Pidin tänään puheen Brysselissä EU:n virkaelimissä työskenteleville suomalaisille. Paikalla oli noin sata henkeä. Kyseessä on vuonna 2009 aloitettu luentosarja, jonka otsikko on 100 puheenvuoroa Euroopasta. Tässä puheeni. Mitä pidät?

 

Hyvät ystävät,

On suuri ilo olla jälleen tapaamassa teitä. Toimielinten suomalaisvirkamiehet ovat arvokas porukka, johon mielelläni pidän yhteyttä. Olemme töissä monella eri taholla, mutta samalla asialla suomalaisina Eurooppaa rakentamassa. Meille kaikille tuttu suurlähettiläs Jan Store aloitti tämän puheperinteen – 100 puheenvuoroa Euroopasta – ja on kunnia olla yhtenä puhujana tässä pitkässä sarjassa.

Vuosi 2014 on hyvä hetki pohtia, mitä Euroopalta haluamme. Eurooppa hakee vaaleissa uutta suuntaa, ja unionin keskeiset toimielimet saavat uudet vetäjät ja ohjelman. Alustan lyhyesti siitä, minkälaisena näen Euroopan haasteet, mikä on Euroopassa olennaista ja miten Eurooppaa pitäisi kehittää.

Missä jamassa Eurooppa on tällä hetkellä?

Euroopan unionia haastetaan monella rintamalla. Puhutaan toimivallan palauttamisesta ja eurooppalaisesta ylisääntelystä. Asetetaan kyseenalaiseksi vapaa liikkuvuus ja unionin muita perusarvoja. Kun EU nähtiin aiemmin ratkaisuna, yhä useammalla taholla EU halutaan nähdä ongelmana.

Teille ei tule yllätyksenä, että en ollenkaan jaa tätä kriittistä ajan henkeä. Uskallan sen sijaan väittää, että tarvitsemme Eurooppaa ja ilman integraatiota edellytyksemme kohdata ajankohtaiset haasteet olisivat heikot.

Keskustelussa toimivallasta ja subsidiariteetissa on vallalla henki, että unionilta olisi jotenkin mopo karannut ja Brysselistä olisi tullut jonkinlainen sääntelylinko, joka suoltaa turhaa ja epäonnistunutta lainsäädäntöä. Olemme Suomessa joskus totista väkeä, ja kun tämä kysymys nousi pintaan, ryhdyimme ministeriöiden ja eturyhmien kanssa arvioimaan EU-lainsäädännön tilaa. Halusimme tuoda faktat pöytään.

Keskustelu liiallisesta sääntelystä ja julkisen sektorin paisumisesta ei rajoitu Suomessa vain EU-politiikkaan. Integraation ystävien ei kannata loukkaantua tästä harjoituksesta, eikä säikähtää sitä. Hallitus on aloittanut kuntien tehtävien perkaamisen ja sitoutunut välttämään teollisuudelle aiheutuvien kustannusten tai sääntelytaakan lisäämistä. EU-sääntelyn tarkastelussa on kyse tästä samasta työstä talouskasvun edellytysten vahvistamiseksi.

EU-lainsäädännön osalta tehty kattava selvitystyö on osoittanut, että EU-lainsäädäntö on varsin hyvin kohdillaan ja tasapainoista. Esimerkkejä yksiselitteisen epäonnistuneesta sääntelystä on vaikea löytää. Päinvastoin ? uskon, että EU on tehnyt paljon, myös asioissa, jotka näkyvät hyvin konkreettisesti ihmisten arjessa. Ei olisi esimerkiksi kohtuuhintaisia verkkovierailuja (roaming) tai korvauksia myöhästyneistä lennoista ilman EU:ta. Ja se perusasia on hyvä muistaa, että EU-sääntelyn poistuminen ei merkitsisi sääntelyn keventymistä, vaan yhtenäisen EU-säännöstön korvaamista 28:lla kansallisella sovelluksella. Se niistä sisämarkkinoista.

