Yöunet jäivät vähiin. Olin kotona vasta yhden jälkeen. Herätyskello soi jo klo 05.15. Aamuhaastattelujen jälkeen lähdin toimistolle keräämään viimeisimmät tiedot kansanäänestyksestä.
Ostin samalla kymmenen kansainvälistä lehteä. Lueskelin niitä lentokoneessa matkalla Suomeen. Otsakkeet kertovat jo paljon. The Independent: ”French voters turn on EU: crisis for Europe”. Libération ja Le Figaro toteavat yksinkertaisesti ”NON”, eli ”ei”. Belgialainen Le Soir puolestaan otsikoi ”L’Europe groggy, Chirac au tapis”. Eli nyrkkeilytermein ”Eurooppa horjuu, Chirac kanveesissa”. Brittien ”keltaiset lehdet” olivat taas vauhdissa. Daily Mail toteaa: ”NON! Crisis for Blair as French give kiss of death to EU superstate”. The Sun-lehteä en ole edes vielä nähnyt. En tiedä haluanko edes nähdä.
Pidin tänään lehdistötilaisuuden Helsingissä.
Kansäänänestystulos oli historiallinen. Se on verrattavissa Euroopan puolustusyhteisön hylkäämiseen vuonna 1952 (paradoksaalisesti sen hylkäsi Ranskan parlamentti) ja Tanskan kielteiseen Maastricht-kansanäänestykseen vuonna 1992.
Tilanne on kyllä harmaa, mutta ei musta. Ilmapiiri Brysselin käytävillä oli yllättävän rauhallinen. Tulos ajaa EU:n kriisiin, mutta ei niin syvään etteikö siitä voisi selvitä. Unionilla on usein yllättävä kapasiteetti selviytyä kriiseistä.
Analyysini on, että EI-puolen voitto perustui ääri-oikeiston ja -vasemmiston epäpyhään liittoon. Sen lisäksi Ranskan vasemmisto, eli lähinnä sosialistit, jakautuivat kahtia. Kyllä-puoli oli hajallaan ja kampanja alkoi liian myöhään. Kampanjan aikana puhuttiin kaikesta muusta paitsi perustuslaista. Taustalla kummittelivat mm. Turkin EU-jäsenyys, palveludirektiivi ja tyytymättömyys nykyiseen hallitukseen.
Äänestysprosentti nousi yli seitsemänkymmenen. Kukaan ei voi väittää, etteivät EU-asiat kiinnostaisi. Ranskassa ne viedään barrikadeille.
Tulos oli myös osoitus siitä, että poliittinen eliitti ei tunne EU-projektia omakseen. Yksikään nykyisistä EU-johtajista ei ollut toisen maailmansodan rintamalla. Heidän ajattelunsa kumpuaa kansallisvaltiokeskeisyydestä, ja tämä heijastuu EU-politiikassa. Ehkä on hypättävä yhden sukupolven yli ennenkuin päästään samaan vauhtiin kuin Mitterandin, Kohlin ja Delorsin aikana.
Omalle sukupolvelleni Euroopan integraatio ei ole sinänsä itsestäänselvyys. On kuitenkin itsestään selvää, että ilman sitä eurooppalainen kansallisvaltio ei pärjää.
Mitkä ovat sitten kansanäänestyksen seuraukset Ranskalle, EU:lle ja Suomelle? Ensi vaiheessa Ranskassa vaihtuu hallitus. Se olisi oletettavasti vaihtunut tuloksesta riippumatta. Toiseksi Ranskan asema EU:ssa heikkenee. Suurella perustajamaalla ei ole enää samaa painoarvoa kuin ennen äänestystä.
Tulos oli kova kolhu EU:lle, mutta ei se siihen kaadu. Perustuslain ratifiointi jatkuu muissa maissa ja tilanne tarkastetaan sovitun mukaisesti uudestaan viimeistään marraskuussa 2006. Perustuslain voimaanastuminen voi viivästyä, mutta sopimusta ei avata enää uusiin neuvotteluihin.
Suomen EU-puheenjohtajuuskaudesta tulee entistä haasteellisempi. Kaksi asiaa nousee ylitse muiden: perustuslain hyväksyminen ja budjettikehykset vuosille 2007-2013. Molempiin tarvitaan poliittista johtajuutta.
