopputuloksesta. Hän oli vuoden verran tehnyt töitä sen eteen, että komission puheenjohtaja valitaan parlamentin suurimmasta ryhmästä. Hän onnistui tavoitteessaan.
Lounaslenkin jälkeen kävin läpi postia. Iltapäivällä meillä oli valiokuntien järjestäytymiskokoukset. Ensin tapasimme ryhmän kesken ja sovimme koordinaattoreiden ja varakoordinaattoreiden paikoista. Kaikki oli pitkälti etukäteen sovittua.
Minut valittiin perustuslakivaliokunnan varakoordinaattoriksi. Olin siitä enemmän kuin onnellinen, vaikka ei se nyt mikään supertehtävä ole. Luottamustoimi kuitenkin. Tällaisia tehtäviä ei yleensä anneta uusille mepeille. Asiaa auttoi taustani HVK-neuvottelijana ja tietenkin se, että olen aiemmin työskennellyt pääkoordinaattorin, espanjalaisen Iñigo Mendez de Vigon, kanssa.
Apulaiskoordinaattorin tehtävä on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sen kautta pääse päättämään kuka laatii mietintöjä, joista sitten äänestetään täysistunnossa. Voin siis vastaisuudessa ”nakittaa” Jean-Luc Dehaenen ja Alain Lamassouren kaltaisia entisiä pää- ja eurooppaministereitä. Näen jo itseni seuraavassa tilanteessa: ”kuule Jean-Luc, etkö viittis laatia tota komitologiamietintöä. Se sopii niinku sun profiiliin”. Joo, just.