Todellinen haaste on maailmanlaajuinen ? Eurooppa ja muu läntinen maailma oli pitkään ylivertainen, mutta viimeiset vuosikymmenet ovat merkinneet suurta murrosta maailmantaloudessa. Globalisaatio on onneksi peruuttamaton kehitys. Ihmiskunta kasvaa ja luonnonvarat ovat kovassa kulutuksessa. Maailmassa on monta valtakeskusta. Olen ehkä kulumiseen saakka käyttänyt Merkelin 50-25-7 -dilemmaa: kun EU edustaa 7% maailman väestöstä, 25% tuotannosta ja 50% sosiaalimenoista, niin Euroopan on oltava taloudellisesti todella kovassa iskussa, jotta tätä vaativaa yhtälöä voidaan ylläpitää.

Samalla on todettava, että ihmisten voimattomuuden tunne isojen taloudellisten ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä on todellista ja se on otettava tosissaan. En yhtään ihmettele, että ihmiset ovat tyytymättömiä päättäjiin, kun tehtaita suljetaan tai väkeä vähennetään. Tässä olemme kuitenkin tekemisissä uuden taloudellisen maaston kanssa ? taloudellisesta kilpailusta on tullut maailmanlaajuista ja valtioiden kyky vaikuttaa suoraan talouteen on yhä rajallisempi. Siksi meillä pitää olla selkeä näkemys siitä, miten eurooppalaiseen hyvinvointiin voidaan tänä päivänä menestyksellisesti vaikuttaa. Työttömyyttä ei voi lailla kieltää, talouskasvua määrätä asetuksella ja innovaatioita toteuttaa juhlapuheilla. Jos tätä odottaa parlamentaariselta demokratialta, niin vääjäämättä pettyy.

Kansallinen tai eurooppalainenkaan politiikka ei pysty kontrolloimaan globaalia markkinataloutta. Eikä sen pidäkään. Nykypäivänä julkisen vallan rooli ? oli se sitten kansallisella tai eurooppalaisella tasolla ? on enemmänkin luoda oikeat puitteet elinkeinoelämälle, huolehtia toimivasta yhteiskunnasta ja pelisäännöistä kuin suoraan osallistua yrityselämän taloudellisiin päätöksiin. Jätetään ne vapaalle markkinataloudelle ja elinkeinoelämän osaajille. Enkä puhu nyt mistään paluusta 1800-luvun yövartijavaltioon, vaan modernista yhteiskunnasta, jossa julkisen vallan ja elinkeinoelämän roolit ovat entistä selkeämmät ja perustuvat nykytalouden realiteetteihin. Sama pätee unioniin ? EU voi luoda hyvät puitteet eurooppalaiselle teollisuudelle, mutta se ei voi luoda itse teollisuutta. Tästä on kysymys kilpailukyvyssä.

Mikä on Euroopassa olennaista?

Haaste on siis olemassa, mutta miten Eurooppa oikeasti toimii. Väitän, että se peruslogiikka, jolle integraatio perustuu, on yhä voimassa: integraatio on tukemassa kansallisvaltioita tilanteessa, jossa monet niiden tehtävistä eivät ole hoidettavissa yhden valtion ahtaissa rajoissa.

Nämä kansallisvaltioiden tosiasialliset rajat ovat ilmeiset ? ei esimerkiksi ilmastopolitiikkaa voi hoitaa yhden maan toimesta. Ei Euroopassa saavuteta riittäviä skaalaetuja ilman sisämarkkinoita. Ei Eurooppa kykene vaikuttamaan kansainväliseen kehitykseen vain yksittäisinä jäsenmaina, vaan yhdessä. Ei liikenneverkkoja eikä energiainfrastruktuuria kannata katsoa vain yhden maan näkökulmasta. Ja saman logiikan olemme nähneet pätevän myös pankkitoimintaan ? ei ylikansallista rahoitusjärjestelmää voi onnistuneesti valvoa kansallisista lähtökohdista.

