Koneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin. Matkustusrumba jatkuu. Illalla puhun Lauttasaaren kokoomuksen tilaisuudessa sekä kotimaan avustajani Kai Mykkäsen ja Satu Tuomikorven vaalibileissä. Huomenna lähden Turkuun meppikiertueelle.

Vuoden 1995 Sakharov palkinnon voittaja Leyla Zanan piti tänään vihdoin kiitospuheensa. Yhdeksän vuotta sitten hän ei voinut sitä tehdä, koska tuolloin hän istui turkkilaisessa vankilassa.

Zanan valittiin Turkin parlamenttiin vuonna 1991. Hän on kurdi. Avauspuheessaan hän oli luvannut panostaa siihen, että kurdit ja turkkilaiset voivat elää yhdessä demokraattisessa yhteiskunnassa. Tuolloin Zanania ei kuitenkaan voitu vangita, koska hänellä oli parlamentaarinen immuniteetti. Vuonna 1994 Zananin puolue kuitenkin kiellettiin ja Zanan vangittin. Kansainvälisen yhteisön ja EU:n painostuksesta hänet vapautettiin vasta kesäkuussa 2004.

Kun kuuntelee ihmisiä, jotka ovat taistelleet sanavapauden puolesta näin voimakkaasti, niin tuntee itsensä pieneksi. Euroopan parlamentti osoitti Zananille suosiota seisaaltaan. Eikä syyttä.

Puheen jälkeen alkoi äänestyssuma. Tällä kertaa oli yhteensä 80 äänestettävä kohtaa. Vauhtia piisasi. Koko äänestys kesti 20 minuuttia. Aiheina oli muun muassa: julistus perustuslain ratifioimisesta, maatalouspolitiikka, budjettiasioita, oikeus- ja sisäasioita ja tilanne Georgiassa.

Istun erään brittikonservatiivin ja tsekkiläisen EU-vastaisen ODS-puolueen edustajan välissä. Vaikka olemme samassa puolueryhmässä niin en voi väittää äänestäneeni usein samalla tavalla kuin brittiläinen ja tsekkiläinen kollegani. Se siitä ryhmäkurista.

Joao Pinheiro, Emma Bonino, Daniel Cohn-Bendit ja muutama muu olivat laatineet Turkki-myönteisen julistuksen. Meidän ryhmässä kehotettiin olemaan allekirjoittamatta julistusta.

Mielestäni julistus oli hyvä, joten allekirjoitin sen. Kannatan Turkin EU-jäsenyytta pitkällä aikavälillä. On ensisijaisen tärkeää, että jäsenyysovi pidetään nyt auki. Jos kriteerit ei täyty niin ovi sulkeutuu.