Tänään töissä tuntui jo ihan normaalilta, tai no niin normaalilta kuin tämä työ nyt voi tuntua…

Aamu meni ulkoasiainvaliokunnan äänestyksissä. Äänestyksien aiheita oli neljä: Bulgaria, Romania, terrorismi ja ihmisoikeudet. Bulgarian ja Romanian mietinnöissä valiokunta arvioi maiden etenemistä kohti EU-jäsenyyttä. Neuvottelut on saatettu päätöksen ja maiden on määrä liittyä unioniin tammikuussa 2007. Euroopan parlamentin näkemykset näissä kysymyksissä ovat siinä mielessä tärkeitä, että parlamentilla on valta hyväksyä ja hylätä uudet maat.

Poliittisesti jäsenyydestä päätettiin viime joulukuun huippukokouksessa. Komissio näytti jäsenyydelle vihreää valoa – toki tiukoin reunaehdoin (näistä Suomen hallitus ansaitsee kiitoksen) – helmikuussa. Euroopan parlamentti äänestää jäsenyyksistä 13. huhtikuuta ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti niin jäsenyyssopimukset allekirjoitetaan Luxembourgissa 25. huhtikuuta.

Reunaehtojen mukaan Romanian ja Bulgarian jäsenyydet voidaan siirtää vuoteen 2008, jos maat eivät hoida sovittuja uudistuksia ajoissa. Romanialla on tiukempi paikka kuin Bulgarialla. Joulukuun huipparissa sovittiin, että jos Romaniassa homma ei ole kunnossa esimerkiksi korruption suhteen, niin EU-maat voivat päättää lykkäämisestä määräenemmistöllä. Bulgarian kohdalla vaaditaan jo yksimielisyyttä, eli käytännössä jäsenyyttä ei voida lykätä.

Äänestimme myös kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle menevästä lausunnosta. Siinä käsitellään terrorismirikoksiin liittyvää tietojenvaihtoa ja yhteistyötä. Ulkoasiainvaliokunta esittää tukun muutosehdotuksia varsinaiseen mietintöön. Lausunnossamme tasapainoillaan jälleen kerran turvallisuuden ja vapauden välillä. Tavoitteena on myös vahvistaa tietojenvaihtoa EU:n viranomaisten, Europolin, Eurojustin ja jäsenmaiden viranomaisten välillä.

Valiokuntakokouksen lopuksi äänestimme vielä irlantilaisen kaverini Simon Coveneyn ihmisoikeusraportista. Muutosehdotuksia oli lähes 400. Raportti ei tietenkään ole kaikenkattava, mutta kyllä siinä lähes kaikki maailman kolkat – EU:n itäiset naapurialueet, Venäjä EU:n naapurimaana, EU:n eteläiset ja kaakkoiset naapurialueet, Aasia, Afrikka ja Amerikat – käydään läpi. Aihepiireistä keskeisimmät käsittelevät terrorismin torjuntaa ja ihmisoikeuksia, lasten oikeuksia, konfliktien vaikutusta naisiin ja lapsiin, kuolemanrangaistuksen poistamista, seksiteollisuutta ja lapsityövoimaa, ihmisten ja ihmisen elinten kauppaa, kansainvälisen kaupan merkitystä ihmisoikeuksille sekä kansainvälisen rikostuomioistuimen roolia.

Iltapäivällä tapasin Tuula Turusen Suomen EU-edustustosta. Hän on seuraajani EUE:ssä. Juttelimme lähinnä rekrytoinneista, eli siitä miten saataisiin enemmän hyviä suomalaisia hyville EU-paikoille. Viisasten kiveä emme löytäneet, mutta Suomen aktiivisuus näissä asioissa on mielestäni paranemaan päin. Euroopan parlamentti on ollut meille jo kauan akilleen kantapää. Meillä on vain 10 A-virkamiestä parlamentin leivissä. Poliittisissa ryhmissä on muutama lisää. Molemmilla saroilla on parannettavaa. Onneksi menossa on kilpailu, jonka kautta rekrytoidaan 36 suomenkielistä virkamiestä. Lisää on kuulemma luvassa.

Loppupäivästä pidimme vielä pienen aivoriihen Lauri Tieralan, Jani Johanssonin, Tuomas Rautasen ja Kai Mykkäsen kanssa. Aiheena kotisivujen uudistaminen. Tulokset nähdään viimeistään toukokuussa.

Bongasin Ilta-Sanomista jutun, jossa käsiteltiin blogeja. Mielenkiintoista nähdä, miten blogien merkitys kasvaa. Omalta osaltani tämä on tapa tuoda EU-asioita tutuksi. Samalla siitä on tullut ainakin itselleni mukava tapa dokumentoida päivän ja viikon tapahtumia. Eihän näitä muuten millään muistaisi.

Ensi viikolla julkaistaan kirja, joka perustuu tähän blogiin. Se tulee kuulemma painosta huomenna. Södikkä lupasi ennakkokappaleen. Aina jännää nähdä miltä lopullinen kirja näyttää.

Comment

required