Moni kysyy oliko talous- ja rahaliitto virhe, oliko euro loikka liian pitkälle. En tähänkään usko. Talous- ja rahaliitto oli looginen askel yhtenäismarkkinoille, mutta sitä rakennettaessa tiedettiin, että sen toiminta edellyttää taloudellista kurinalaisuutta. Ei ole koneen vika, jos käyttöohjetta ei noudateta. Nyt näitä valuvirheitä on korjattu ja väitän, että euron vakauttaminen on esimerkki onnistuneesta eurooppalaisesta päätöksentekokyvystä ? on otettu isoja askelia, lyhyessä ajassa.

Presidentti Obaman väitetään aikoinaan soittaneen liittokansleri Merkelille ja kysyneen, mitä Eurooppa aikoo tehdä finanssikriisin ratkaisemiseksi. Merkel olisi tähän vastannut, että pidämme tietenkin kokouksen. Voi naurattaa, mutta tässä piilee myös vakava sanoma ? teemme asioita Euroopassa yhdessä sopimalla.

Joskus on hyödyllistä asettaa kysymys ? mikä on muuttunut ja mikä ei ole muuttunut. Mikä ei ole muuttunut, on integraation peruslogiikka ? eurooppalaiset maat tarvitsevat toisiaan. Mikä taas on radikaalisti muuttunut, on se toimintaympäristö, jossa Eurooppa joutuu pärjäämään. Globalisaatio asettaa Euroopan uuteen kehykseen.

Kuvasin äsken, kuinka EU on onnistunut varsin hyvin perustehtävässään ? eurooppalaisen lainsäädännön lähteenä. Silti meillä pitää olla jatkuvasti kyky kehittyä. Komission puheenjohtaja Barroso asetti tavoitteen naulan kantaan ? EU:n pitää olla pieni pienissä asioissa ja iso isoissa asioissa. Uudella komissiolla pitää olla kirkas kuva siitä, mihin se keskittyy.

Jos minulta kysytään, niin tehtävänanto on aika selvä. Kymmenen käskyä:

1. Euroopan pitää puolustaa arvojaan, myös sisäisesti

2. Euroopan pitää huolehtia sisämarkkinoistaan viemällä ne digitaalisen aikaan

3. Euroopan pitää kasvaa mittansa mukaiseksi ulkopoliittiseksi vaikuttajaksi

4. Euroopan pitää olla johtaja kansainvälisessä ilmastopolitiikassa

5. Euroopan pitää olla edelläkävijä puhtaassa teknologiassa

6. Euroopan pitää edistää vapaakauppaa maailmassa

7. Euroopan pitää vahvistaa julkisen talouden vastuullisuutta

8. Euroopan pitää olla avoin uusille jäsenille

9. Euroopan pitää edesauttaa ihmisten liikkumista

10. Euroopan pitää edustaa parasta osaamista

 

Mikä on oikea visio Euroopalle?

Kansalaisten kannalta hyvä Eurooppa on sellainen, joka toimii – tulosten Eurooppa. On täysin ymmärrettävää, että EU:ta katsotaan sillä mittatikulla, että auttaako se talouskasvua, tukeeko se työllisyyttä, luoko se turvallisuutta, tuoko se mahdollisuuksia.

Suomella on oma pitkä linjansa EU-jäsenenä. Haemme yhteisiä ratkaisuja, toimimme rakentavasti, kunnioitamme muita. Tiedän, että taiteellinen vaikutelma ei viime vuosina ole aina ollut särötön, mutta ajat ovat olleet poikkeukselliset. Itse uskon siihen, että toimimalla myönteisesti ja rakentavasti pidämme huolta omasta vaikutusvallastamme. ?EU vahvemmaksi ? Suomi vahvemmaksi EU:ssa?, kuten yksi suuresti arvostamani EU-vaikuttaja on todennut, on minusta oikea tavoite.

