Viime viikon huippukokous, eli Eurooppa-neuvosto oli oikeastaan poikkeuksellisen rauhallinen. Ja hyvä niin.

Olen rauhallisten huippareiden ystävä. Aina välillä päämiesten tapaamisissa revitään tikusta asiaa. Pienia asioita paisutellaan. Isot asiat jäävät varjoon. Tarina ei ole tarpeeksi seksikäs, jos siihen ei sisälly jotain vastakkainasettelua.

Eurooppa-neuvoston kokouksia analysoidaan aina kansallisen median kautta. Jokainen päämies järjestää lehdistötilaisuuden ”omalle väelleen”.

Kun sitten käy läpi eri maiden mediakatsauksia, niin jää vähän sellainen kuva, että pääministerit ja presidentit ovat käyneet 27:ssä eri kokouksessa. Kukin raportoi omista voitoista ja tappioista eri tavalla.

Tätä taustaa vasten kokouksen päätelmät, eli ”konkluusiot”, ovat tärkeä dokumentti. Siinä näkee mistä oikeasti päätettiin. Päätelmät noudattavat yleensä aika perinteistä kaavaa. Poikkeuksena keväthuipparit, jolloin käsitellään vain taloudellisia kysymyksiä.

Normaaleissa konkluusioissa käydään läpi laajentumista, institutionaalisia kysymyksiä, ulkosuhteita, sisä- ja oikeusasioita sekä erinäisiä erityiskysymyksiä. Periaatteessa päätelmien ei pitäisi ylittää 20 sivua, mutta ne pruukaavat usein venyä. Viime viikon Eurooppa-neuvoston päätelmät ovat 27 sivua, mukaan lukien parin sivun globalisaatiota käsittelevä julistus.

Suomen näkökulmasta (huom taas tuo kansallinen näkökulma…) huippukokouksessa ja sitä edeltäneessä allekirjoitustilaisuudessa tehtiin kolme keskeistä päätöstä:

1. Uudistussopimuksen allekirjoitus oli tietenkin erittäin tärkeä koko EU:n kannalta. Tätä sopimusta on näilläkin sivuilla käsitelty laajasti. Julkisessa keskustelussa (ja myös meidän blogikeskustelussa) on peräänkuulutettu konsolidoitua versiota sopimuksesta. Sellainen tehdään perinteisesti muutamaa kuukautta allekirjoituksen jälkeen.

Mielestäni oleellisinta on sopimuksen sisältö. Se vastaa pitkälti perustuslaillista sopimusta, jonka myös Suomi viime vuoden joulukuussa ratifioi. Uudistussopimus on valitettevasti huomattavasti vaikeaselkoisempi kuin edeltäjänsä. Sellaisia ne kompromissit aina ovat. Toivon, että tämä sopimus saadaan ratifioitua vuoden sisällä. On aika katsoa eteenpäin ja keskittyä oleelliseen.

2. Jorma Ollilan nimittäminen reflektioryhmän varapuheenjohtajaksi on mielestäni iso juttu. EU:n historia on toki täynnä tämäntyyppisiä viisasten ryhmiä (Werner, Tindemans, Dooge, Westendorp, Dehaene, Kok, Amato, jne.), mutta harvemmin niissä on suomalaisia nähty. Poikkeuksina Kokin ryhmä, jossa Veli Sundbäck (entinen ulkoministeriön valtiosihteeri, nykyään Nokia) oli mukana ja Amaton ryhmä, jossa istui Lipponen. Westendorpin ryhmässä oli kaikki jäsenmaat edustettuna, Ingvar S. Melin edusti Suomea.

Ollilan nimittäminen pohjautui kahteen seikkaan: Ollilaan persoonaan ja Suomen lobbaamiseen. Ollila on loistava tyyppi, jolta ei kansainvälistä arvostusta puutu. Mielestäni hallitus, ja tässä tapauksessa erityisesti pääministeri Vanhanen, onnistui lobbaamisessaan erinomaisesti. Osoitus aktiivisuudesta oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Reflektioryhmän mandaatti ja kokoonpano löytyy päätelmien 8-13 kappaleista. Puheenjohtajana toimii Espanjan entinen pääministeri Felipe González ja varapuheenjohtajina siis Jorma Ollila ja Latvian entinen presidentti Vaira Vike-Freiberga. Ryhmään muut yhdeksän jäsentä nimitetään vuoden seuraavan kuuden kuukauden aikana. 

Mandaatti on toistaiseksi aika ympäripyöreä ja lähtee liikkeelle Berliinin deklaraatiosta. Ryhmä ei kuitenkaan käsittele institutionaalisia kysymyksiä eikä rahoitusuudistusta.

3. Itämeristrategiasta tuli nyt virallinen osa EU:n toimintaa. Tämä tuuletuksen aihe löytyy kappaleesta 59. Voi olla, että olen yltiöoptimistinen, mutta mielestäni tämä on iso juttu. Täällä parlamentissa olemme piiskanneet Itämeristrategiaa eteenpäin apinanraivolla viimeiset kolme vuotta. Polkaisimme sen liikkeelle tyhjästä.

Itämeriryhmässä, jota johtaa Christopher Beazley, teimme aloitteen Itämeristrategiaksi. Kaikkien meppien yhteistyöllä teimme allekirjoittaneen nimeä kantaneen raportin aiheesta. Tässä prosessissa esimerkiksi Henrik Lax ja Satu Hassi ovat olleet keskeisesti mukana. Myös monet muut suomalaiset mepit ovat olleet aktiivisia.

Nyt komissio velvoitetaan tekemään EU:lle Itämeristragia, jonka hedelmät poimitaan Ruotsin puheenjohtajuuskaudella vuonna 2009. Mielestäni tämä on sitä Euroopan integraatiota parhaimmillaan.

Jos rauhallinen huippari antaa tällaisia tuloksia, niin lisää vaan.