Katsoin eilen perinteisen Ranskan presidenttiehdokkaiden kaksintaistelun. Ei sille voi mitään. Kyllä ranskalaiset osaavat väittelyn taidon.
Ehdokkaat debatoivat yli kaksi tuntia putkeen. Moderaattorit antoivat ehdokkaille tasaisesti aikaa. Ehdokkaat olivat keskiössä.
On vaikea sanoa kumpi voitti. Mielestäni molemmat olivat hyviä. Royal hyökkäsi. Sarkozy säilytti malttinsa.
Välillä tunnelma oli kuin nyrkkeilykehässä. Iskuja puolin ja toisin.
Espoonlahden lukiolaisia parlamenttivierailulla eilen.
Ehdokkaat väittelivät muun muassa työllisyydestä, eläkkeistä, maahanmuuttajista, valtiontaloudesta, energiasta, ympäristöstä ja Turkin EU-jäsenyydestä.
Ehdokkaat saivat vuorotellen noin 3-5 minuutin puheenvuorosiivuja. Aina välillä ehdokkaat keskeyttivät toisiaan, mutta tämä tapahtui yleensän vain jommankumman puheenvuoron alussa. Molemmille jäi siis tilaa ilmaista itseään.
Kuumin mielipiteiden vaihto nähtiin aivan lopussa. Royal tuohtui. Sarkozy ja toimittajat yrittivät rauhoitella. Taisi kyllä olla vähän niin, että tuohtuminen oli ennalta suunniteltu…
BBC Record Europe-ohjelman nauhoituksissa tänä aamuna.
Radio Francen haastattelu meni ihan hyvin. Eihän se tietenkään ihan helppoa ollut, koska en ole Sarkozynkaan kanssa kaikesta samaa mieltä.
Olen kuitenkin iloinen siitä, että ”ulkomaalaisilta” mepeiltä kysellään mielipidettä. Vaikka Ranskan vaaleissa ei EU:ssa keskustella niin ainakin niihin tuodaan yleiseurooppalainen ulottuvuus.
Tänään olin puoliksi Brysselissä ja puoliksi Helsingissä.
Brysselissä vedin kokousta ”vastavuoroisesta tunnustamisesta”. En ollut valmistautunut hyvin. Oma moka. Hävetti. Onneksi mitään haaveria ei päässyt tapahtumaan.
Osallistuin myös BBC:n ”Record Europe”-ohjelman nauhoituksiin kolmen meppikollegan kansas. Aiheena Gordon Brown, josta povataan Britannian seuraavaa pääministeriä.
Ohjelma lähetetään BBCWorld -kanavalla lauantaina 16.30 ja sunnuntaina 11.30 Suomen aikaa. Sen voi myös katsoa tästä linkistä ensi viikon puolella.
Helsingissä alustin Kokoomusnuorten tilaisuudessa. Loistoporukka. Erinomainen keskustelu. Nämä tilaisuudet antavat aina lisävirtaa.