Osallistun tänään iltapäivällä Suomen YK-liiton ja Hanasaaren kulttuurikeskuksen järjestämään perinteiseen Hanafoorumiin. Teemana on suojeluvastuu, josta on täällä blogissakin käyty aiemmin hyvää keskustelua. Kiitos siitä!
Jatkokeskustelua varten ajattelin alla vähän taustoittaa sitä, mistä suojeluvastuussa (R2P, Responsibility to Protect) oikeastaan on kyse. Teksi perustuu Hanafoorumiin valmistautuessani lukemaani taustamuistioon, jonka erinomaiset virkamiehemme ovat aiheesta koonneet.
Suojeluvastuun perusperiaatteet
Suojeluvastuu juontaa juurensa 1990-luvun Ruandan, Bosnian ja Kosovon kriisien yhteydessä käytyyn keskusteluun, jossa kansainvälistä yhteisöä kritisoitiin voimakkaasti kyvyttömyydestä reagoida kaikkein vakavimpiin ihmisarvoa loukkaaviin rikoksiin.
Suojeluvastuulla tarkoitetaan, että velvoite siviiliväestön suojeluun sisältyy valtioiden täysivaltaisuuteen eikä ole sen kanssa ristiriitainen periaate. Mikäli valtio on kyvytön tai haluton estämään laajamittaista humanitaarista katastrofia tai osallistuu itse sen toteuttamiseen, kansainvälisen yhteisön vastuulla on puuttua asiaan. Suojeluvastuun periaate korostaa valtiosuvereenisuutta velvollisuutena ja vastuuna suojella omia kansalaisiaan. Suojeluvastuun ulottuvuudet koskevat niin ennaltaehkäisyä, interventiota kuin jälleenrakentamistakin.
Suojeluvastuu rakentuu kolmen lähtökohdan varaan:
1. valtioilla on ensisijainen velvollisuus suojella omia kansalaisiaan
2. Kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus auttaa ja tukea valtioita suojelemaan kansalaisiaan
3. kansainvälisellä yhteisöllä on viimekätisenä keinona velvollisuus interventioon
Suojeluvastuu käsite YK:ssa
YK:n yleiskokous hyväksyi vuoden 2005 huippukokouksen loppuasiakirjassa suojeluvastuun yleiskäsitteenä rajaten sen joukkotuhonnan, ihmisyyteen kohdistuvien rikosten, etnisen puhdistuksen ja (vakavien) sotarikosten estämiseen ja torjumiseen ja korostaen YK:n turvallisuusneuvoston valtuuksia puuttua tällaisiin tilanteisiin tarvittaessa voimatoimin. Loppuasiakirjassa korostuvat turvallisuusneuvoston valtuudet ja toimintavapaudet suojeluvastuuseen liittyen.
Vuoden 2005 jälkeen kysymys suojeluvastuusta on luonut YK:n piirissä näkemyseroja ihmiskunnan moraalisesta velvollisuudesta estää räikeimpien ihmisoikeusrikkomusten toteuttaminen ja valtioiden suvereenin itsemääräämisoikeuden puolustajien välille. Suosiollisimmin suojeluvastuuseen ovat perinteisesti suhtautuneet Euroopan, Pohjois-Amerikan ja eräät Afrikan valtiot, vastustusta on tullut etenkin Lähi-Idästä. G77-ryhmä ja NAM-maat ovat epäilleet suojeluvastuuta käytettävän laajemman turvallisuuspoliittisen agendan naamioimiseen ja siten sotilaallisten interventioiden oikeuttamiseen.
