Virolaiset ystäväni,

on vierähtänyt aika tarkkaan kaksi vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen kolumnini Postimeesiin. Kerroin silloin olevani Viron fani ja että tutustuin virolaisiin lapsena ja nuorena erityisesti urheilijoidenne saavutusten myötä. Syy muisteluuni on se, että tämä on viimeinen kolumnini tällä erää. Minun elämässäni toivottavasti alkaa kesällä uusi vaihe joko europarlamentaarikkona tai kokoomuksen puheenjohtajana.

Parin vuoden aikana Viron ja Suomen yhteistyö on ottanut hienoja askelia. Oma talousliittomme on syventynyt entisestään: Virossa on tällä hetkellä yli 4 000 suomalaisyritystä ja Suomessa työskentelee 46 000 virolaista vakituisesti tai pysyvästi. Myös noin tuhat virolaisyritystä on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Monelle pienelle suomalaisyritykselle Viro on ollut ja on tulevaisuudessakin kielellisesti ja kulttuurisesti ensimmäinen luonnollinen askel kansainvälistymiselle. Meillä on erityissuhde, joka heijastuu niin kauppaan kuin investointeihinkin.

Myös käytännön tasolla olemme tehneet hienoja juttuja yhdessä. Ulkoministeri Urmas Paetin kanssa olemme tehneet kaksi vienninedistämismatkaa. Ensimmäinen kohdistui Indonesiaan tammikuussa 2012 ja toinen Meksikoon vuosi sitten. Nyt teillä on tuore ulkomaankauppa- ja elinkeinoministeriksi Anne Sulling, joka kävikin jo tapaamassa minua. Anne jatkakoon menestyksekästä yhteistyötä vienninedistämisessä Suomen uuden ulkomaankauppaministerin kanssa. Annella on hyvä ote ja sopiva monitaitoinen profiili. Fakta on, että yhdessä Suomi ja Viro saavat enemmän tapaamisia ja enemmän huomiota kasvavilla markkinoilla. Tämä taas tuo lisää kauppaa yrityksillemme.

Yksi ilonaiheistani on ollut mahtava yhteistyö presidentti Toomas Hendrik Ilveksen kanssa. Toomas on ollut vieraanamme myös Saariselän Lapland Retreatissä. Toomas Ilves on yksi monista suurista Viron vapauden puolesta taistelleista ja minulla on hänen kanssaan paljolti samanlainen ajatusmaailma. Olemme edistäneet yhdessä muun muassa EU:n Itämeri-politiikkaa. Hieno juttu on myös parhaillaan käynnissä oleva presidentti Ilveksen valtiovierailu Suomessa. Aika usein kohtaamme @IlvesToomaksen kanssa toisemme myös Twitterissä – taidamme olla molemmat yhtä innokkaita visertäjiä.

EU-vaikuttamisessa Suomella ja Virolla on myös paljon yhteistä. Olemme molemmat pieniä ja ketteriä. Uskon molempien olevan kokoaan suurempia vaikuttajia. Olemme molemmat pragmaattisia ja molemmat riippuvaisia viennistä erityisesti muihin EU-maihin. Siksi sisämarkkinoiden toimivuus ja kehittäminen ovat etujemme mukaisia. Viro tuli mukaan 10 vuotta sitten. Yhteistyötä on tehty alusta asti ja löydämme toisemme myös jatkossa.

Kirjoitin ensimmäisessä kolumnissani, että naapurimaan vanhimpaan lehteen kirjoittaminen on ollut suuri kunnia. Sitä se on ollutkin, kiitos siitä. Viro ja virolaiset ovat sydämessäni aina.

3 Comments
  1. Jussi Puukko
    22.05.2014 19.33

    Kiva kirjoitus,

    Kiitos muuten tämänpäiväisestä NATO uutisesta. Jos mahdollista, niin jäsenhakemus jo liikkeelle ennen tulevaa hallitusta. Suomi ansaitsee päästä arvoyhteisöön, jossa kunnioitetaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja sanavapautta. Suomi kuuluu länteen.

    Yst terv, Jussi

    Reply
  2. Gill,Sukhdarshan Singh
    27.05.2014 15.47

    Tuleva pääministeri, onnea!, ”Ihminen itse on paras valitsemaan oman hyvän elämän päämääränsä. Siihen ei tarvita valtiota.” Yes! Juuri näin.Hyvä että kansainvälisyys on ohjelmassa. Suomessa on paljon innovaatiota ja muuta inhimillistä luonnonvaraa joka hyödyttää maailmaa ja EU-ta.jos stubbista tulee PM

    Reply
  3. Tuula Kiilamo
    02.06.2014 17.01

    Hyvä Alex,
    miksi Sinulla ei ole tuttavia Virossa?

    Viro on tärkeä naapurimme, ja maa, joka on kehittynyt tavattoman nopeasti.

    Toomas Hendrik Ilves ja Sinä pystytte varmaan dialogiin.

    PS. Oli vuokrattu talo Virossa Pärnussa 10 vuotta kesäisin. Paljon kuultiin ja opittiin.

    Reply

Comment

required