Oma eurooppalainen tieni on myös kulkenut jonkun matkaa. Winston Churchill sanoi jotain sen tapaista, että jos ei nuorena ole liberaali, on sydämetön, ja jos ei keski-ikäisenä ole konservatiivi, on älytön. Jotain samaa on tapahtunut omalle uskolleni eurooppalaiseen liittovaltioon. Olen itse muuttunut samalla kun EU ja ympäröivä maailma ovat muuttuneet.

Akateemisessa maailmassa oli helppo päätyä loogiseen johtopäätökseen, että toimiakseen unionissa on oltava enemmän federalistisia piirteitä. Sittemmin virkamiehenä, europarlamentaarikkona ja ministerinä näkökulmani on tullut moniulotteisemmaksi. En kannata liittovaltiota, jos sillä tarkoitetaan yhteisvastuuta veloista tai sellaista päätöksentekoa, jossa jäsenvaltiot joutuisivat takapenkille. Euroopan integraatiolla ei ole ”finalité”:ta, lopullista päämäärää. Integraatio on prosessi, tapa käsitellä yhteisten arvojemme pohjalta yhteisiä haasteitamme. Unionin päätöksenteko ankkuroituu jatkossakin tasapainoiselle yhteisömenetelmälle, jossa unionin eri toimielimet hoitavat oman osansa. Aktiivinen, eteenpäin katsova ja olennaiseen keskittyvä Euroopan komissio on keskeinen osa tätä kokonaisuutta. Samoin kuin lainsäädäntövaltaansa itsevarmasti, mutta vastuullisesti käyttävä Euroopan parlamentti. En kaipaa Euroopan Yhdysvaltoja, minulle riittää Euroopan unioni.

Mikä omalta kannaltani näyttää keskeiseltä haasteelta Euroopalle on arvot ja instituutiot. Arvot ovat Euroopan ydintä ja niistä me emme voi tinkiä menettämättä sitä mikä Euroopassa on arvokkainta ? usko oikeusvaltioon, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Demokratiaa, oikeusvaltiota ja kansalaisten hyväksi toimivia vakaita instituutioita pidetään itsestään selvinä silloin kun ne ovat olemassa, mutta suuri osa ihmiskuntaa elää näitä ilman.

Ukrainassa käydään kamppailua siitä mikä on maan suunta tässä arvovalinnassa ? suuntautuuko se Eurooppaan vai loitontuuko se tästä arvopohjasta. Eurooppalaiset arvot ovat meille niin itsestään selviä, että emme aina osaa pitää niitä riittävän korkeassa kurssissa. EU:n ulkopuoliselle edustamme kuitenkin yhä sellaista edistystä, jota kannattaa tavoitella ? sen näkee niin Maidanin torilla kuin laajentumisneuvotteluissa.

Joskus on hyvä katsoa asioita pidemmällä perspektiivillä ? moni historioitsija pitää vuotta 1914 tärkeänä vedenjakajana ? sitä ennen Eurooppa oli kehittynyt monikulttuurisena, vuorovaikutteisena ja suvaitsevana mantereena, jossa ihmiset ja ajatukset liikkuivat vapaammin. Sitten alkoi nationalismin värittämä pitkä sota, joka ulottui ensimmäisestä maailmansodasta toiseen ja jatkui kylmänä sotana aina 1990-luvun alkuvuosiin. Eurooppaa tuhottiin, jaettiin, sorrettiin. Jos jotain tuosta ajasta opimme, niin se on se totuus, että raja-aitojen pystyttäminen ei ole koskaan ollut oikea vastaus Euroopalle, vaan se on tuonut aina vain ongelmia. Integraatiossa on kyse raja-aitojen purkamisesta ja siksi se on oikeaa eurooppalaista politiikkaa.

Kiitän huomiostanne. Arvostan tilaisuutta puhua kanssanne. Arvostan sitä työtä, jota teette Euroopan eteen.