Äänijänteet ovat vielä tallessa. Viimeisen 24 tunnin aikana luennoin lähes kymmenen tuntia. Ensin Nuorille Vihreille, sen jälkeen noin 800 komission harjoittelijalle ja lopuksi oli Brüggen oppilaiden vuoro. Ei oikein tee mieli puhua vähään aikaan…
Nuoret Vihreät olivat odotetusti todella mielenkiintoinen porukka. Meillä oli hyvä ja analyyttinen keskustelu. Ainoa asia josta taisimme olla vähän eri mieltä oli Nato. EU:n tulevaisuuden ohella juttelimme myös hyvinvointivaltion peruspalveluista. Vertailukohteina olivat Suomi ja Belgia.
Korostin, että olemme pohjoismaissa tuudittautuneet siihen, että meidän hyvinvointijärjestelmämme on jotenkin parempi kuin muualla Euroopassa. Tuudittautuminen on aina vaarallista. Annoin kaksi esimerkkiä Belgian terveyspalveluista.
Kun tyttäremme Emilie on sairaana soitamme paikalliselle lääkärille ja hän tulee kotiin käymään kahden tunnin sisällä. Maksamme käynnistä 20 euroa ja siitäkin saamme suurimman osan takaisin Belgian ”Kelan” kautta.
Toisena esimerkkinä mainitsin palvelut, joita saa raskauden (ja synnytyksen) aikana Belgiassa. Käymme samalla lääkärillä alusta loppuun. Synnytyksessä meillä on mukana sama lääkäri, hänen avustajansa, kätilö, sairaanhoitaja ja vielä kaiken lisäksi fysioterapeutti. Synnytyksen jälkeen meillä on oma perhehuone jossa olemme siihen saakka kunnes meidät päästetään kotiin. Yksityisellä puolella saa saman palvelun kuin julkisella puolella.
Ei ole kysymys siitä, että jompikumpi järjestelmä on parempi. Pelkään vain, että oman järjestelmän sokeassa kehumisessa unohdetaan ottaa oppia muilta. Sama toimii toisin päin. Vaikka terveyspalvelut Belgiassa ovat huippuluokkaa, niin äitiysloma on vaivaiset kolme kuukautta.
Oli hienoa käydä taas Brüggessä. Tämänkin vuoden oppilasryhmä on mielestäni erinomainen, todella keskusteleva. Kun aiheena on Euroopan unionin jäsenmaat, niin mielipiteistä ei ole ainakaan puutetta. Ensi viikolla käyn uudestaan Brüggessä. Kurssi jatkuu. Vuorossa ovat Kreikka, Italia, Espanja, Portugali, Malta, Kypros ja Slovenia. Luentoja valmistellessa oppii itsekin paljon uutta.
Kun tulin iltapäivällä kotiin, ehdin peuhata Emilien kanssa muutaman tunnin. Suzannella oli pitkä työpäivä ja minulle jäi nukutusvuoro. Sen jälkeen kävin lenkillä. Viime viikkoina olen kuntoillut vain kaksi kertaa viikossa. Se ei riitä jos meinaa jatkaa tätä tahtia. Ei muuta kuin huomenna salille ja viikonloppuna taas lenkille.