Suojeluvastuu ja ihmisoikeudet
Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vahvistaminen on oleellinen osa suojeluvastuun toteutumista. Pääpaino on aseelliseen väliintuloon johtavien tilanteiden ennaltaehkäisyssä. Kansallisten ihmisoikeusrakenteiden tukeminen, YK:n näihin liittyvän avun lisääminen ja YK:n sekä kansainvälisten ihmisoikeuselinten välittämän analyysin ja ennakkovaroitusten huomioiminen poliittisessa päätöksenteossa ovat avainasemassa. Esimerkkinä tästä on mm. Ruandan kansanmurha, jossa kuoli yli 800 000 ihmistä. Vuonna 1993, vuosi ennen kansanmurhaa, silloinen YK:n laittomia teloituksia käsittelevä asiantuntija julkisti kattavan raportin Ruandasta, jossa mm. todettiin yhteisöjen välisen väkivallan perustuvan etniseen ryhmään kuulumiseen ja väkivallan täyttävän kansanmurhan tunnusmerkit. Erityisraportoija antoi voimakkaan varoituksen kansainväliselle yhteisölle, vaati välitöntä toimintaa ja hänen suosituksensa toimeenpaneminen olisi todennäköisesti ainakin osaltaan pystynyt ehkäisemään konfliktia.
Suojeluvastuu käytännössä
Kansainvälisen yhteisön tulisi päästä sopuun suojeluvastuun sisällön rinnalla myös suojeluvastuun piiriin kuuluvista tilanteista. YK:n pääsihteeri on painottanut erimielisyyksien minimoimiseksi ns. kapeaa, mutta syvää lähestymistapaa, jossa suojeluvastuu rajataan tiukasti vuoden 2005 huippukokouksen loppuasiakirjan määritelmään eli neljään rikoskategoriaan. Lisäksi käsite määritellään koskemaan vain konflikteja, ei esim. luonnonkatastrofeja.
Hirmumyrsky Nargisin yhteydessä Ranska ehdotti väliintuloa suojeluvastuun nimissä Myanmarin sotilasjuntan ollessa haluton sallimaan kansainvälisen yhteisön avustustoimia. Aloite ei kuitenkaan saanut tukea kansainväliseltä yhteisöltä. Tähän asti ainoan – ja onnistuneen – esimerkin suojeluvastuun täytäntöönpanosta tarjoaa YK:n toiminta Kenian poliittisissa levottomuuksissa alkuvuonna 2008. Zimbabwen tilanteesta YK:n turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt muodostamaan yhtenäistä kantaa. Suojeluvastuun koetinkivenä pidettyyn Darfurin konfliktiin suojeluvastuuta ei ole onnistuttu soveltamaan, kuten ei myöskään Somalian tilanteeseen.
YK:n pääsihteeri laati tammikuussa 2009 raportin suojeluvastuusta. Raportista käytännössä vastannut pääsihteerin suojeluvastuun erityisedustaja Edward Luck. YK:n yleiskokous käsitteli raporttia heinäkuussa.
Lopuksi EU:n ja Suomen kannoista
EU on yksimielinen suojeluvastuukäsitteen kapeasta tulkinnasta eli sen rajoittamista YK-keskustelussa niihin neljään rikoskategoriaan, jotka on mainittu vuoden 2005 huippukokouksen loppuasiakirjassa. Sen sijaan painotuksen osalta on eroja toisten korostaessa ennaltaehkäisyä, toisten sotilaallista väliintuloa.
EU tukee suojeluvastuun periaatteen toteuttamista käytännössä. Tavoitteena on saada asiasta hyväksytyksi yleiskokouksen päätöslauselma. Suomen kantana on, että yleiskokouksessa tulisi pyrkiä pääsihteerin raportin suositusten toimeenpanoa edistävään päätöslauselmaan.
Suojeluvastuun toteuttamisessa Suomi on korostanut YK:n olemassa olevien mekanismien ja instrumenttien hyödyntämistä. Painotamme ennaltaehkäisyä ja siihen liittyen kansallisten ihmisoikeustoimijoiden tukemista sekä ihmisoikeuselinten tuottaman analyysin parempaa huomioimista.
PS. Odotan myös innolla muutamien blogikommentaattoreiden tapaamista Hanasaaressa.
