Koneessa matkalla Brysselistä Helsinkiin. Suomi pelaa parhaillaan Venäjää vastaan. Odottelen tulospalvelua kapteenilta. Nyt sitä tuli. Suomi johtaa ensimmäisen erän jälkeen 3-2. Tsemppiä!
Strasbourgin viikko meni taas vauhdilla. Olen mielestäni löytänyt tavan, jolla jaksaa painaa täysistuntoviikon loppuun saakka: kahdeksan tunnin yöunet, päivittäinen kuntoilu, terveellinen ruokavalio ja vähäinen alkoholin kulutus. Tällä viikolla onnistuin näissä kaikissa. Vain viimeinen yö jäi kuuteen tuntiin.
Eilinen ilta oli surrealistinen. EU:n ulkosuhdepalvelukeskustelu päättyi vasta kello 23.00. Keskustelun jälkeen päätimme lähteä Strasbourgin Aviateur-baariin lasilliselle.
Surrealistista oli, että seuralaisina olivat Jean-Luc Dehaene (Belgian entinen pääministeri), Elmar Brok (ulkoasiainvaliokunnan legendaarinen puheenjohtaja) ja Inigo Mendez de Vigo (ryhmämme perustuslakiguru). Tunsin itseni pieneksi, enkä nyt tarkoita vain kirjaimellisesti…
Kaverit ovat todellisia huuliveikkoja, kaikin puolin leppoisia. Naurusta ei ollut puutetta. Kyseisten herrojen naurudesibeli ylittää helposti kovaakin soivan baarimusiikin. Muilla oli taasen naurussa pitelemistä, kun kolmikko jammasi Bill Haleyn ”Rock around the Clock” tahdissa.
Sosiaalinen kanssakäyminen on yksi EU-parlamentaarikon tärkeimmistä ”työtehtävistä”. Tässä esimerkiksi Ari Vatanen on loistava. Verkottuminen ja kollegoiden tunteminen on tärkeää. Se ei onnistu ilman sujuvaa kielitaitoa. Mitä enemmän kieliä sen parempi.
EU-parlamentti on siinä mielessä kiva paikka, että lähes kaikki parlamentaarikot ovat sosiaalisia. Juttu luistaa luonnostaan.
EU-parlamentti poikkeaa ehkä kansallisesta ja paikallisesta politiikasta myös siinä, että peli ei ole yhtä kovaa kuin kotona. Eri kansalaisuuksista muodostuvassa poppoossa ei ole samanlaisia vastakkainasetteluja ja keskinäistä kilpailua kuin kotimaan politiikassa. Mitä nyt samasta maasta olevat mepit joskus nahistelevat, mutta sekin taitaa olla enemmän kateellisuutta julkisuudesta. Varsinaiset asiakiistat ovat harvinaisempia.
Huomenna on jälleen meppikiertuepäivä. Vuorossa on Forssa. Viime viikkojen kiertely onkin ollut vilkasta: Seinäjoki ja Kauhava, Vaasa ja Laihia, Helsinki sekä Pori ja Säkylä. Ensi viikolla on vuorossa Lappeenranta ja Imatra, sen jälkeen Turku, Vantaa ja Kauniainen.
Meppikiertueen tahti hiipuu kesällä. Olemme yrittäneet ”myydä” kesä- ja heinäkuun perjantaita, mutta huonolla menestyksellä. Ja mikäs siinä, ketä nyt mepin örinät kiinnostaisivat keskellä parasta lomakautta. Meikäläisen kesäloma alkaa heinäkuun puolessa välissä.