Meillä on parlamentissa menossa ?keltainen viikko?, eli eräänlainen vaalipiiriviikko, jolloin Brysselissä ei ole virallisia kokouksia. Käytän viikkoa rästihommien hoitamiseen, Antti Satulin muistokirjan toimittamiseen ja Ahvenanmaan meppikiertuematkaan.
Sana ?keltainen viikko? tulee suoraan Euroopan parlamentin työkalenterista. Siinä on merkitty täysistuntoviikot punaisiksi, valiokuntaviikot vaaleanpunaisiksi, ryhmäviikot sinisiksi, minitäysistuntoviikot edellisten yhdistelmäksi, lomaviikot valkoisiksi ja vaalipiiriviikot keltaisiksi.
Bongasin tänään STT:ltä hyvän uutisen: Sauli Niinistö on aloittanut bloggaamisen. Loistavaa! Juttelin siitä Saulin kanssa muutama viikko takaperin. Tuolloin hän suhtautui bloggaamiseen vielä ehkä vähän empivästi. Ei ollut varmaa saako tunnit riittämään.
Blogin kaksi ensimmäistä merkintää ovat jo Saulia parhaimmillaan. Lyhyitä lauseita, hauskoja kielikuvia ja reipasta huumoria. Samanlaista tekstiä kuin Viiden vuoden yksinäisyydessä. Blogista tulee taatusti suosittu.
Sitäpaitsi siitä tulee Saulille mukava muisto. On hauskaa (ja samalla pelottavaa) lukea vanhoja blogimerkintöjä vaalikampanjasta. Vauhti sokeuttaa sen verran, että nettipäiväkirja auttaa hahmottamaan mitä oikeastaan tapahtui.
Saulin kampanjaslogan ? ?Työväen presidentti? ? sai osakseen paljon julkisuutta viime viikolla. Niin pitikin. Mielestäni se on erinomainen. Se on hauska ja sopivasti provosoiva. Herättää keskustelua.
Muistaako joku, mitkä ovat muiden presidenttiehdokkaiden sloganit? Minä en muistanut, joten päätin käydä lunttaamassa. Suluissa tämän bloggaajan täysin subjektiiviset ensireaktiot.
Tarja Halonen ? ?Tasavallan presidentti? (Oliko tässä jotain uutta?)
Heidi Hautala ? ?Maailman parantamisen ammatilainen? (Pitää muuten paikkansa)
Bjarne Kallis ? ?Äänesi on Bjarne Kallis? (No, jos nyt ei silti)
Henrik Lax ? ?Parempi Suomi? (Gäsp, eli haukotus)
Sauli Niinistö ? ?Työväen presidentti? (Workers of the world unite!)
Timo Soini ? ?Oikea mies presidentiksi? (Oliko tuo ensimmäinen sana loppuun saakka harkittu?)
Matti Vanhanen ? ?Tasavallan mittainen? (Saunassa sen saisi vahvistettua…)