Saksan vaalit menivät vähän jännemmäksi kuin piti. Angela Merkelin CDU/CSU nappasi vain 35 prosenttia äänistä. Gerhard Schröderin SDP ylitti ennusteet ja sai 34 prosenttia äänistä. Hallituksen muodostaminen on auki. Kumpikaan osapuoli ei saa aikaan enemmistöä perinteisten yhteistyöpuolueiden kanssa.
Nyt puhutaan neljästä eri vaihtoehdosta:
1. Suuri koalitio – eli CDU/CSU ja SDP.
2. Jamaika koalitio – eli CDU/CSU (musta), liberaalit (keltainen) ja vihreät.
3. Liikennevalo koalitio – eli SPD (punainen), liberaalit ja vihreät.
4. Punavihreä koalitio – eli, SPD, vihreät ja vasemmisto.
Seuraavan kahden viikon aikana Saksassa käydään kuumia hallitusneuvotteluja. Ainoa poissuljettu hallituskumppani on vasemmisto. Schröder ja Merkel ovat ilmoittaneet, että eivät aio tehdä yhteistyötä vasemistopopulisti Lafontainen kanssa.
.jpg)
Saksan lippu liehui Euroopan parlamentin edessä, joskin hiukkasen Tanskan lipun varjossa.
Juuri nyt istun EPP:n puoluehallituksen kokouksessa. Kokous pidetään alueiden komitean hulppeissa uusissa tiloissa. Saksalaiset kollegat ovat vahvasti sitä mieltä, että CSU/CSU, liberaalit ja vihreät muodostavat seuraavan hallituksen. Eläköön Jamaika! Ei välttämättä huono vaihtoehto. Uudistuskykyä olisi ainakin enemmän kuin isolla koalitiolla.
.jpg)
Alueiden komiteassa on hulppeat kokoustilat. Kuvassa Wilfred Martens, Euroopan laajuisen EPP-puolueen puheenjohtaja.
Tänään järjestimme myös ensimmäisen chatin kotisivuillamme. Kävijöitä oli kaikkiaan 20. Ihan hyvä alku sinänsä, mutta seuraavaksi pitää markkinoida chattia paremmin. Taidamme myös siirtää chatin Strasbourgin viikon maanantai-illalle.
Keskustelu oli sinänsä mielenkiintoinen. Turkki oli pääaihe, mutta sudet, Saksan vaalit, ja kauppojen aukioloajat vilahtivat chatissa.
.jpg)
Chatti täydessä vauhdissa. Onneksi kirjoitan kymmenellä sormella.
Päivän päätteeksi pidimme pikapalaverin Teron ja Helin kanssa perjantaina ja maanantaina tulleista tapaamis- ja puhepyynnöistä. Niitä oli yhteensä vaivaiset 26.