Tuossa taannoin Facebookissa pyydettiin, että kirjoittaisin pitkästä aikaa urheiluaiheisen blogin. Kirjoitan mielelläni. Kuitenkin pieni varoituksen sana on paikallaan: istun lentokoneessa matkalla Tanskaan Pirkan pyöräilyn jälkeisessä endorfiinihumalassa.
Energiatasot ovat palaamassa, koska olen pumpannut kroppaani 4000 kilokaloria pyöräilyn jälkeen. Eli jos et jaksa lukea sporttihehkutusta niin suosittelen, että jätät tämän blogimerkinnän väliin. Ensin Pirkan pyöräily ja sitten kauden päätavoite, eli Frankfurtin Ironman.
Tänään oli siis vuorossa perinteinen Pirkan pyöräily, jota on poljettu Pirkanmaan kauniissa maisemissa, Näsijärven ympäri, vuodesta 1978. Päämatkoja on kaksi, 217km ja 134km. Olen polkenut molemmat kahdesti.
Pirkan pyöräily on mielestäni yksi Suomen hienoimmista urheilutapahtumista. Hyvin järjestetty. Kaunis reitti. Rento ilmapiiri. Kyseessä ei ole kilpailu, joten alfaurostenkin määrä on rajallinen. Ryppyisiä otsia ei näy.
Tänään poljin taas Kaupin Kanuunoiden kanssa, mikä taitaa olla jäsenmäärältään Suomen suurin pyöräilyseura. Vuorossa oli 217km:n pidempi lenkki ja ryhmänä 34 km/h keskivauhdin porukka. Omalta osaltani kyseessä oli vuoden kovin harjoitus, jonka suunnitteli triathlonvalmentajani Antti Hagqvist. Tavoitteena simuloida tulevaa Ironman-suoritusta.
Ensin 37km ”alkuverryttelyä” Kaupin Kanuunoiden peesissä, eli legendaarisessa telaketjussa, joka kiertää paririvissä vastapäivään siten, että jokainen vetää kärjessä muutaman sekunnin kunnes pudottaa itsensä mukavaan tuulen suojaan, kaverin taakse.
Alun jälkeen alkoi sitten tositoimet, eli 180km kärjessä ilman mitään suojaa. Miksi tällainen harjoitus? Siksi, että Ironmanissa mennään yksin. Peesiä ei sallita. Elämän tekee toki helpommaksi niin sanottu aika-ajopyörä, jossa käytännössä maataan aerodynaamisessa asennossa putken päällä.
Tänään pyörä kulki mukavasti. Ei haitannut, että meillä oli kolme lyhyttä varikkopysähdystä juomapullojen täyttöä varten. Lopussa oli kuitenkin rankkaa. Viimeiset 40km tultiin vastatuuleen ja välillä meinasi kyllä usko mennä. Henkinen kantti (ja reidet) olivat koetuksella. Onneksi telaketjun periaate jatkui siten, että vasemmalle puolelle ilmestyi aina juttukaveri muutamaksi minuutiksi. Alussa olin sosiaalinen ja pirtsakka. Lopussa en… ei paljon juttu lentänyt.
Pyöräilyn päälle Antti määräsi 8km juoksun, jonka sain vedettyä ihan mukavalla 5 min/km vauhdilla. Ei se kyllä kevyttä juoksua ollut. Askel kuin virtahevolla. Jos olisin jatkanut Ratinan Stadionille eliittikisoihin hyppäämään pituutta Tommi Evilän kanssa, niin olisin ollut tyytyväinen, jos olisin päässyt 10 prosenttia Tommin leiskautuksista, eli 80cm…
Harjoitus oli ilman muuta elämäni kovin ja onneksi viimeinen niin sanottu superharjoitus ennen Frankfurtia. Näitä on vain, jos mielii teräsmieskisoissa maaliin. Tankkaus ei tänään mennyt ihan nappiin. En syönyt tarpeeksi energiageelejä ja se kostautui lopussa. Nesteytys meni ihan mukavasti. Olisikohan mennyt sellaiset 5 litraa vettä ja urheilujuomaa pyöräilyn aikana.
