Osallistuin tänään EVAn järjestämään eurooppalaisten huippujohtajien seminaariin Kalastajatorpalla. Itse en tietenkään tähän kategoriaan kuulu, mutta oli antoisaa olla mukana tarkkailevana kuunteluoppilaana.
Tänä vuonna semnaarissa käsiteltiin Euroopan sopeutumista digitaaliseen aikakauteen. Näkökulmia tietenkin riittää, kaikkea rahoitusmarkkinoista yliopistoihin. Yksi mielenkiintoisimmista sessioista käsitteli sanomalehtien tulevaisuutta. Seuraavassa muutama teemaan liittyvä huomio.
Välillä piti vähän räpläillä Commaria. Kuvan ottanut legendaarinen Pekka Mustonen.
1. Sanomalehdet elävät vahvaa murrosta. Päivittäisten sanomalehtien levikki laskee. Netin käyttö lisääntyy. Tällä on seurausvaikutuksia kaikkien mediatalojen toimintaan. Esimerkiksi mainonta on siirtymässä lehden painetuilta sivuilta nettiin.
2. Nykyään sanomalehti on enemmän kuin pelkkä printtiversio. Esimerkiksi New York Times tarjoaa tasan tarkkaan saman sisällön netissä kuin painetussa lehdessä. Ainoa ero on, että nettiversio on ilmainen! Koko prosessi – alusta loppuun – on digitaalinen.
3. Sanomalehti ei kuole. Päinvastoin. Internet on mahdollistanut sen, että myös sanomalehdet voivat julkaista uutisia reaaliajassa. Monen lehden kotisivuilla esitetään nykyään videoklippejä erilaisista tapahtumista. Jonain päivän onkin ihan mahdollista, että on olemassa vain digitaalisia sanomalehtiä.
4. Uutisista on entistä kovempi kilpailu. Uutisointi on toki monipuolistunut esimerkiksi blogien kautta. ”Kansalaisjournalismi” on kasvussa. Tärkeimmät uutiskuvat erinäisten katastrofien yhteydessä on yleensä kuvattu satunnaisen paikallaolijan kännykällä. Kuluttaja etsii informaatiovirrasta luotettavia uutislähteitä. Paljon on kiinni siitä, miten uutisia suodatetaan ja analysoidaan. Tässä suurilla mediataloilla on vahva etulyöntiasema.
5. Paljon riippuu myös kielestä. Englanninkielen vahva asema korostuu myös nettimaailmassa. Kärjistäen: kansainväliset uutiset kasvavat varsinkin englanninkielisissä medioissa. Kansallisten medioiden, varsinkin sanomalehtien, asema heikenee paikallislehtien kustannuksella. Esimerkiksi Saksan kansalliset päälehdet ovat helisemässä.
Olisi mielenkiintoista kuulla arvon kommentaattoreiden näkemyksiä tästä teemasta. Millaisia uutisia sinä seuraat? Mitkä ovat mielestäsi parhaita uutislähteitä?