Missä kevät oikein luuraa? Brysselin kevät on ainakin kolme viikkoa myöhässä. Narsissit ovat vasta puhjenneet kukkaan. Magnooliapuu nukkuu vielä ruususen unta (tähän sitten loppuukun flooratuntemukseni…).
Kun laskeuduin eilen Helsinkiin, niin piti oikein hieraista silmiä. Maa oli lumen peitossa!
Kävin eilen luennoimassa Heliassa SAMOK:n ryhmälle. Hyvä porukka. Keskustelimme muun muassa kansalaismielipiteestä, EU:n rajoista, perustuslaista, kilpailykyvystä ja ulkosuhteista.
Vähän ennen laskeutumista Brysseliin.
Tänään kävi aika hauska yhteensattuma. Kävimme Zaventemin lähellä olevassa sähkökaupassa pölynimuriostoksilla. Siinä jonossa törmäsin kaveriin, joka oli myös maksamassa omia ostoksiaan. Viittoilin siinä, että ”mene vain edeltä, ei tässä kiirettä”. Kaveri teki samoin. Kiitin.
Pällistelin siinä tovin, koska kaveri näytti jotenkin tutulta. Sitten hoksasin: sehän oli Belgian prinssi Laurent ja hänen vaimonsa Claire. Lehdistä tuttuja molemmat. Belgiassakin on siis ”koko kansan prinssi ja prinsessa”…