Toisena teemana siis Frankfurtin Ironman, joka järjestetään tasan neljän viikon kuluttua, 8. heinäkuuta. Vedän matkan nyt toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla taisi olla elämäni onnistunein kestävyyssuoritus. Pääsin maaliin ajassa 10 tuntia 35 minuuttia 45 sekuntia. Hetkestä teki ikimuistoisen, että juoksin loppusuoran yhdessä lasteni kanssa 3000 hurraavan kannustajan saattelemana. Itkuhan siinä tuli. Olin niin iloinen.
Tällä kertaa Antti on rakentanut minulle 12 viikon harjoitusohjelman, jonka olemme onnistuneet rakentamaan matkojen ja muiden työtehtävien sanelemana. On oikeastaan kaksi tapaa valmistatua suoritukseen, joka sisältää 3,8km uintia, 180km pyöräilyä ja 42,2km juoksun. Voi panostaa määrään tai laatuun. Kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään.
On kaltaisiani harrastajatriathlonisteja, joilta lähtee mielestäni lapasesta. Ei ihminen voi käydä töissä, olla perheen kanssa ja treenata yli 20h viikossa. Se on vain yhtälö, joka ei toimi. Oma ohjelmani on loppujenlopuksi aika yksinkertainen. Viikkomäärät eivät saa nousta yli kymmeneen tuntiin, muuten homma ei pelitä.
Tällä kertaa valmistautuminen on mennyt kuin Strömsössä. Lyhyemmät harjoitukset viikolla ja pidemmät viikonloppuisin. Aamuihmisenä olen lähtenyt liikkelle aikaisin, jotta viikonlopun treenit on suurimmaksi osaksi hoidettu ennen klo 11.00:tä. Se helpottaa viikonloppuarkea…
Harjoituskauden viikkokeskiarvot ovat olleet 5000m uintia, 200km pyöräilyä ja 20km juoksua. Nämä määrät ovat huomattavasti enemmän kuin normaalisti, jolloin pidän kiinni perusafilosofiastani, että tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisäenergiaa jokaiseen päivään.
Harjoituskauden aikana on tietenkin tärkeää syödä terveelliseti ja levätä tarpeeksi. Levossa se kunto kohenee.
Tämän vuoden Ironmanprojekti on siinä mielessä hieno, että meitä on 17 hengen porukka, jonka tavoitteena on kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Kohteenamme on Suomen Punaisen Ristin kantasolurekisteri, joka pelastaa vuosittain useita leukemiaan sairastuneita potilaita. Yritämme lisätä tietoisuutta rekisterin olemassaolosta ja sitä kautta kannustaa ihmisiä luovuttamaan kantasolutietonsa rekisteriin.
Hanke tehdään yhteistyössä Rovion, eli Angry Birdsin kanssa. Ja meidän nimemmehän on tietenkin Ironbirds Finland, logoja myöten. Uffe Tagström maalasi kypäräni teemaan sopivaksi. Uffehan tunnetaan muun muassa Heikki Kovalaisen ja Kimi Räikkösen kypäränmaalaajana. On muuten ihan pro!
Ironmanporukkamme on mahtavan kirjava. On poliisia, pappia, lääkäriä, pyöräkauppiasta, toimittajaa, hierojaa, lentokapteenia, kustantajaa, poliitikkoa, kellovalmistajaa ja Aki Riihilahti. Ei paha!
Eli tässä muutama sporttiajatus ennen epävirallista Eurooppaministereiden kokousta täällä Juutinmaalla. Juu, juu, tiedän että olen vähän hassu näissä sporttijutuissa, mutta olen ainakin hymyilevä hassu. Ei tämä niin haudanvakavaa ole. Vai mitä sinä olet mieltä?
Increase the Peace!
