Sosiaalinen viikonloppu. Ollaan juostu paikasta toiseen tapaamassa kavereita. Suzanne, Oliver ja Emilie tulivat Brysselistä eilen. Ennen heidän saapumistaan kävin luennoimassa Eurooppalaisen Suomen nuorille EU:n haasteista. Kävin myös maikkarin lätkäohjelmassa Mika Saukkosen vieraana. Oli kiva jutella lätkää kahden legendan, Hannu Kapasen ja Allu Lähteenmäen kanssa. Taisi olla vähän IFK-väritteinen keskustelu.

Lauantai-iltana kävimme ulkona syömässä Kirsin, Sakun, Roopen, Raisun, Kain ja Paulan kanssa. Loistoilta. Puheenjorinasta ei ainakaan ollut puutetta.

Naureskelimme Suzannen kanssa, että nykyään pääsemme harvemmin iltavapaalle. Tällä reissulla meillä on kuitenkin kolme ”vapaailtaa”.

Tänään olimme legendaarisen seurapiiritoimittajan, Rita Tainolan 50-vuotissynttäreillä. Tuntui siltä, että jokainen kasvo oli jostain tuttu, vaikka en melkein ketään tuntenutkaan. Yritin aina välillä kertoa Suzannelle kuka on kuka. Hauskaa oli.

Tulimme kotiin aikaisin, koska pidän huomenna Itsenäisyyspäiväpuheen Keravalla. Halusimme myös säästää vähän juhlatunnelmaan Linnan juhliin.

Comment

required