Ollaan ehtoon puolella. Emilie ja Oliver nukkuvat. Leikit on leikitty. Kylvyt on kylvetty. Sadut on luettu. Laulut on laulettu. Ja tarinat on kerrottu.

Nukkuva lapsi on muuten maailman kaunein asia. Joka kerta kun käyn heitä katsomassa, niin tulee pala kurkkuun. Jokainen isä ja äiti tietää tunteen.

Olen pitänyt kiinni siitä, että vältän kaikkia iltatilaisuuksia. Tänään olisi taas ollut tarjolla edunvalvonta-illalliset. Kieltäydyin kunniasta ja kerroin syyn. Kun kertoo rehellisesti, että haluaa viettää aikaa lastensa kanssa, niin ihmiset kyllä ymmärtävät.

On vain priorisoitava. Lapset ovat pieniä vain kerran. Töitä voi paiskia loputtomiin.

Päivään mahtui kaksi valiokuntakokousta, kolme lobbaritapaamista, pikainen sämpylälounas päätteen äärellä ja viisi puhelinhaastattelua. Kaikki haastattelut liittyivät Suomen ulkopolitiikkaan. Keskustelu jatkuu.

Päivän parasta antia oli kahvituokio Lasse Lehtisen kanssa. Tai minun kohdalla oli kyllä kyse laitticokiksesta. Kyllä, olen rikkonut Suzannelle antamani vaalilupauksen. Olen taas ruvennut juomaan laitticokista. Kahvia en pysty juomaan ja jostain on kofeiinia saatava.

Lassen kanssa pääsee helposti juttuun. Olemme monesta asiasta samaa mieltä. Arvostan myös hänen uraauurtavaa työtä Euroklubin vetäjänä. Hän uskalsi puhua Suomen EU-jäsenyydestä ennen kuin monet (mm. minä) edes tiesivät mikä EU on.

Kerroin Lasselle nettipäiväkirjastani. Hän piti nettipäiväkirjoja vaarallisina: ”niissä tulee sanottua mitä on asioista ihan tosissaan mieltä”, hän nauroi. Näinhän se tietenkin on. Nettipäiväkirjaa kirjoitetaan usein tunteella ja se kuvaa juuri sitä hetkeä, jolloin teksti syntyy. Totesin, että minulla ei ole hätää, koska Petu ja Kai sensuroivat pahimmat pois.

Kerroin Lasselle myös siitä, että nettipäiväkirja julkaistaan kirjana. Kyselin nimiehdotuksia. Lasse mietti hetken. Sitten hän raapusti paperille kolme sanaa ja isot hampaat. Hän ehdotti kirjan nimeksi: ”Haaste hampaattomalle politiikalle”. Ei hassumpi ehdotus.

Loppuviikko menee valiokunnissa, tapaamisissa ja työlounailla. Perjantaita odotan innolla. Silloin Brysseliin tulee toinen vierailijaryhmäni. Tällä kertaa vuorossa on kampanjan aluevastaavat. Eli eri paikkakuntien kampanjapäälliköt. Perjantaina ohjelmassa on mm. parlamenttivierailu ja Brysselin kansallisseuran pikkujoulut. Lauantaina porukat tulevat meille alkudrinkille ja sen jälkeen menemme Genvallin järven rannalle syömään.

Comment

required